Treenien pyörteissä
Treenien pyörteissä

Tunteet pinnassa

Viikko taas hurahtanut. Liian nopeasti! Tanssitreenit ovat täyttäneet päivän tunnit, mutta varsinkin sielun. On vaikeaa keskittyä mihinkään muuhun. Imu tanssi-salille on hurja. Oivalluksen riemua, huoletonta höpötystä treenien lomassa, kuin onnen kupla, joka leijuu irrallaan maailmasta. Vaikka on välillä päiviä, ettei mikään suju. Yksinkertaisinkaan kuvio. Mieli jotenkin pistää vastaan ja keho on ihmeissään kun uuden tanssilajin myötä löytyy taas uusia kohtia käyttöön, joita ei ole ennen tiennyt olevan olemassakaan. Tämä varmaan myös syynä siihen, että tunteet ovat koko ajan niin pinnassa. Tuntuu, että kropasta alkaa purkautumaan elämän mittaisia patoumia. Tanssipari joutuu ottamaan vastaan koko paketin, yhteys ei jää pelkkään askelkuvioiden harjoitteluun. Välillä nolottaa ja ujostuttaa kun pitää uskaltaa olla huono ja niin paljaana uuden ihmisen edessä.

Perjantai meni itselläni nyyhkiessä. Vanha, tuttuakin tutumpi huolenaihe esikoisesta putkahti taas pintaan ja en saanut itkua poikki en niin millään. Siinä sitten tepastelin jalat ihan puurossa Janin käsivarsilla ja raivosin itselleni kun ei mikään toiminut. Mutta kyllä se itku myös helpotti ja puhdisti. Ihana pilates-ohjaajani, josta jo kehkeytynyt myös ystävä, tarjoutui hellimään itkupilliä ja sain nauttia Trager-rentoutushoidosta, jossa keinutellaan, hytkytellään ja painellaan koko keho läpi. Olo oli kui kehdossa. Ja uni pesi loputkin alakulot pois.

Eilen sain rykäistyä odottamassa olleen kirjoitus-homman maaliin. Ja tanssitreenitkin sujuivat taas oikeaan suuntaan. Illan päätteeksi kävin vielä tekemässä oman mantrani: Ajoin rakkaalle Feeniks-salille, nuuhkin tuttuja nurkkia, menin tyhjään jumppasaliin, laitoin tanssikengät jalkaan ja kävelin tämän päivän kuviot vielä pariin kertaan läpi. Loin turvapiirin. Ja uskalsin jopa tunnustaa tämän Jani-opelle, joka oli määrännyt illaksi pelkkää lepoa ;-)

Tänään liihotetaan ja rakastetaan, sielu paljaana! Teille kaikille!

Kommentit (2)

Vierailija

Hei,olitte illan paras pari!!! Niin minustakin. Tykkäsin myös sarin tanssista - kypsät kaunottaret,yes!!!

Tanssi on aika kokonaisvaltaista,se vie sielun ja ruumiin uusiin sfääreihin <3 Nauti joka hetkestä!!!

Vierailija

Olit eilen(kin) aivan upea! Sinusta todella näkyy tanssin ilo. Jatkakaahan Janin kanssa samaan malliin :)

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat