Pilateksen ylistys

On lajeja, joissa parhaimmillaan tuntuu, että sielu erkanee ruumiista ja leijuu jossain katon rajamailla nauttien kropan piiskaamisesta omien rajojen yli endorfiinin siivin. Itselleni tällaisia ovat esim. BodyCombat, BodyAttack, BodyPump ja Bootcamp. Sitten on tunteja, jotka vedetään hymyssä suin, mukava hiki pinnassa, nauttien kropan liikkeestä, musiikista ja ryhmän yhteisestä filiksestä - ehtii hymyillä vieruskaverille ja ihailla naapurin kaunista liikettä ja vetreää vartta. Näitä lajeja ovat mulle esim. Zumba ja muut tanssilliset tunnit, crossing, jopa BodyStep.

Sitten on tämä pilates. Kaikki alkaa siitä ja päättyy siihen. Kehon hallintaan. Siinä ruumis ja sielu ovat yhtä. Liikkeet lipuvat levollisesti ajatuksen kanssa ja pieteetillä. Pieni on kaunista, yleensä paras ja tehokkain treeni ei edes ulospäin näy, koska tapahtuu sisuksissa, lantionpohjassa ja suurten lihasryhmien alla, syvällä, lähellä rankaa. Ja lähellä jokaisen ominta minuutta.

Eilen pääsin pitkästä aikaa pilates-tunnille. Sitä edeltävä kahvakuulatunti oli peruttu, joten menin ”vain” pilatekseen. Onneksi!! Miten autuaallista oli rauhassa, ilman edeltäneen tunnin rääkkiä, tiedostaa oman kropan ulottuvuudet, kireydet, toispuoleisuudet ja viisaan ohjaajan rauhallisella ohjauksella oikoa ja voimistaa, vetreyttää ja vahvistaa omaa rakasta kehoa. Samalla hoitui myös mieli. Tunnille mennessä olin kasvatushuolista sykkyrällään, mutta loppurentoutuksesta noustessa oli otsarypyt silenneet, hengitys rauhallista, vapaata ja syvää sekä seurannut yöuni levollista.

Ihmiset rakkaat, mikäli haluatte tehdä itsellenne jotain hyvää, menkää pilatekseen!
Eikä sitten saa masentua, jos ei aluksi tunnu miltään…itse sain ensimmäisen hetkellisen tuntuman lantionpohjan liihaksistoon usean kuukauden treenaamisen jälkeen. Hermostot, joita ei ole käyttänyt tai jotka ovat poikki esim leikkauksen vuoksi, voi herätellä eloon. Mutta aikaa ja sitkeyttä se vaatii. Mutta kun makuun pääsee, ei halua ikinä lopettaa…
Minkä uskomuksen mukaan se sielu asuikaan lantiossa?

Kommentit (1)

Tarja Hartikainen

Voi, kyllä se siellä asuu!

Mietitäänpä rakastunutta ja lantion keinuntaa, tai flirttiä.
Tai ahdistus ja väsymys, lantio jumittaa ja jyrää eteenpäin.
Ilo, keveys ja onni saa lantion heijaamaan puolelta toiselle ja
pompahtelemaan joka askeleella.

Siellä se lymyää.. :)

Se toinen Tarja

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat