Pieleen meni, mutta taas uusi yritys
Pieleen meni, mutta taas uusi yritys

Ei mene aina ku Strömsössä...

Sunnuntaina vietettiin perhe-aikaa kolmen sukupuolven voimin. Lähitienoossa synttäreitä niin lapsella kuin mummilla. Takana oli varsin tiivis työviikko akselilla Hki-Tampere-Rovaniemi. Eli aika väsy kyttäsi nurkan takana. Passelisti kotiutui Berliinin reissulta myös toinen kaksosista, 20-v hurmaava nuori naisen alku. Muttamutta... äitinä oletin, että reissun jälkeen maistuu kotoilu, pyykkivuoret odottivat - matkaa edeltävät ja matkarätit. Reissuväsy oli muutenkin ilmeinen. Kun neiti sitten sunnuntai iltana ilmoittikin lähtevänsä boyfrendille ja menevänsä sieltä suoraan töihin - sinänsä kätevää, näin punaista. Ei auttanut edes alle vedetty tehojumppa + balance. "Siis et oo tosissas...etkö yhtään mieti...ensinnäkin oot itte ihan puhki ja toiseksi, tää ei oo mikään hotelli..." Neiti tietty tästä kimpaantui, samaten vieressä olevat sisarukset. Olin epäreilu, lannistava, ahdistava ja mitääntajuamaton. Itse kuumenin entisestään. Päästin suustani maailman tyhmimmän ja pateettisimman marttyyri-kommentin: " On varmaan paras, että muutat sit pois samantien kun et kerran yhtään haluu kunnioittaa pelisääntöjä..." Laitoin kuumottavia s.o.s.- viestejä puolisolle, joka oli pelaamassa biljardia. Mies tuli kotiin ja rauhoitteli kiukusta punaisia daameja. Sekä nuorta että vanhempaa. Sanoi mulle napakasti, että nyt on kyllä selvää, mitä mieltä olen. Että enää ei tartte jatkaa...lopulta olin eniten raivona itselleni.

Pystyn kyllä parempaan. Miksi kaadan ihanan nuoren niskaan moista sontaa? Kummallistahan olisi, jos ei haluaisi poikakaverin luo. Varsinkin mun huokailun ja motkotuksen päälle. Nukuin huonosti. Aamulla kävin survaisemassa kuonat ja karstat pellolle HIIT-crossingissa. Puoli tuntia tiukkaa intervallia. Kyllä jelppasi. Työpäivä alkoi hymyssä suin. Liennyttelin huonoa omaatuntoani ja vein tyttärelle töihin lounasta. Pyysin anteeksi. Ehkä sainkin. Tosin tämä kuvio ei ollut ensimmäinen, tod näk ei myöskään viimeinen kerta. Mutta lupaan yrittää pysyä coolina.

Paljonko itse piittasin kaksikymppisenä pyykkivuorista tai äidin fiiliksistä? Olin sata kertaa itsekkäämpi kuin omat muksut. Tunnustettava se on, että itsenäistyminen ottaa koville. Myös äitiä. Luopumista, luottamista ja pettymysten nielemistä. Eikä omaa arvomaailmaa voi liimata seuraavalle sukupolvelle. Omat opit ja kasvatus kantaa hedelmää jos on kantaakseen. Pääasia, että yhteys säilyy. Säilyyhän? 

Kommentit (14)

Vierailija

Tämä on niin tuttua!

Lapset ovat kaikki omia persoonia ja meidän äitien on hyväksyttävä heidät sellaisina kuin he ovat, virheineen päivineen. Joskus tekevät uhmastakin erilailla kun äiti neuvoo...

Tärkeintä on, että yhteys säilyy ja meidän äitien pitää vaan päästää heidät irti lentämään omilla siivillään. Kyllä he tulevat apua pyytämään sitten kun sitä kokevat tarvitsevansa.

Vierailija

Hei Raksu ja Muutkin.....

voi että.....

kyllä se oli maailmaloppu suunnilleen, kun oma ja ainut poika lähti kotoa opiskelemaan pitemmälle. Näkemiset jäivät harvoiksi ja kauhea eroahdistus iski. Kaikki tuli jotenkin liian nopeasti.... Ehkä se oli sitä, että ei vaan osannut varautua siihen niin äkkinäiseen irtiottoon. Mutta, itsenäisenä ja tavallaan vahvana omana itsenään, hän on pärjännyt todella hyvin. Opiskelujen jälkeen inttiin meno toi uuden "pelon" siitä, miten poika pärjää... Ja taas, pärjäähän se... Nyt ne kerrat, kun lomat on päällä ja poika ilmaantuu kynnykselle väsyneenä ja nälkäisenä... Voi sitä hellyyskohtausta, mikä mielen täyttääkään. Säännöt, tottakai.... Välillä voi joustaa....

Eli mitä tästä voi oppia... Ikävä, huoli, huolenpito ja se rakkaus on ja pysyy, vaikka asiat muuttuu... Se on elinikäistä välittämistä!

Voimia ja jaksamista kaikille.... aika tuo helpotusta ja ymmärrystä myös siihen omaan käyttäytymiseen!

 

t. Satu

 

Vierailija

Vain elämää, ei sen enempää!

Elähän Raxu ittiäs liikaa ruoski, samaan olen sortunut minä ja varmasti moni muu... juurinkin tuota "ei tämä mikään hotelli oo" -ilmaisua käyttäen.

Ja kas; taas vanhempi poika kantoi eilen kamat kotiin ja tuli kotiin asumaan kuukaudeksi, ennen kuin pääsee uutteen kämppäänsä, :). 

Joten ei ne nuoret sokerista ole, niinkuin me äiditkään ei aina olla täydellisiä. Sitähän se kaikki on, rakkautta, rakkautta vain...

 t. Tarja

Vierailija

Heij Raxu! Olen alkanut pitämään viimeaikoina blogistasi tod paljon, elämänmakuista, aikuisen naisen tekstiä ja ajattelua. Aitoa elämää tunnekirjoineen. Kuinka ollakaan - paska mursi teema - nousi tänään  omassa elämässäni pääteemaksi. Ainoana vapaapäivänä riitelyä oman äitini kanssa menneisyyden kipukohdista aina tähän päivään asti. Paska mutsi hän, paska mutsi minä. Ja anteeksi anto, vaikka joskus se on vaikeaa ja kipeät asiat tekevät kipeää. Love - Maria 

Vierailija

Hei Raxu, tuttuja fiiliksiä ja hyvä että oivalsit: "lopulta olin eniten raivona itselleni". :)

On tietenkin helppo sanoa, että anna niitten pyykkivuorten olla, tulkoon itse ne purkamaan siten kun ehtii tai muistaa, jne. mutta olen itse huomannut, että ko. ajattelu auttaa ja vapauttaa liiasta vastuusta, jota ainakin minun pitää oppia ulkoistamaan ja jakamaan. 

Äiti on äiti, mutta vain tiettyyn rajaan asti. En halua enää olla superäiti. Vanhentuva äiti (=minä itse) ei enää jaksa samalla tavalla fyysisti eikä henkisesti, eikä hänen tarvitsekaan. Kun nuoret kasvavat, osaavat itsekin tehdä asioita; kuten siivota oman huoneensa jne. pyykitkin sujuvat, jos vain äitinä sen heille sallin, uskon minä.

T. Taina

 

Vierailija

Jos yhtään jelppaa ajatus, nämä kiukkuilevat ja itsenäistyvät nuoret oppivat pian itsekkin ymmärtämään tilanteen kokonaiskuvaa. Yleensä siinä vaiheessa, kun asutaan omillaan, eikä kukaan muu olekkaan niitä pyykkejä pesemässä. Ei sitä fyysistä, eikä henkistä likapyykkiä.   Tai viimestään, sitten, kun omat lapset passuuttavat:)

Niin tajusin miekin olleeni aivan kamala teini, vaikka silloin olin vähintäänkin ainua järkevä ihminen koko perheessä ja muut vain typeriä dinosauruksia;)

Tällä haavaa on meilläkin kriisiä kriisin perään aikuisten lasten itsenäistymisyrityksissä. Koti on toki koti aina. Mutta ei hotelli kenellekkään. Pidä siitä kiinni ja tsemppiä!

Terkuin, Sinna

Vierailija

Olen kateellinen tyttärellesi, koska hänellä on noin normaali ja normaalisti käyttäytyvä äiti. Ja kateellinen sinulle, koska tyttäresi pystyy luottamaan sinuun ja rakkauteesi niin paljon, että uskaltaa sanoa vastaan ja ilmaista omia mielipiteitään ja tunteitaan.

Meidän perheessä tyttärillä ei saanut olla uhmaikää, murrosikää eikä mitään ikää. Eikä varsinkaan - herravarjele - ainakaan kasvaa ns. naimaikään! Lapsena piti olla aikuinen (mutta totella kuin lapsi), aikuisena pitäisi alistua lapsenomaiseen edelleen alistuvaan käytökseen (paitsi lahjoa ja hoivata äitiä kuin aikuinen lastaan). Äiti on koko ikämme ollut manipuloiva narsisti ja vain hänen sanansa on laki. Jos uhmaat sitä milläään tavalla, olet paha ja "vihaat äitiäsi". Taivaspaikka siis on mennyt, teet niin tai näin. Pitää myös muistaa kehua hänen kauneuttaan ja voivotella hänen kurjaa elämäänsä - ja alistua oman ulkonäön, ominaisuuksien, työpaikan ja kaiken mahdollisen moittimiseen.

Kamelin selkäkin katkeaa joskus. Sanoin viimein edes vähän vastaan. Äitini ei ole ottanut minuun mitään yhteyttä yli vuoteen. Olen huono tytär: väsyin ja kerroin mielipiteeni edes jostakin asiasta.

Niin että nauttikaa normaaleista äiti/tytär -kinasteluista, -riidoista, -rakkaudesta, -hellyydenosoituksista. Itse en uskaltanut tehdä lapsia - en halunnut ottaa riskiä, ettei sukupolvelta toiselle jatkunut alistava käytösmalli jatkuisi ainakaan enää minun jälkeeni.

Aina puhutaan siitä, kuinka lasten tulee aina kunnioittaa ja totella vanhempiaan. Olen sitä mieltä, että myös vanhempien tulee kunnioittaa - edes vaikka hitusen - omia lapsiaan. Varsinkin jos nämä ovat kunniallisesti itsensä elättäneet eivätkä huolta ole kenellekään aiheuttaneet.

 

 

Vierailija

Raakel kiitos vertaistuesta! Hienoa, että sanot asiat niin kuin ne on. Ajattele, mulla vain yksi tytär 16-vee ja niin haluaisin pitää hänet  aina vaan "pikkutyttönäni". Arvaat, kuinka meillä otellaan ;)

Vierailija

Välillä kyllä voisi vain istua ja relata, kuunnella sitä teiniä eikä aina pitää kiinni vain omista oikeuksistaan. En ihmettele nykynuorien itsekkyyttä, jos malli on opittu jo kotoa.

Vierailija

Hei Raxu ja kaikki kommentoijat!

Niin tuttua, voi voi. Jos yrittää kysellä kuulumisia vastausvaihtoehdot ovat: "mulla on kiire, ei ehdi nyt" tai "ei mitään, moi" tai "milloin tuut, käytätkö kaupassa?" Jos et kysy, tulee viesti, että  "miks et soita?"   :)

Olen vaiheessa, jossa 22v aikuinen on välillä omasta tahdostaan "kaukana" ja kun tulee jokin arkea horjuttava "hätätilanne", pitäisi olla sillä hetkellä paikalla pelastamassa tilanne, neuvomassa, auttamassa ja maksamassa. Kun muutaman kerran olen sanonut, että hoida homma-osaat kyllä, on herneenpalko syvällä nenässä- pelkkä herne olisi niin helppoa ja pientä!

Ajattelen asian niin, että lapsellani on menossa viimeinen irtaantumisen aika, johon liittyy "kuminauhan" kaltaista käyttäytymistä, jossa tempaudutaan takaisin äidin helmoihin tai venytetään nauhaa mahdollisimman kauas olemalla mahdolllisimman itsenäisiä. Mutta yksi asia on varma ja siitä pidän kiinni: niin pitkään kun minulta odotetaan apua, rahaa, tukea, kujetusapua jne, odotan myös aitoa kiitosta. Tarkoitan sitä, että ylimielisyyttä en siedä ja mutta eri mieltä voidaan olla ja anteeksi pitää osata pyytää ja antaa. Ja asioista pitää voida puhua niin että kumpikin voivat esittää mielipiteensä, vaikka itkut tirauttaen.

Mukavaa Pääsiäisen aikaa Savosta toivottaa Tarja

Vierailija

Hahaa, ai että.. Tuo kuulostaa niin tutulta!:) ihanaa, et joku muukin käyttää tuota... Tääeioomikäänhotelli!!! Useasti, nimittäin olen tuota samaa partta käyttänyt omien poikieni kanssa... Ja ihana vastaus tuhon oli yleensä tyly joojoo!!

Nyt pojat asustelevat jo omillaan... Ja hienosti pitävät huushollinsa, et ei kannata ottaa itteensä.. Jotain siitä jäi!:)

mari

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat