Lähtökuopissa

Hyviä ja huonoja uutisia: ei välilevynpullistumaa, vaan rappeutunut kaularanka, joka aiheuttaa juuriaukkoahtaumaa ja hermo-oireilua. Vanhuksen vaiva. Taidan siis olla läpimätä…
Viulunvingutus imeväis-ikäisestä saakka tehnyt kulumista osansa, samoin reilut 40 vuotta ilman säännöllistä elvyttävää treeniä – siis ennen tätä herätystä, mutta genetiikka kuitenkin suurimmassa roolissa.
Mahtava OMT-terapeutti manipuloi eilen rankaa availlen lukkoja koko varresta. Paljon on vielä työsarkaa…nyt kuitenkin jo vähän helpompi hengittää ja tietoisuus siitä, että kivulle voi saada helpotusta jo vähentää sitä. Jumppakielto kuitenkin voimassa, kunnes hermosärky rauhoittunut. Alan jo tottua jumppamattomuuteenkin. Seuraava viikko tuleekin olemaan kaikin tavoin SUURI poikkeus kaikkeen totuttuun.

Sain ainutlaatuisen tilaisuuden lähteä Plan-kummijärjestön kutsumana tutustumaan Mosambikin tukikohteisiin. Tiedossa jännittävä, koskettava ja varmasti mullistava reissu. Nyt jo itkettää…
Malaria-lääkityksen aloitin illalla. Toivon hartaasti, että en kuulu siihen osaan väestöä, joka saa karseita sivuoireita… Nyt on edessä matkalaukun pakkaus. Viikon aikana en takuulla ehdi miettiä jumppia tai vhh-ruokavaliota. Syön, mitä tarjotaan ja toivon pysyväni suht terveenä. Mukaanlähtevä lääkearsenaali on ainakin kunnioitustaherättävä…

Sielu saa siis liikettä ja liikutusta kropankin edestä. Viikon päästä on takuulla tuhat tarinaa kerrottavana. Pitäkää te sillä aikaa Suomi ja sen jumppasalit pystyssä!

Kommentit (7)

Sanna

Ihanaa Mosambikia! Olen ollut itse Itä-Afrikassa. Olin noin puoli vuotta ja sairastin malarian. Kyllä siitä hengissä selvisi :) ja kun kuuluu itse niihin onnekkaisiin, joilla on varaa ostaa lääkkeet. Nauti ruuasta ja ilmapiiristä! Ja eiköhän sitä liikettä ole ihan riittämiin, kun mennään paikasta toiseen. Sielläpäin skidit ovat vielä sosiaalisempia kuin täällä :) kenties sut vetastaan mukaan fudispeliin tai muuta!

Tämä blogi on todella inspiroiva. Mielestäni itsereflektiosi on kunnossa! Ja uskon vahvasti, että klaaraat nämä jumpattomat kaudet ihan hyvin :)

emmi

Voi,mahtava matka edessä,koskettava.Vaikka heillä on paljon vähämmän,kuin meillä,heillä on monta asiaa enemmän kuin meillä!Odotan innolla kokemuksiasi,varmasti näemme ne joskus telkkarissa.Juu ei kohdemaassa mietitä Vhh ruokavaliota,kunhan saa joka päiväisen ruokansa.Varmasti saa uusia ajatuksia elämään ja arvoihin,kun pääsee tuollaiselle avustus matkalle.Halauksia kaikille heille toivoen parempia aikoja.

Toinen Tarja

Moi Raxu!

Tuo matka tulee todella hyvää ajankohtaan! Pidä huoli siitä, että et anna lämmössä tulehdusoireiden ottaa valtaa eli särkylääkettä tarpeen mukaan ja jos kylmää on saatavilla, se voi olla hyväksi.

Oikein mukavaa matkaa ja halaa puolestani jotain pientä tyttöä tai poikaa oikein lämpimästi ja välitä näin minulta äidillinen halaus.

t. se toinen Tarja

Susa

Onnea matkaan, kaikkiin niistä. Myös tuohon terveelliseen taukoon joka ei varmastikaan kaada loistavaa projektiasi, päinvastoin. Nyt saat ehkä tilaisuuden makustella miltä se olo "uutena" Raakelina oikeastaan tuntuu.

Ja muista miten kävi Tero Pitkämäelle täydellisen tauon aikana: tulokset parani huomattavasti! Kehistystä tapahtuu levossa, jospa sullekin käy niin tuon valtavan intensiivisen harjoitteluvuoden jälkeen paikat saavat nyt muotoutua. Ruokavaliosikin on niin terveellisellä tolalla kertomasi mukaan ettei tarvitse pelätä mitään takapakkeja.

Kaikkea hyvää jatkoon! :)

Toinen Tarja

Moi Raxu!

Olipas kauniit kuvat sinusta vk 35 Seura- lehdessä! On tosi hyvä, että olet antanut noita haastatteluja ja kertonut tästä elintapojen muutoksesta. Minä vain odottelen sitä mainitsemaasi heräämistä talviunesta!

Syksy on tullut! Uhkakuvana siintää, että talviunillemeno lähestyy ja keväällä herään vielä lihavampana, äkäisempänä ja surullisempana. Toisaalta keväällä voi paksun talvitakin alta kuoriutua perhonen :)
Saas nähdä mikä otus ilmestyy!

Niin tai näin, yritän tykätä itsestäni ja tarjota myös itselleni hyvää, ei vain perheelle ja ystäville.

Syyssateisin tunnelmin,
se toinen Tarja

Vierailija

Oikein ketuttaa kun jotkut senkun matkailevat ja ilmaiseksi varmaan. Ei ne afrikkalaiset ole mitään sirkus tavaraa jota käydään katsomassa ja säälittelemässä. Toivon oikein työn täyteistä matkaa koko rahan edestä. 

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat