Mikä viikko!

Flunssatoipilaana en pystynyt jumppailemaan. Hoidin ruuhkaisen työviikon buranan voimin – juontokeikkaa, raxunremppa-luentoja, kuvauksia, kirjoitushommia. En stressannut. Ennen perjantaita. Herätessäni tajusin, että nyt kyllä kunto antaisi periksi salitreenin, jopa lenkin. Mutta kun ei kytkin noussut ei sitten millään. Vyötäisille oli selvästi kertynyt uutta löllöä. Ärsytti! Epistä, että heti kun löysäilee tietoisesti eikä ota paineita, niin johan turpoaa kuin pullataikina. Siis jo viikossa.

Angstasin pystymättä silti lähtemään liikkumaan. Vaikka tiesin, että olo helpottaisi samantien. Luin perusteellisesti aamun lehdet, mainoslehtisetkin koukuttivat kummasti. Sitten päädyin face-bookiin valittamaan lorvikataria. Sain ymmärtävää myötätuntoa kavereilta, kunnes linjoille tuli rakas bloggari-kollega Hanna Sumari, joka heitti haasteen: Jos lähden lenkille, niin hänkin lähtee. Oli pakko tarttua oljenkorteen. Lupasin tehdä pyrähdyksen ennen puoltapäivää ja kotona lisäksi vatsalihakset. Kello tikitti, mutta sainpa perseeni ylös ennen klo 12. Lenkkikaveriksi lähti Vera-pallero, joten lähtiessä jo tiesin, ettei lenkistä tule muutamaa kilsaa pidempää ja välillä on pakko saada nuuhkia kevään huumaavia tuoksuja. Sopivan hien sain kuitenkin pintaan ja tehtyä edes jonkinmoiset naparutistukset palatessa. Onnelliset kuittaukset Hannan kanssa toteutetusta lupauksesta ja hyvillä mielin hankkimaan ylioppilaslakkia ja lyyraa ylpeän mamman rintaan. Jo toinen rivistöön ☺

Perjantai-iltana olisi ollut oman salin ratkiriemukas tanssitapahtuma-ilta, mutta tällä kertaa valitsin toisin: shampanja-tasting Karhulan henkeäsalpaavan kauniissa vanhassa ruukki-miljöössä. NAM! Masulöllöt eivät kyllä sen illan aikana hävinneet…
Lauantai-aamuna suuntasin auton nokan kohti Salon Hyvinvointimessuja ja Raxun remppa-luentoa. Ehdinpä myös kuuntelemaan Mia Jokinivan luentoa stressistä, sen tuhoisista vaikutuksista elämään ja ennenkaikkea stressinhallinnasta. Osui ja upposi!! Hankin myös hänen kirjansa Hengähdyshetkiä, joka nyt seuraavana lukuvuorossa.
Illan nuokuin töllön äärellä, pitihän Euroviisut vahtia. Ja kruunatakseni pehmentyneen olotilan, söin ison palan tyttären tekemää herkullista pizzaa.

Lähtökuopissa shampanja-tastingiin

Tänään on nyt THE päivä, jona palaan ruotuun. Ei vasta huomenna. Oloa helpottaa jo pelkkä ajatus: Combat-cxworx+balance varattuina alkuiltaan. Kunnon madotuskuuri laiskamadolle! Sen jälkeen grilli kuumaksi, puolison marinoimat ribsit kypsymään, coleslaw-salaatti rinnalle ja takuulla jo vapautuneempi hymy kasvoille.

Ribsit maustumaan päiväksi, puolison missio!

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat