Nyt se alkaa

Raxun remppa-kirja on painossa ja kova markkinointitohina alkamassa. Ihan hurjan jännittävää! En ihan vielä tajua todeksi, että kirja on oikeasti valmis. Monta työstövaihetta, pallottelua Eijan Holmalan ja Arjan Vanhasen kanssa sisällöstä, palaveerausta ihanien, innostavien ihmisten kanssa, kuvauksia, hiontaa ja muokkausta. Jossain vaiheessa tuntui, että tuleeko kirja koskaan valmiiksi…

Tänään aukesi raxunremppa.fi - sivusto, josta kirjaa voi jo tilata ?
Sivustoa päivitetään jatkuvasti, mutta voitte jo käydä kurkkaamassa.
Kauppoihin kirja tulee helmikuun lopussa.

Aamu alkoi tänään poikkeuksellisen varhain, olin Olga K:n aamuvieraana Yle Puhe-kanavalla.
Ihana, taitava, sydämellinen Olga, jonka aivot ja puhe toimivat jo aamuvarhain. Respect ?

raxunremppa.fi

Kommentit (11)

Tuuli

Onnittelut kirjan johdosta!!! Toivottavasti lähettävät sitä myös tänne rapakoiden taakse :-)

Irene

Hei Raxu!

Kysyisin oletkohan avannut tarkemmin kirjassasi liikunnan aloittamisen alkuvaiheen tuntemuksia? Itselläni on tunne etten ikinä tule selviytymään jumpasta siten, ettei kolmasosaa liikkeistä jäisi tekemättä. Yksinkertaisesti ei jaksa. Tuntikuvauksissa kyllä sanotaan että sopii myös aloittelijoille, mutta totuus on toista. Miten kauan itselläsi meni että liikunta alkoi tuntumaan mukavalta? Vuoden alusta aloittaneena joudun joka kerta pakottamaan itseni salille, jaksamattomuus ei totisesti palkitse. Ylipainoakin on lähes parikymmentä kiloa, paino on kyllä lähtenyt laskusuuntaan, syön kohtuullisesti jne. Mutta kunto ei ole kohentunut, tosin pari viikkoa olen vasta jumpparyhmissä käynyt, joten toivottavasti kuukauden kuluttua on vähän helpompaa.. Kirjaasi odotan kovasti, taisi jostain olla jo loppuunmyyty kun sitä kyselin..

Toinen Tarja

Hei taas Raxu!

Kirjaa odotellaan täälläkin. Taitaa tulla oikein myyntimenetys, "suomalaisen naisen terveysraamattu" :)

Mutta kerropas minulle ja meille kaikille, millä se tahtotila (yäk, mikä sana, hyi), tsemppi tai into pidetään päällä? Montako kertaa aloituksen jälkeen löysit itsesi munkki kourassa ja sokerit suupielissä?
Ajattelen vaan, että jospa minulla on vain huono muisti :) Siis en vaan muista, mitä olen suunnitellut, päättänyt ja halunnut :) Eli sen lisäksi, että olen julmetun ylipainoinen, olen myös muistihäiriöinen!! Vai onko se vaan se "sokeripiru", joka on sisukasta ja vahvaa naista vahvempi?

Joo, tiedän ruokailun säännöllisyyden merkityksen, proteiinin taian, veden juonnin... mutta vähintään kerran kuukaudessa iskee hurjuus..ja silloin unohtuvat kaikki hienot päätökset ja tavoitteet. Ja kun ote lipeää, sinne putoo akka syviin syövereihin! Helposti menee viikko ennen kuin hitaasti saa ajatukset kokoon ja otteen pitämään. Oletko käsitellyt tätä kuviota kirjassasi? Pitäisikö kirjoittaa kirja, jossa me kaikki kerromme vinkkejä, miten epäonnistut varmasti! Perusajatuksena: Positiivisuus on ... Aunusken Karjalasta!

No joo, tsemppiä kaikille...toivottavasti sataa PALJON lunta niin kalorit palaa ja hiki virtaa :)

Toinen Tarja

Pia

Onnea kirjan johdosta! olihan se heti tilattava ja nyt malttamattomana sitä odotan. Pia

raakel lignell

Hei kaikki!

Kiitos kaunis onnitteluista ja kiinnostuksestanne kirjaani kohtaan!

Irene, kerron kirjanssani aloituksen tuskasta myös. En ole sitä unohtanut. Pari blogia aiemmin kirjoitin juuri aloittelijoiden jumpista, tai pikemminkin sellaisten puutteesta...kun isokokoisena ja huonokuntoisena ei kertakaikkiaan ehdi eikä taivu mukaan. Juuri kuten sinäkin kuvasit fiiliksiäsi. Itse tuskailin väkisin ja hampaat irvessä ekat viikot, kuukauden, parin jälkeen huomasin jo hymyileväni zumba-tunnilla.vaikka kuinka läähätytti.
Jatka ihmeessä liikkumista, kuukauden päästä huomaat takuulla jo eron! Yritä myös valita mahdollisimman mieluisia liikuntamuotoja! Ja muista aina tunneilla, että teet omaa treeniä, vaikka vieruskaveri ja ohjaaja tekisi tai sanoisi mitä. Taistele itsesi oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta silti omia tuntemuksia kunnioittaen. Tiedät itse parhaiten, milloin olet reilusti hengästynyt, syke koholla, muttei silti oksennus kurkussa. Sopiva ponnistelu tuo palkitsevan olon, ylivoimainen rääkki vain epäonnistumisen sappea suuhun.
Jatka siis treenausta, mieluusti joka päivä jotakin!
Onnea, että olet saanut aloitettua!! Kerrothan, miten fiilikset kehittyvät.

Toinen Tarja,
toki kirja antaa myös vinkkejä, miten pysyä päätöksessä. Toki jokaisen on oma paras tapansa löydettävä. Tiedän, se on se kaikkein vaikein juttu!!
Jos kuitenkin pysyt kuukaudenkin hyvien valintojen parissa, jotka tuottavat hyvää oloa, ei pari päivää sitä tuhoa. Koeta ajatella, että kyse ei ole repsahduksesta vaan poikkeuksesta, joka mahtuu elämään ja sitten taas jatkuu terveellinen elämä. Jos ruoskit itseäsi heti yhden mussutuspäivän jälkeen, lähtee huono kierre takuulla helpommin päälle. Näin mulla ainakin oli aiemmin. Kun kerran "lankesi", ajattelin, että nonni, nyt on kaikki taas pilalla ja ihan sama, nyt voin mässätä kaksin käsin kun kerran meni pieleen...
Jospa ihan suunnitellusti herkuttelisit säännöllisesti? Kerran viikossa vähän? Kerran kuussa enemmän?
Jokatapauksessa olet jo pitkällä kun tunnistat näitä mekanismejasi, se on ainut tie tpojen muuttamiseen. Rohkeutta ja uskoa!! Muista olla ylpeä jokaisesta hyvästä valinnasta! Anna huonolle, itseäsi vähättelevälle puheelle nuijanukutusta :-)
Kerro pian, miten sujuu!

Vahvaa viikkoa kaikille meille <3

T. Raxu

emilia

Hei Raxu! Olen pitkään seurannut blogiasi ja kirjakin piti heti tilata.Tiedän omasta kokemuksesta miten vaikea asia painonhallinta on.Olen varmaan puolet elämästäni tiputtanut painoa.Viimeksi sain pois 40kg ja omasta tyhmyydestäni johtuen puolet on tullut takaisin.Nyt uudella raivolla pusken taas eteenpäin ja blogistasi saa todella voimaa.Ihan tuollaiseen liiuintamäärään en pysty,kun raskas ja kiireinen työ vie mehut.Koitan löytää kultaisen keskitien oman hyvinvoinnin,työn ja perheen monimutkaisessa yhtälössä.Kaikkihan lähtee lopulta oman pään sisältä ja sinä olet loistava esimerkki siitä,että kaiken minkä haluaa pystyy saavuttamaan,jos tarpeeksi tekee töitä sen eteen.Kaikkea hyvää elämässäsi ja kiitos inspiroivista kirjoituksistasi.T:Emilia

Irene

Kiitos Raxu tsemppauksestasi! Voimia sinulle tulevaan "pyöritykseen" kirjasi puitteissa. Muistathan levätä myös! Voimahalaukset!

Lämpimästi

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat