Kirjoitukset avainsanalla tunne

Oman elämän ohjaksissa
Oman elämän ohjaksissa

Synttäri-mietteissä

48 vuotta tuli eilen täyteen. Koko perhe kokoontui aamiaiselle. Luksusta! Yhtäkkinen lumentulo oli koristanut maiseman satumaiseksi, mutta katkaissut sähköt. Niinpä sainkin tunnelmallisen tuokion kynttilöiden loisteessa. Silti eniten säteili oma jälkikasvu. Olen syvästi liikutettu ja ylpeä, millaisia mahti-tyyppejä on rinnalla kasvanut - kasvatus on tasan tapahtunut molempiin suuntiin. Nipistin taas kerran itseäni: "Olenko mä nyt se aikuinen..."

Loppuvuoden stressi ja väsymys on pitänyt huolen siitä, että vaki-kamu-migreeni on vieraillut todella tiuhaan. Eilen se taas pasahti - viikon sisällä kolmatta kertaa. Keho ja mieli kaipaa nyt lepoa todella kirkuen. Muutama päivä vielä sinniteltävä ennen lomaa. Eilen sohvalla pötkötellessä ja Mad Men-tuotantokautta katsellessa (olen muutes pahasti koukussa sarjaan) pyöri ajatukset kuluneessa vuodessa. Kävin mielessä läpi väli-tilinpäätöstä. Niin kevät kuin syksykin ovat olleet todella intensiivisiä ja työntäyteisiä. Ihania, monenlaisia hommia. Inspiroivia ihmisiä ja stimuloivia haasteita. Olen kiitollinen kaikista ja kaikesta. Mutta huomaan myös olevani liian väsynyt. Miksi se oman elämän johtaminen on niin haastavaa? Luin viime viikolla Karhu-ryhmän poliisin ja kouluttajan Harri Gustafsbergin kirjan "Mielen valmentamisella optimaaliseen suoritukseen". Harri oli mulla myös vieraana Studio55-ohjelmassa. Tematiikka upposi! Kaikki perustuu mielen hallintaan. Ajatuksen voima on valtava! Voit vaikuttaa ajatuksiisi, harjoittaa niitä haluamaasi suuntaan. Samoin on tunteiden laita, ei tarvitse jäädä vellomaan hetteikköön. Negatiivisia tunteita tulee kaikille, mutta niiden voi antaa tulla ja mennä eikä jäädä vellomaan niihin. Ajattelua tulee harjoittaa joka päivä. Ei fyysinen kuntokaan kohoa ilman harjoitusta. Lisäksi on elämässä oltava aikaa levolle ja rauhoittumiselle. Luontokin lepää, sama lainalaisuus pätee meihin. Aina ei voi painaa hybris päällä. Miten sitten tietää, mitä ajatella, miten päästä negatiivisista ajatusmalleista eroon? Kaikki lähtee arvomaailmasta! Mitkä ovat arvosi? Toteutatko niitä elämässäsi vai onko käytännön ja ihanteen välillä räikeä ristiriita? Meidän jokaisen kannattaisikin tarkastella arvojamme säännöllisin väliajoin. Mitä haluan? Mista haaveilen? Miltä tuntuu kun haaveet toteutuvat? Miten se vaikuttaa läheisiin? Mistä olen valmis luopumaan?  Mikä riittää? Muuten saa ravata ja suorittaa hulluna eikä silti mikään riitä tai tunnu miltään. 

Itse haaveilen toki monimuotoisista töistä, haluan haastaa itseäni. Mutta en hinnalla millä hyvänsä. Tärkeintä on tasapaino. Haluan aikaa itselleni, kuntoilulle, perheelle, ystäville. Ja ihan vaan luppoaikaa, ilman minkään maailman tehokkuus-tai hyödyllisyys-vaatimuksia. Rentous ehkä kuvaa parhaiten sitä, mitä haen. Lihaskin toimii parhaiten rentona, silloin se pystyy optimaalisesti tuottamaan voimaa ja olemaan nopein. Näin uskon myös olevan aivojen ja sielun laita. 

Vuosi sitten taisin pariinkiin otteeseen nyyhkiä jonkinmoista ikäkriisiä. Huomaan sen helpottaneen. Ei ole tarvetta ahnehtia uutta tai valloittaa vuoria. Koen eläväni täyttä elämää. Tällä hetkellä ei luopumisen tuska ole pinnalla, enemmänkin kiitollisuus kaikesta koetusta. Jopa pieni huvittuneisuus omasta kipuilusta. Myrskystä vesilasissa. Mutta omia vaiheitaan ei voi ohittaa. Onneksi! 

Tutustutaan itseemme, joka päivä. Kirkastetaan kutsumustamme ja annetaan sen palvella elämää

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (11)

1/11 | 

Hienoa, hyvää pohdintaa. Katsoin myös ohjelman ja sanoma mielen päällä. Ajankohtaista varmaan monelle meistä. Itse olen koko syksyn kärsinyt kerran viikossa migreenistä, nyt takana 3 päivän migreeni. Kertoo liiasta työstä, arjen stressistä, kaoottisesta syksystä kun työnantaja sanelee eikä kysele, siitä kun ihmiset vedetään liian tiukoille, kaikki tai ei mitään, tulos tai ulos. työskentelen terveydenhuoltoalalla, jossa edes jonkinlainen inhimillisyys pitäisi olla. Totuus tänäpäivänä on kuitenkin aivan muuta. Tähän on törmännyt varmasti moni suomalainen nainen tänäpäivänä. Lapsille, perheelle ja itselle pitäisi olla aikaa ja jaksamista. Riittämättömyys ja priorisointi. Syksyn mittaan blogisi kirjoitukset ovat olleet todella hyviä ja osuvia. Hyvää joulua ja jatketaan tätä aikuisen naisen elämää - Marjut

2/11 | 

Hei,

tasapainon löytäminen on lienee tosiaan se avainjuttu. Milloin sen löytää?

Itselläni on ollut mitä mainioin koko vuosi ja tämä syksy; olen elämäntapamuutokseni myötä ollut paremmassa henkisessä ja fyysisessä kunnossa kuin valovuosiin ja nauttinut haastavasta työstäni, säännöllisestä liikunnasta, perheestäni ja ystävistäni. Ylipaino on muisto vain, uudet ja terveelliset ruokailutottumukset ovat vakiintuneet osaksi arkea. Päätäni olen nollannut aamuaikaisin lenkillä ja kohdannut monet uudetkin haasteet voimakkaana ja pystyssä päin. Kaikki siis piti olla ok. Mutta sitten, yhtäkkiä ja arvaamatta, tuli vaarallinen tulppa ja täyspysähdys hetkessä. Minä, hyväkuntoinen nainen, makasin toisten hoidettavana, monitoreissa ja letkuissa tarkkailtavana enkä jaksanut edes puhua. Lääkäri kirjoitti epikriisiini "kohdattaessa potilaan yleistila huono". Huono!

Itkeskelin ensisäikähdyksen jälkeen elämän epäreiluutta. Miksi minä, miksi nyt kun kaikki piti olla hyvin? Järki tosin sanoo että perintötekijöille en voi mitään ja hyvä peruskuntoni saattoi pelastaa minut joltain vielä pahemmalta. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että sitä Raksunkin kaipaamaa luppoaikaa ei ole ollut juurikaan. Siis olen täyttänyt vapaa-aikani liian täyteen, on jäänyt se sohvan pohjalla makoilu vähälle - itse asiassa olemattomiin. Ja kun olet hyvä ja pärjäät/suoriudut työstäsi hyvin niin kiitokseksi mätkäistään vähän vielä hommia lisää....varmasti tuttua meistä monelle.

Nyt olen toipilaana jo aika monetta viikkoa. Maailma pyörii vallan mainiosti ilman minuakin, se on tullut huomattua. Hissuttelen kotona, nukun paljon ja odotan ihmettä tapahtuvaksi. Luotan siihen, että kyllä tämä tästä. Elämä laittaa välillä polvilleen ja sieltä noustaan hitaasti, pienin askelin.

Terveisin, M

3/11 | 

Marjut & M,

Ihanat immeiset <3

Voimia, lepoa ja malttia! Ja sitten sopivassa määrin iloa, innostusta ja nautintoa! ELämä tosiaan heittelee ja jotenkin on oma kurssi luovittava. Välillä meinaa voittaa uskon puute, mutta tarinoistanne kuultaa upeat naiset. Askel kerrallaan, välillä pienempi, välillä harppaus.

Voimia alkavaan viikkoon <3

Raxu

4/11 | 

Heippa!

Tuo itseensä tutustuminen on sellainen juttu, että voi mennä moni asia uusiksi. Stressiä stressin perään tuntuu olevan tämä nykyihmisen elämä. Mutta niin moni stressi vaan valitettavasti itse aiheutettua.

Löysin vajaa kaksi vuotta sitten Kiloklubin avulla uuden elämän. Kaikki meni uusiksi. Painoa lähti reilusti yli 20 kiloa ja löysin elämälleni aivan uuden suunnan. Salit ja hallit eivät enää kuulu elämääni. Löysin liikunnan ilon ja riemun muuta kautta. Tietä riittää ja omakotiasujalla riittää aina askaretta. Tämä toi minulle suunnattoman sisäisen rauhan. Työ tietysti sitoo, koska on pakko tehdä jotain, että saa laskunsa maksettua ja pötyä pöytään. Kaikki muu on loppujen lopuksi aivan turhaa.

Ystävät ja perhe, oma pesä, säännöllinen ruokailu ja liikunta. Minä en ainakaan tarvitse muuta. Kaikenmaalilman salit, zumbat ym. ovat meikäläiselle nykyään taaksejäänyttä elämää. Sitä kautta minulle vapautui aikaa Todella Paljon! Aikaa johonkin muuhun. Myös siihen rauhoittumiseen. Kotona voi tehdä kuntosalijuttuja ym treenejä, kun vaan käyttää mielikuvitustaan. Jos alkaa ahdistaa tehdä yksin, niin joku kaveri kehiin. Tietä pitkin pääsee sauvakävelemään. Voin mennä silloin kun siltä tuntuu. Ei tarvitse tuijottaa kelloa, että siihen ja siihen aikaan pitäisi olla siellä ja sitten siihen aikaan taas jo tuolla.

Kiloklubin avulla opin syömään oikein. Suunnaton makeanhimo jäi taakse, vaikka kyllä minä herkutellakin osaan. Mitään ei ole tarvinnut jättää ruokavaliosta pois. Ei mitään. Rakastan juustokakkuja, suklaata, irtokarkkeja ja sipsejä..... Nykyiset herkuttelumäärät ovat vaan ihan eri luokassa kuin "entisessä elämässäni". Kaikkea kohtuudella.

Olkaa naiset armollisia itsellenne, kuunnelkaa itseänne ja tehkää elämästänne sellainen kun haluatte.

Minä löysin omani. Toivon teille kaikille samaa, Raxu ja lukijat. Mahtavan muutoksen olet Raxu käynyt läpi. Anteeksi, että "puhun" näin tuttavallisesti, mutta blogejasi lukeneena tunnut hyvältä ystävältäni :-)

Ihanaa Joulunalusaikaa, Joulua ja Uutta alkavaa vuotta 2015!

Toivottaa RuthMaria

6/11 | 

Hienoa Raakel!
Toivottavasti saat asiat elämässäsi tasapainoon,  stressi ei ole hyväksi kenellekään.  Tarvitaan tasapainoa arkeen ja myös vapaita hetkiä jolloin voi vain olla ilman, että tarvitsee kokoajan touhuta, treenata,  raataa työssä tai kotona.
Omakohtainen kokemus on valttia, sillä takana totaali loppuunpalaminen ja nyt lyllerrän ylimääräisten kilojen kanssa.  Ei löydy energiaa aloittaa mitään treenejä, ikää on reilusti ja kroppa kurjassa kunnossa.  Mihinkään fustraan yms. ei ole varaa eikä kuntosali sovi.  Silti pitää elää ja yrittää nauttia siitä mitä elämällä on tarjolla, juuri nyt.

7/11 | 

Kaikkea hyvää sinulle Raakel,

olen seurannut vaiheitasi elämäntaparemontissasi, lukenut kirjasi, ja seurannut tv:stä tanssiasi sekä juontajana aamuisin.

Annat minulle hyvän esimerkin ja uskon siihen, että voisin itsekin onnistua laihdutuksessa. Olen samanikäinen perheenäiti, tässä kuussa tulee sama 48 vuotta täyteen, tämä on hyvä ikä, nautitaan siitä:)

t S

 

8/11 | 

Kiitos inspiroivista ja piristävistä hyvän mielen bloggauksista ja pohdiskeluistakin välillä! Synttärionnittelut! Olen huomannut, että neljänkympin jälkeen- paitsi että keho ehkä vaatii enemmän huomiota- niin mielikin alkaa käydä läpi asioita, lapsuutta varsinkin. Olen tuumannut, että parempi niin, pohditaan sitten, ehkä tähän prosessiin olisi voinut hypätä aiemminkin, mutta hyvä näinkin. Hyvää ja rentouttavaa joulunaikaa! Petra 

Barlow Girl- Hallelujah 

https://www.youtube.com/watch?v=SarPJv6rUiQ

 

 

 

9/11 | 

Minäkin haluan kiittää kuluneen vuoden kirjoituksista, toivottaa hyvää Joulua ja vuodenvaihdetta sekä onnitella syntymäpäivän johdosta!

Itse nyyhkin tällä hetkellä ikäkriisissä. Täytän keväällä pyöreät 50v ja tuntuu, että nyt tulee lopullinen siirto "nostoväkeen". Koska kriisi tunkee ovista ja ikkunoista väkisin sisälle, niin olen päästänyt sen vellomaan valtoimenaan ja miettinyt elämääni molempiin suuntiin.

Takana on pitkiä sinkkujaksoja, pari epäonnistunutta parisuhdetta, rahapulaa ja huonoja työpaikkoja. Mutta takana on myös hauskoja juhlia, vaihtuvia ihmisiä ja ihania matkoja.

Hiukan alle nelikymppisenä mr right istui ruotsinlaivan tanssiravintolassa isossa miesporukassa. Seisoskelin baaritiskillä ja ajattelin meneväni miehen kanssa naimisiin. En kuitenkaan todellisuudessa uskonut, että näin myös kävisi.

Koska molemmat olivat lapsettomia, mietimme uskaltaisimmeko. Esikoinen lopetti pähkäilyt lyhyeen ja toinen lapsi syntyi 1,5v myöhemmin. Nyt vellotaan alakouluikäisten arjessa. Olen myös täysipäiväisesti töissä ja mukana lasten ja nuorten liikuntatoimessa. Jossain välissä yritän myös käydä itse kuntosalilla ja tavata vanhoja ystäviä. Elän ruuhkavuosia siinä, missä ikätoverieni lapset muuttavat pois kotoa : - )

Elän tämän pienen kriisin läpi ja jatkan sitten eteenpäin. Elämä on ottanut mutta on se totta vieköön myös antanut.

Kikka

 

11/11 | 

Kiitos olemassaolostasi. Itse olen 25 vuotias vakituisessa työssä ja parisuhteessa oleva nainen (tyttö). Välillä tuntuu että tämän ikäisenä pitäisi olla saavutettuna kaikenlaista ja ulkonäkökin menee iän lisääntyessä vain heikommaksi jne... Sinä olet todistanut että ikä on vain numero ja vanhempanakin voi näyttää todella hyvältä ja freesiltä sekä olla ennenkaikkea innostunut uusista asioista ja heittäytyä. :) kiitos - kip

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lupa mököttää hetki
Lupa mököttää hetki

Vuodatus-varoitus!

Voi elämä! Viikko ollut yhtä tunnemylläkkää. Syitä varmaankin useita. Yhden lapsen muutto Turkuun opiskelemaan - ihanaa ja haikeeta. Toisen odottamaton paluu Italiasta - säikähdys ja helpotus. Kolmannen itsenäistymis-tuskailut takapakkeineen - avuttomuus ja pettymys. Äitinä huomaan sen vanhan huolehtimis-kehän käynnistyvän kuin itsestään. Yli 20 vuoden solumuisti vaan jyrää järjen äänen ja taas ollaan hetteikössä itkua pärskien. Sanon itselleni, että kyllä jokainen löytää oman polkunsa, nyt on osattava luovuttaa ja luottaa. Rakkaus kantaa. Ja tarvittaessa otetaan koppi. Silti ei sielu saa rauhaa. Tylsintä on, että juuri samassa syssyssä vanha kelju vaiva - kaularangan välilevyn pullistuma, päätti ilmoitella itsestään. Särkee ja vihloo ja säteilee omituisiin paikkoihin hermorataa myöten. Enkä näinollen uskalla treenata, en kyllä kärsisikään. Kiropraktikko, joka sai vaivan 2 vuotta sitten hallintaan, käsitteli rankaa eilen ja pahin tuskaisuus helpotti. Uskon että parin viikon päästä pääsen jo normaalisti treenaamaan. Nyt on tyytyminen kävelyyn. Helpoin ja paras lääke mielelle eli kunnon rääkkitreeni loistaa poissaolollaan. Ehkä juuri siksi vollotan sängynpohjalla. Itsesääliä? Kyllä! Turhaa? Kyllä!! Auttaako? Ei! Juuri nyt tuntuu, että se jokin "mörkö", josta tappelin itseni eroon neljä vuotta sitten muuttamalla elämäntapani onkin saanut vihiä sijainnistani ja hönkii niskaan. Nyt on kuningaspaikka moikata "vanhaa tuttua" ja todeta, että nyt voin valita, miten käsittelen näitä tuntemuksia. Turrutanko ne vai elänkö läpi. Olenko sortunut syömään suklaata? Olen. Ahdistaako se jälkeenpän? Vähän. Mutta sitten jo naurahdan, että eipä kaadu kenenkään maailma muutamaan palaan. Ilolla ja helpottuneena huomaan, että jotkin pinttyneet ajatusmallit ovat sentään hellittäneet. En ruoski ja soimaa enää itseäni. Otan vaiheen vaiheena. Ja Thank God strechfarkuista :-D

Lupaan nyt itselleni  hengittää syvään. Nähdä elämän suuren lahjan. Luopumisen kitkeränmakean haikeuden. Rakkauden monimuotoisuuden. Läheisyyden ja välimatkan rikkauden. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Kommentit (19)

1/19 | 

Hei Raxu!

 

Voimahalaus sinulle sinne!

Elämän monimuotoisuus näyttää nyt tummenpia sävyjään, mutta olet selviytyjä ja kohta jo huomaatkin asioiden järjestyvän itsestään, monista huolenkyyneleistä ja tuskantunteista huolimatta. Elämä on toisinaan yhtä vuoristorataa, mutta onneksi rinnallasi on ihana puoliso, jonka kanssa jakaa huolet ja murheet. Muisteleppa, miten selvisit Nicken onnettomuuden tai isäsi poismenon jälkeen jaloillesi. Niin käy nytkin, usko pois!

Lasten myötä elämä tarjoaa koko kirjon tunteita. Milloin miltei pakahtuu onnentunteesta heidän puolestaan ja toisena hetkenä huoli puskee suoraan sydämeen ja tuska on aivan sanoinkuvaamaton. Kauan blogiasi seuranneena, näin on teidänkin perheessä ollut. Onneksi nuorten siivet kantavat karikoista huolimatta ja aurinko nousee taas.

Lämpimin terveisin, Päivi

 

2/19 | 

Kiitos Päivi kauniista viestistäsi! Juuri näin on! Ja Luojalle kiitos maailman parhaasta puolisosta! Elämään kuuluu kaikki sävyt, onneksi!

T. Raxu

3/19 | 

Raxu, 

jos sulla on kaularangan välilevyn pullistuma, sitä EI SAA käsitellä osteopaatti, kiropraktikko eikä kukaan muukaan ; nim been there ..  Oikeasti- siinä on suuret riskit- vaikka sulla on kuinka uskottu ja taitava oma kiropraktikko. 

 

Please, uskothan? 

 

Tsemppiä- kaikkeen! <3

4/19 | 

On outoa,että ihmiset oikeasti luulevat asioiden aina järkkääntyvän,menevän parempaan päin.Se on sitä "haavoittamattomuuden harhaa",jossa ihan nuoret elävät.Elämä ei ole antanut meille mitään  takeita oikeudenmukaisuudesta tai siitä,että kaikki menee toiveidemme mukaan.tsempata toki voi,mutta on itsensä ja toisen sumuttamista edes ajatella että kaikki menee hyvin.

5/19 | 

Meille painonhallitsijoille/laihduttajille tuo on niin äärimmäisen tuttu tunne. Pienikin takapakki niin entinen elämä yrittää ottaa niskaotteen. Mutta hyvin sä niistä selviät positiivisenä ja aurinkoisena elämänjanoisena naisena!

Lapset... no ne on! Omani ovat vielä alle kouluikäisiä, mutta tunnistan tuon itsenäistymisen halun ja omat ajatukseni ja mielialani siitä. Poukkoilevaa - niin on. Äidin tunteetkin poukkoilevat.

Toivottavasti saat pullistumasi kuntoon ja pääset taas liikkumaan! Olet kaunis! Hyvää syksyä. Iiris

6/19 | 
Vierailija

On outoa,että ihmiset oikeasti luulevat asioiden aina järkkääntyvän,menevän parempaan päin.Se on sitä "haavoittamattomuuden harhaa",jossa ihan nuoret elävät.Elämä ei ole antanut meille mitään  takeita oikeudenmukaisuudesta tai siitä,että kaikki menee toiveidemme mukaan.tsempata toki voi,mutta on itsensä ja toisen sumuttamista edes ajatella että kaikki menee hyvin.

 

Meidät on luotu sellaisiksi. Jos alistumme elämään kuuluvien vastoinkäymisten edessä ja uskomme, ettei tämän takana ole parempaa luvassa, niin pyyhe on kehässä ja peli menetetty.

Ainoa järkevä vaihtoehto on uskoa asioiden järjestymiseen. Kun löytyy uskoa, niin löytyy myös voimia lähteä korjaamaan tilannetta. Tulee tietenkin tilanteita, jolloin toivo paremmasta on menetetty, silloin ainoa vaihtoehto on sopeutuminen ja eteenpäin meneminen niillä eväillä, mitä jäi.

Raxun tilanne kuullostaa kuitenkin ns. normaalilta elämältä, mitä nuorten aikuisten kanssa eteen tulee. Ilmeisesti yhteensattumien kautta tulee monta vastoinkäymistä yhtä aikaa. Näistä mennään komeasti eteenpäin niillä eväillä, mitä ehjästä ja vahvasta kodista on lapsille ammennettu.

Tsemppiä!

Kikka

7/19 | 

Näinhän se on, että mitä isommat lapset, sitä isommat murheet! Johtuen siitä, että enää ei itse voi vaikuttaa niin paljon nuoren mieleen ja tekemisiin koska heillä on oma nuorten mustavalkoinen ajattelutapa. Minäkin murehdin eniten elämässä nuoria aikuisiani, en työtä, enkä oikeastaan muutakaan, mutta lapset, nehän ne aina huolettavat!

Olisikohan niin, että nyt stressi on alkanut vaivata myös välilevyjutun muodossa! Ihminenhän on psykofyysinen kokonaisuus ja se kyllä ilmottelee jos huolet painaa ja on murheita!

Onneksi tulee vielä parempi aika ja huomenna on jo helpompaa!!!

 

t:Sanna

8/19 | 

Ei ole  kyse alistumisesta,vaan realismista.Elämä on joskus erittäin epäreilu,eikä kaikki aina suju niinkuin toivoisi.Se pitää tunnustaa.Ja uskon,että kovia kokeneilla,siis oikeita isoja suruja ja vaikeuksia kokeneilla olisi paljon tästä sanottavana,siis alistumisesta.Jos esim.oma lapsi kuolee,sairauteen,onnettomuudessa tai oman käden kautta,toisilla jopa monta.Tai menetyksiä monia elämän varrella.Tai menetät koko perheesi kerralla.Elämä vain opettaa,joskus hyvinkin kovalla kädellä,joillekkin ei satu juuri mitään.Näin se vain menee,koskaan ei tiedä mitä elämä tarjoaa vaikkapa huomenna.

9/19 | 

Minä en tiedä mitään, muuta kuin ehkä sen että sympatia on sairautta, joka ei auta ketään.

Raxulle voimia minäkin toivon, mutta aitoa sisäistä voimaa ei löydy keskustelupalstoilta eikä ulkopuolisilta, vaikka kuinka hakisi.

Sisäinen voimavara löytyy jokaisesta itsestään...

T. eräs elämänkulkija

10/19 | 

En ihmettele, miksi välilevy vihoittelee; elämäntilanteesko kyse? Kun ja jos  henkisesti on rankaa, fyysiseti vihottelee???

Kuka tietää?

Entä mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysistä ja henkistä tasapainoako?

Suklaa voi auttaa hetken, ja netistä voi jopa saada synneilleen hyväksynnän.

Tsemppiä jokatapauksessa Raksulle, syksy on käsillä, pitää jaksaa ja uudet haasteet odottavat!

 T. Maija

11/19 | 

No juu...2 edellistä kommenttia samalta lähettäjältä. Käyhän se niinkin, jos kerran asiaa riittää aamuyön tunteina ;)

12/19 | 

Mulle on tullut kiloja takaisin ja katson,että hiukan sinullekin? Mulle tuli pakkoliikkumattomuus selkäleikkauksen jälkeen reiluksi puoleksi vuodeksi ja tämä aika on ahdistanut mua ja lihottanut monta kiloa...pitää olla itselleen armollinen kaikesta huolimatta. Kyllä elämä kantaa...kun on laihduttanut 50 kiloa kuten itsekin oon tehnyt ja siitä on saanut 15 kiloa takaisin,on paineet olemassa...jos on mulla varmaan sulla,joka oot julkisuudessa. 

Tsemppiä!!!!

13/19 | 

Sehän on ihan luonnollista, että joskus on tunteet pinnassa ja tuntuu, että ei jaksa enää eteenpäin. Jopa syöpädiagnoosin jälkeen jossain vaiheessa helpottaa. Ensin ajatukset kiertävät useamman viikon tai kuukaudenkin vain samaa rataa ja kauhuskenaariot pyörivät mielessä. Sitten tulee hetki, jolloin asia on mielessä työstetty, jos ei nyt ihan loppuun asti, mutta siihen pisteeseen, ettei koko ajan murehdi. Lapsista on kuitenkin aina huoli ja sitä toivoo, että saa heidät kasvatettua aikuiseksi. 

15/19 | 

Raksu, miksi et myönnä että olet itse aivan "loppu", niin  fyysisesti kuin henkisestikin, peilaat aikuisten lastesi kautta omaa pahaa oloasi, kyllä he tietävät että olet tarvittaessa lähellä, ehkäpä joskus jopa liiankin lähellä! Minäkin tein tuota aikanaan, mutta kun tajusin päästää irti, niin kaikilla on ollut parempi olo! Ja kukapa meistä pääsee elämän läpi ilman surua ja murhetta, ei kukaan!!! Omien suurien vastoinkäymisteni vuoksi uskon että elämä kantaa..

t. 31v ja 27v tyttöjen äiti

16/19 | 

VASTUU

on mielenkiintoinen sana, jos sitä todella yrittää/haluaa ymmärtää. Vastuun ymmärtäminen tuo helpotusta elämään. Vastuuta on monella tasolla. Moni moderni nykyvastuu tuottaa syyllisyyttä ja muita vääristyneitä tunteita. Mutta syvin sisäinen vastuu tarjoaa sisäisen näkökyvyn, jonka avulla voi ratkaista mitä tahansa.

Raxu
Liittynyt21.5.2013
18/19 | 

Kiitos teille ihanille hienoista viesteistä! Elämään kuuluvat myös huolet ja suvantovaiheet. Ja kun huomaa, että voimat hetkittäin vähissä, on aika höllätä ja kuunnella sisintään. Vanhemmuus ei lopu koskaan, kaikkine iloineen ja suruineen. Perheen voima on kuitenkin huikea. Sekä ystävien! Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!

Voimia ja iloa alkavaan viikkoon jokaiselle! Lähden nyt varovasti jumpaan kokeilemaan, mitä niska tykkää. Iisisti!!

T. Raxu

19/19 | 

Hei Raxu!

Minäkin toivon, että ihmiset tosiaan muistaisivat pitää huolta niin itsestään kuin toisistaankin. Ja erityisesti kukin itsestään, sillä on vaikea nähdä toisissa hyvää, jos omaan itseensäkään ei ole tyytyväinen. Näitä kommentteja lukiessani tuli sellainen tunne, että huonosti voivia ihmisiä on kyllä ihan liian monta! Niin surullista, mutta totta! Ihanaa kuulla, että olosi on jo kohentunut ja hiljalleen pääset kokeilemaan, mitä kroppa tuumaa jumpasta. Näin sitä mennään pienin askelin eteenpäin! Hienoa!

Aurinkoa ja iloa syksyysi!

-Päivi

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat