Tuliko herkuteltua jouluna?

Kieltämättä juu. Olin etukäteen sopinut itseni kanssa, että 14 kuukauden tinkimättömän matalahiilarisuuden ja jumppahulluuden oikeuttamana uskallan jo tänä jouluna harkitusti vähän herkutella. Jonkin verran tietty jännitti, jäänkö heti hiilarikoukkuun. Niinpä maistelin hartaasti ja varovasti isovanhempien rakkaudella tekemiä perinnelaatikoita. Tajuttoman hyvää!! Lautanen täyttyi pääosin luvallisista herkuista –mäti, kalat, kinkku, salaatti, perunaton rosolli. Uskalsin jopa syödä pari paperin ohutta piparia. After Eight tummana versiona aukesi myös suunnitellusti aattoillan kuluessa ja tyhjeni parissa päivässä. Vanhat tavat löytyivät siis selkäytimestä pikakelauksella. Tapanina karkasin jo pikaisesti jumppaan, combat-sali oli tupaten täynnä treenikavereita, jokainen enemmän tai vähemmän päivitellen ähkyä. Itse podin myös lievää morkkista herkuttelusta, vaikka olin päättänyt suoda sen itselleni, ansaitusti. Arjen koittaessa olikin lempparijumppa-päivä: sain vetää hyvällä omalla tunnolla kolmen tunnin putken – tehomuokkaus, attack ja cxworx. Oli meinaan tankkaukset kohdillaan ja virtaa kuin pienessä kylässä. Samoin seuraavan päivän pump-tunnilla painoja nousi aiempaa enemmän. Lihakset taisivat siis kiittää hiilari-tankkauksesta.

Tänään aion hemmotella itseäni mahdollisimman monivärisellä, pähkinöitä pursuavalla salaatilla ja illalla helliä kehoa pilates-tunnilla. Ehkä haen myös uudet treenikengät alesta. Uudet jumppatrikoot sain jo joululahjaksi tyttäreltä. Kortissa luki: ”Sillä ehdolla, ettet enää ikinä käytä vanhoja ällö-leggareita jumpissa”. It`s a deal.

Kommentit (10)

Liisa

Ihan mahtavaa, että aloitat blogin! Noilla jumppamäärillä kuulostaa siltä, että joulumorkkis on turhaa :) Tsemppiä treeniin ja energistä vuotta 2012!

Pululintu

Onneksi olkoon Raxu! Kunpa saisin itsellenikin tuollaisen jumppainnon - miten motivoit itseäsi? Eikö koskaan tunnu rankalta? Minullakin on koira ja tuntuu ihan mahdottomalta lähteä jumpan jälkeen vielä koiran kanssa ulos. Ja on niitä lapsiakin melkein sama määrä :)

Tsemppari

Kiitos ihanasta blogista, tätä rupean kyllä seuraamaan! Itselläni ei mennyt arkeen laskeutuminen joulun herkuttelun jälkeen yhtä hyvin. Jotenkin jäi tuo herkuttelu päälle. Mutta uudenvuoden jälkeen aion kyllä taas yrittää!

Kaiki

Kiitos! Tänään kolahti uusi Hyvä Terveys laatikkoon ja siitä luin heti haastattelusi sekä kolumnisi. Joulun jälkeen, uuden vuoden kynnyksellä on jälleen aika aloittaa uusi elämä. Pyrin siihen, että se on lopullinen muutos kohti uutta ruokavaliota ja liikuntatottumuksia. Tähän muutokseen saan myös inulta tsemppiää. Uutta kirjoitustasi odotellessa.

Mielikaunis

Pitipä tulla tänne oikein kehaisemaan, kuinka upealta näytät nykyään! Aina olet ollut kaunis, mutta nyt olet suorastaan häikäisevän kaunis. Liikuntamääräsi kuulostaa tosin ihan järjettömän suurelta, mutta mikäpä siinä, jos tykkäät ja kroppa kestää.

Pullero68

Kiva tosiaankin kun olet ilmestynyt tänne blogia pitämään. Olet tehnyt mahtavan muodonmuutoksen ja siksi ainakin minun silmissäni seisot jalustalla, onnistujana. Mukavaa, että moinen onnistuja meitä zemppaamassa. Perästä tullaan (toivottavasti) muodonmuutoksen suhteen :D

Raakel Lignell

Kiitos teille kannustaville kommentoijille! Zempataan yhdessä toinen toisiamme! Välillä tassu painaa ylivoimaisesti eri syistä, mutta yleensä uusi päivä tuo taas innon lähteä liikkeelle.
T. Raxu

Merja

Onnittelut sinulle Raakel!Olet mielestäni ollut aina erittäin kaunis ihminen 8 ).Olet hienolla tiellä,itse olen puoli vuotta keskittynyt terveydenhoitooni,takapakkia tuli kun oudot kivut ilmaantuivat,mutta selätin ne ja lievien kanssa tulen toimeen....ruokavaliomuutos vähensi kipujani.Tsemppiä sinulle ja ps.kiitos vinkistä tuon kookosöljyn suhteen 8 ).

Cia

Rakel, huikeaa!
Luin juuri Evitasta sinun elämänmuutoksestasi ja näin kuvasi. Sama, ihanan iloinen Raxu, ja missä kuosissa!
Itse olen kamppaillut vuosia painoni kanssa ja tähän asti AINA löytänyt tekosyitä siirtää elämäntapamuutoksen myöhempään. Muutamia pieniä askelia olen saanut otettua, mutta tuloksia ei näy missään vielä.
Onneksi olkoon, sait minuun tartutettua intoa ja voimaa!
Hyvää kevään alkua ja onnellista mieltä!

Vierailija

Voi IHANA Raxu!Jotenkin saan niin postiivista energiaa kun katson sinua ja nyt vielä löysin tämän blogin jota alan seuraamaan.Sinun muutosta ja elämää tanssin parissa olenkin jo seurannut antaumuksella.Kunpa tuo energia jotenkin tarttuis :)

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat