Raxu keikalla soittamassa, Nicke Sinatrana :-)
Raxu keikalla soittamassa, Nicke Sinatrana :-)

Musiikin viettelys, vaino ja muutama lemppari

Mikä voisi liikuttaa mieltä ja kehoa yhtä paljon kuin musiikki?

Jo parissa sekunnissa tuttu kappale heittää muistoissa kauas, yhtäkkiä olen kaukana nykyhetkestä, näen, koen, muistan ja haistan palasen menneisyyttä.

Pienestä pitäen kasvoin musiikin ja soittamisen ympäröimänä. Pianoa, viulua, laulua. Yksin, orkesterissa, kuorossa sekä isosiskon ja kavereiden kanssa.

Soittajana olin parhaimmillani romattisen musiikin kimpussa. Heittäydyin Sibeliuksen, Ttchaikovskyn, Brahmsin ja Griegin sävellyksiin kuin olisin syntynyt ne suonissani. Barokki tai wieniläis-klassismi ei taas koskaan oikein istunut, puhumattakaan uudemmasta musiikista.

 Parikymppisenä löysin improvisaation ja ”kevyen” musiikin. Keikkailin onneni kukkuloilla bändien kanssa, soitin, mitä sylki suuhun toi ja koin käsittämätöntä, vapautunutta riemua! Tajusin, että kovalevyni oli täynnä musiikkia, joka pystyi tulemaan sieltä ulos ilman nuotteja ja miljoonia toistoja. Mutta ilman niitä miljoonia harjoittelutunteja, en olisi pystynyt tuottamaan sitä vapaata virtaa.

Sinfonia-orkesteri-vuodet olivat myös rikasta aikaa. Joka viikko uusi ohjelmisto, konsertit ja  ankaraa harjoittelua, jotta sai stemmat menemään. Parhaimmillaan konsertissa koin ekstaattisia kokemuksia. Mieleenpainuvin kokemus on Radion Sinfoniaorkesterin kanssa kuuluisassa Wienin  Musikverein-salissa: Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen (joka muutes on mun ylivoimainen lemppari-kapu) johdolla soitimme ylimääräisenä numerona konsertin päätteeksi Sibeliuksen Finlandian. Itkin soittaessani  - riemusta, onnesta ja musiikin syövereitä liikuttavasta kauneudesta. Että sain olla osa jotain ainutlaatuista hetkeä. Yhdessä reilun sadan kollegan kanssa. Hurmoksellinen kokemus!

 

Ei liene yllätys, että tunnustaudun vankaksi Sibelius-faniksi. Jos olisi pakko valkata yksi teos klassisen musiikin aarra-arkusta, olisi valinta helppo: Sibeliuksen viulukonsertto!

Kun 13-vuotiaan pääsin soittamaan Mikkelin kaupunginorkesteriin, se oli ohjelmistossa ensimmäisessä konsertissa. Orkestereissa olen soittanut sitä lukemattomia kertoja, mm-Sibelius-viulukilpailujen finaaleissa. Ja se oli myös oman diplomi-tutkintoni konsertto.

Kun laitan sen soimaan, kulkee takaraivossa välähdyksinä läpi omaa elämää  parinkymmenen vuoden ajalta. Loistava aikamatka-kone!

Viimeiset 15 vuoteen en ole sietänyt taustamusiikkia ollenkaan. Radio on ollut perheeltä pannassa niin autossa kuin kotonakin. Olen auliisti ostanut kaikille hyvälaatuiset kuulokkeet, jottei itseni tarvitsisi ”kärsiä” musiikista.

Jos haluan musiikkia, haluan pystyä kuunteleman sitä. Muuten sa vaan hermostuttaa ja stressaa. Ja olen aika nirppanokka myös sen suhteen, että mikä musa ”kelpaa”.

Jumppatunnit ovat tietty eri asia, siellä saa musa pauhata, ei niin väliä tyylilajistakaan, kunhan saa tempon ja sykkeen kohdilleen.

 Tanssillisilla tunneilla rakastan lattarivaikutteita, funkyä ja r&b:tä. Suora rock ei ole koskaan ollut mun juttu, ei myöskään suomi-pop.

Lenkkeillessä en myöskään kuuntele musaa. En kuulu niihin, jotka saavat siitä intoa ja voimaa. Nautin hiljaisuudesta ja luonnon äänistä.

Perhe välillä pilkkaakin mua, että miten voi muusikko olla näin musakammoinen…ehkä juuri siksi. Sielu on niin täynnä kuultua ja soitettua musiikkia, ettei sitä mahdu enää arkeen joka hetki. Tai toinen selitys: musa vie mut niin mennessään, etten pysty keskittymaan mihinkään muuhun. Huomaan nimittäin, että sormet lähtevät heti  näpelöimään eli ”soittamaan” kuulemaansa musaa. Ymmärrätte varmaan, ettei ole kovin rentouttavaa ;-)

Raxun viiden S:n lemppari-kerho:

Sibelius: viulukonsertto + sinfoniat

Schönberg: Verklärte nacht

Sting: Nothing like the Sun-tupla-cd (muukin tuotanto uppoaa!)

Stevie Wonder

Sinatra, erityisesti viimeisiksi jääneet duets-cd:t

 

Pieni aakkosten laajennus sallittakoon:

Earth, Wind&Fire

 Suomalaisista rakastan Aki Sirkesaloa, Sami Saarta sekä Maarit Hurmerintaa ( tämäkin meni näköjään S-voittoiseksi… J )

 

 Ja hei kamut,  ihan pakko vielä lisätä Heikki Sarmannon säveltämät Eino Leinon runot Tapani Kansan ja Maija Hapuojan esittäminä. Sarmantokin alkaa ässällä...hui...

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat