Koekaniini

Mahtava treeniviikko takana! Kahvakuulaa, joogaa, bootcampia, tehomuokkausta, latinmixiä, bodysteppiä, bodybalancea ja tanssiharkkoja kuntosalin halloween-esitystä varten. Rakastan kunnon kirvelyä kropassa! Parhaat kicksit saan kun on pakko huohottaa, ähkiä ja vähän jopa huutaa, jotta jaksaa painaa viimeiset toistot. Perjantai-iltana tulin onnellisena kotiin tehomuokkaus+balance-höyryissä ja totesin, että nyt taitaa mennä weekend katkokävelyn merkeissä. Sen verran tiukoille pisti Sini kintut ja persukset.

Kävin eilen Terveysmessuilla – tai siis I LOVE ME-messuthan ne nykyisin ovat nimeltään ?
Sain mahdollisuuden tehdä kuntotestin FIX:in ständillä. Olisi kuulemma pitänyt olla treenaamatta edellinen päivä…hupsista…hyppäsin kuitenkin reippaana pyörän päälle, vaikka sisäreisiä hapotti ihan sikana jo ennen ensimmäistäkään polkaisua. Vastus lisääntyi aina kahden minuutin välein ja ohjeena oli polkea niin kauan kuin rahkeita riitti. Alku oli mukavaa, ensimmäiset vastuksenlisäykset eivät juurikaan tuntuneet. Testiä tekevä Lari kertoi tosin hymyssä suin, että loppuvaiheessa ne lisäykset totisesti tuntuvat… 10 minuutin kohdalla alkoi hengästyttää ja hiki virrata. Keskityin ulospuhallukseen ja pyrin pitämään poljennan rentona ja ripeänä. Hidas tahti nimittäin tuntui huomattavasti raskaammalta. Vielä hymyilytti ja huikkailin kommentteja kannustusjoukoille, jotka näkivät tv-ruudulta koko ajan sykkeen, tehot ja ennusteen, kuinka kauan kestäisin. 16 minuutin ja jo isojen vastusten kohdalla sain ruveta puskemaan tositarkoituksella. Tässä vaiheessa ympärille kerääntynyt messu-yleisö aloitti zemppi-huudot. Arvasin olevani lähellä maksimisykkeitä, sillä jokainen polkaisu piti jo käskyttää. Jo valmiiksi hapoilla olleet kintut olivat itseasiassa pienen ongelma, hengitys oli toki myös jo huohotuksen puolella, mutta viimeiset puoli minuuttia tunsin päässä niin kovan paineen, että oli pakko lopettaa, kun 18 minuuttia ja rapiat oli rikki ja pulssi 190. En ole ennen kokenut moista. Oli jopa vähän pelottavaa. Pari minuuttia rullailin vielä pyörän päällä, jotta hapot pääsivät vähän liikenteeseen ja pulssi palautui taas tutuille ja turvallisille lukemille.

Tulos oli aika rohkaiseva. Hyvin hyvä ja erinomainen. Ei olisi 2 vuotta sitten näyttänyt tältä…
Parantamista toki on: vauhtikestävyysalue oli itselläni vahvin – ihmekös tuo, kun rakastan korkean sykkeen tunteja ja niitä olen eniten painanut menemään. Peruskestävyyttä pitää nyt kärsivällisesti treenata, mulle se tarkoittaa pulssia 120-140 väliltä. Apua, mitenhän maltan…
Maksimikestävyyttä saan myös lisättyä kun vedän kerran viikossa yhden lyhyen puolen tunnin treenin ihan tappiin.
Ja sitten se tärkein asia: LEPO! Isken nyt halolla itseäni päähän, jotta uskon ja muistan, että ilman lepoa – siis välipäiviä ja riittävää yöunta - ei kehity.

Kotiin palatessa olin ihan rätti. Uskomatonta, että vaivaiset 20 minuuttia sai mehut irti tehokkaammin kuin useamman tunnin kovatkin jumpat. Mutta eipä sitä itseään vedäkään äärirajoille, kun tulee tiukka paikka ja syke kohoaa niin pusken toki ja jatkan vaikka kiljuen, mutten näköjään sentään ihan maksimiini saakka. Opin siis taas uutta itsestäni.

Nyt lähden taas messuille. Tänään hyppään klo 14 korokkeelle kertomaan muutoksestani. Rinnallani on säteilevä Eija Holmala, jonka kanssa olen tämän syksyn viettänyt enemmänkin aikaa. Teemme nimittäin hänen ja Arja Vanhasen kanssa kirjaa ”Raxun remppa – rapakunnosta hyvään oloon”. Siinä siis myös luentomme aihe. Ja klo 16 hurmaavan Hanna Sumarin johdolla kokkaan Oivallusten keittiössä puolukkahuttua. Tervetuloa!

Kommentit (4)

Paula

Hei! Tiedän tunteen kun ei malttaisi pitää lepopäiviä. Minulle ahaa elämys tuli kun luin jostain juoksukirjasta että kunnon kohoaminen on itse asiassa sitä, että elimistö korjaa levossa niitä soluvaurioita joita rehkiessä on tullut. Se jotenkin kolahti :) nyt osaan ihan tyytyväisenä levätä ja nautiskella ajatuksesta että kunto kasvaa nimenomaan levossa.

Katariina

Huisat sykkeet, hieno veto !!
Ja ilme on yliveto, hommasta pitää nauttia, että sitä jaksaa. =)

MaijuS

Taitaa olla aika monella samat ongelmat. Se hyvä puoli on omissa sairasteluissani ollut, että kun veritulppien jälkeen kavelin kolmesti viikossa puoli tuntia mummovauhtia niin jotenkin siihenkin tottui ja kroppa välillä vaatii sitä hissutteluakin. Mutta helppoa se ei totisesti ole sitä treeniohjelmistossa pitää. Mulla on auttanut lepäämiseen myös se, että aikataulutan lepäämistä. Siis teen tavallaan treeniohjelman sillekin viikolle, tuonne päikkärit, tuonne venyttelyä, tuonne rentoutumista jne.

Sirpa

Olet vaan niin ihana innostuksen lähde.
Tsemppiä vaan siihen,että maltat myös levätä !

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat