Jumppa-humppa
Jumppa-humppa

Porukan voima on mahtava!

Olen ryhmäliikkuja. Henkeen ja vereen. Vaikka muuten nautin yksinolosta, liikkumisesta ei tule yksin yhtikäs mitään. Ei tietoakaan, että jatkaisin pomppimista tai lankutusta yli kirvelyn ihan keskenäni. Ryhmän imu ja vieressä huohottavat kaverit ja innostava ohjaaja tekee sen mahdolliseksi. Itsensä ylittämisen ja mukaavuusalueelta poistumisen. Tämä sama toteutuu moninkertaisesti myös Fustra-treenissä, jossa oma Elisa-ohjaaja "piiskaa" herkeämättä ja väsymättä korjaa virheasentoja. Ei pääse fuskaamaan. Sen tunnin jälkeen ei pystyisi treenamaan lisää. Paitsi jos joku käskyttäisi. Vuoden verran fustranneena huomaan sen vaikutukset muissa treeneissä. Tuntuu, että saan enemmän irti ja esim vatsalihasliikkeet tuntuvat paljon rankemmilta. Oletettavasti, koska nyt pystyn edes ajoittain oikeasti aktivoimaan myös syvät lihakset. Treeni ei karkaa pelkkiin pinnallisiin tai lonkankoukistajiin. Tai pahimmillaan niskaan ja leukaperiin. Suurin ilonaihe on kuitenkin kivuton askel treenin jälkeen. On se kumma, ettei itse osaa / pysty / jaksa / viitsi saada moista treeniä ja sen hyötyjä aikaiseksi. Taitaakin olla kyse ohjaajan ammattitaidosta, ei sen mystisemmästä...

Pari päivää sitten törmäsin ruokakaupassa vanhaan treenikamuun, jota en ollut nähyt aikoihin. Hän kertoi palanneensa taas takaisin meidän "omalle" salille. Sanoi posket intoa puhkuen olevansa menossa illan Attack-tunnille. Siis tunti, jossa juostaan ja pompitaan ja välillä punnerretaan. Korkean sykkeen tunti, joka vastaa 10km juoksulenkkiä. En ollut käynyt attackissä pariin vuoteen. Emmin, miten lonkka kestää. Olin ilmoittautunut edeltävälle reisi-vatsa-pakara-lihaskunto-tunnille. Meninkin sille, mutta kaverin imussa ja yllyttämänä jäin myös attackiin. Sitä sykkeen, poltteen ja riemun määrää! Mahtava ohjaaja sai unohtamaan omat rajat ja hymy korvissa paineltiin läpi kirvelyn ja ohitettiin raskaammaksi muuttuvien koipien viestit. Mikä autuus treenin jälkimainigeissa! Hymyilin koko loppuillan. Eikä lonkka ollut moksiskaan. Ainakaan sillä kertaa. Tuntui, että oli saanut karstat pellolle kropasta. Sen jälkeen on jumpat tuntuneet kulkeneen uudella vaihteella. Älyttömän makeeta!

Onneksi oli juoksulenkkarit matkassa niin ei krampannu pohkeet :-)

En siis voi kyllin kiittää rakkaita treeni-kavereita ja ohjaajia. Vaikka vasta eilen illalla nähtiin, kaipaan teitä jo nyt

Kommentit (9)

Vierailija

Hei Raxu!

Olen huomannut saman ilmiön omalla pienellä kuntosalilla. Yksin tehden tahti hiipuu. Monet kerrat olen ollut siellä yksin, aamuvirkku kun olen. Yksin tehdessä ei tietysti tarvitse ujostella läskejään, mutta kun muita on paikalla, sellainen "paikkakiertorytmi" auttaa tekemään enemmän. Samat painot eri laitteissa auttavat pitämään treenirytmin, kun vuorottelee toisten kanssa.

Toinen ihana anti on se salilla kävijöiden kirjo: nuoria ~20v naisia ja miehiä upeassa kunnossa, keski-ikäisiä meikäläisiä lössyköitä, nuorehkoja isiä ja äitejä viettämässä omaa tunnin laatuaikaansa, elämän ruuhkavuosissa pyörijöitä, eläkeläisiä pitämässä kuntoa yllä ja sitten testosteripullistelijat illalla viimeisenä. Sinne sitä sekaan sopii vanhassa t-paidassa eikä kukaan katso karseesti, moikataan tullessa ja heipat lähtiessä. Eli se sosiaalinen kontakti, yhteisymmärrys ja mielenkiinto salilla harjoitteluun, kuulumisten vaihtaminen, maailman tapahtumat ruoditaan... kaikella iso merkitys. Ja hirveä hiki irti siinä sivussa :)

Pidän myös siitä, että meidän pikkusalilla voi kysyä toiselta neuvoa. Itsekin olen kysynyt vinkkejä olkapään liikkeisiin ja hyviä ohjeita saanut. Pikku aslimme on herännyt uuteen kukoistukseen; vakikävijöitä on varmaan 300 ja se on oikeasti paljon väkilukuun ja ikäjakaumaan verratuna :)

Yhdessä tekemisen ilo, toisen hyväksyminen ja innostus toimintaan ovat hyviä rajojen rikkojia.

Iloa ja valoa,

Tarja Savosta, voe tokkiisa :)

Vierailija

 

Hei Raxu,

 

Postauksesi 'kaverille kans' sopii hyvin studio55:n haastatteluun. Sinulla oli studiossa kiva sessio Jukka Leppilammen kanssa. Kuuntelin, katselin ajatuksella ja haluaisin kanssasi sekä blogissasi lymyilevien aktiivisten kanssasisarten kanssa nostaa keskustelua henkisyydestä ja hengellisyydestä, etiikkaa ja moraalia rakentavista elementeistä, jotka joskus kiivaissa keskusteluissa unohtuvat.

 

Ohjelmasta sai sen käsityksen, että henkisyys ja hengellisyys liittyvät uskontoon. Uskallan olla eri mieltä. Olen huomannut että kaikissa uskonnoissa  ja uskomuksissa on jotakin samaa: jumalolento, jumallallinen energia, jumalasentrisyys. Itse en halua rajoittua ja jämähtää jeesuksiin ja profeettoihin, vaan olen kiinnostunut pelkästä virtaavasta jumalallisesta energiasta, jota moni fyysinen nykyego tarvitsee tullakseen kokonaiseksi ja tasapainoiseksi olennoksi. Henkisyys ja hengellisyys tuo maallisen egon tietoisuuteen hyvän ja pahan, opettaa erottamaan hyveet paheista. Silloin egosta kasvaa automaattisesti askel askeleelta eettinen, moraalinen, kohtuullinen ja tasapainoinen olento. Uskonto voi tuoda apuvälineitä ja tarjota henkisyyden ja hengellisyyden elementtejä, jotka ovat olleet olemassa jo kauan ennen yhtäkään uskontoa, pakanisminkin aikana.

 

Haastateltavasi totesi, että Jumalan  tai Herran pelko on viisauden ja sivilisaation alku. Olen samaa mieltä siitä, että jos emme ylläpidä jumalallista ja parantavaa energiaa eli ”jumalasuhdetta”, seuraukset ovat dramaattiset: yhteisöllisyys katoaa ja sivilisaatio rapistuu. Mutta jumalallisuus ei kulmioidu mielestäni Jeesukseen, vaan on huomattavasti laajempi ja universaalimpi käsite. Jumalallisuus on minulle pelkkää energiaa, jota me kaikki olemme oikeutettuja kokemaan ja jonka virtaamista meidän kaikkien tulisi edesauttaa.

Leppilampi totesi maailman ja erityisesti Euroopan surkean tilanteen syyksi sen, ettei meillä ole ”Jumalaa”, emme kunnoita Jumalaa. Itse olen uskovainen, vaikka olenkin uskonnoton, joten en yhdistä uskoa uskontoon. Itselleni usko on universaalia uskoa hyvään, parantavaan ja jumalalliseen energiaan, joka virtaa maailmankaikkeudessa. Egon pitää vain oppia näkemään tuo virtaava energia; tarttua siihen ja imeä sitä itseensä.

 

Raxu, kysyit haastateltavasi, onko uskonnosta tullut lyömäase, jolla moralisoidaan ja tuomitaan. Politiikan ja uskonnon yhdistäminen on herkkä laji, jota vain harva osaa. Jumalan kuva, Jeesus Kristus saattaa olla joillekin nykyegoille yhtä tärkeä kuin vuosituhansia sitten eläneelle intiaanille aurinko, joka edusti kyseisen kulttuurin ja uskon jumalakuvaa. Jumalakuva on mielestäni toivon ja parannuksen symboli, jota ilman emme ole kokonaisia ja jota esiintyy monessa ja kaikkialla, ei vain Jeesuksessa Kristuksessa.

 

Mitä mieltä olette armon kanssasisaret?

 

T. Johanna Lieksasta

 

 

 

Vierailija

Voi Kiesus mitä paatosta, sitten kun se Jeesus Kristus tuo meille ruoan pöytään, maksaa laskut, hoitaa lapsemme ja sairaat vanhempamme jne. niin sitten uskon että Se on se virtaava voima, jota ilman emme tule toimeen!!

t. "kanssasisar"

Vierailija

Juurikin näin kanssasisar, aivan mahtavaa. Olen kanssasi samaa mieltä :)

 

Vierailija

Kanssasisarille tiedoksi:

Ei "Jeesus" maksa laskuja, tuo ruokaa pöytään, hoida lapsia tai sairaita vanhempia. Te itse teette sen, mutta vain jos kykenette avaamaan silmänne sokeudesta.

T. Maija

 

Vierailija

Hei Raxu!

Kiitos tsemppaavasta ja elämänmakuisesta blogistasi, ruoka-/ravintovinkkejä unohtamatta!

Täällä olisi postaustoive "luottotuotteisiisi", kauneudenhoitoon yms. liittyen. Jokainenhan on tietysti oma yksilö, mutta aina esim. kaverin vinkeistäkin voi saada apua vielä näin viisikymppisenäkin (joka on melkeinpä paras ikä ikinä!).

t. Jaana (talvikorppuihonen, herkkäsilmäinen...)

Vierailija

Jessus mitä jeesustelua. Ihmettelen aina niitä jotka jaksavat odottaa että kohta hän tulee.....olen kohta 50 v ja jo silloin kun olin koulussa jeesusta odotettiin tulevan. Jokainen itse vaikuttaa elämäänsä, ilman että silmät avautuisivat....elämä kantaa mutta aivan muista syistä kuin jostain mystisestä ihmisestä jonka joskus luultiin olevan jotenkin erityinen. Uskonto ei saa muuta aikaiseksi kuin sotia....

Vierailija

Voi Raxu, toivottavasti saat uudelleen järkevästä ruokailusta "kiinni", koska postauksista päätellen edelleen liikut paljon mutta mitä katsoin uusimmassa Studio55:ssa, painosi on yhä tainnut kohota? Älä veikkonen heitä upeaa urakkaasi hukkaan! :D

 

Aurinkoista kevättä! :)

Vierailija

Samoin ajattelin....mustat vaatteet palanneet niiden heleiden vaaleanpunaisten jne jälkeen. ja valitettavasti kilotkin ovat hiipineet. Mutta mutta...samoin mulle, ja harmittaa niin perhanasti. niinpä olen kaivanut esille Heikkilän kirjan ja raxun remppa kirjan ja ajatellut palailla alkuun takaisin :).

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat