Hei Raxu!

Voimahalaus sinulle sinne!

Elämän monimuotoisuus näyttää nyt tummenpia sävyjään, mutta olet selviytyjä ja kohta jo huomaatkin asioiden järjestyvän itsestään, monista huolenkyyneleistä ja tuskantunteista huolimatta. Elämä on toisinaan yhtä vuoristorataa, mutta onneksi rinnallasi on ihana puoliso, jonka kanssa jakaa huolet ja murheet. Muisteleppa, miten selvisit Nicken onnettomuuden tai isäsi poismenon jälkeen jaloillesi. Niin käy nytkin, usko pois!

Lasten myötä elämä tarjoaa koko kirjon tunteita. Milloin miltei pakahtuu onnentunteesta heidän puolestaan ja toisena hetkenä huoli puskee suoraan sydämeen ja tuska on aivan sanoinkuvaamaton. Kauan blogiasi seuranneena, näin on teidänkin perheessä ollut. Onneksi nuorten siivet kantavat karikoista huolimatta ja aurinko nousee taas.

Lämpimin terveisin, Päivi

Raxu, 

jos sulla on kaularangan välilevyn pullistuma, sitä EI SAA käsitellä osteopaatti, kiropraktikko eikä kukaan muukaan ; nim been there ..  Oikeasti- siinä on suuret riskit- vaikka sulla on kuinka uskottu ja taitava oma kiropraktikko. 

Please, uskothan? 

Tsemppiä- kaikkeen! <3

Meille painonhallitsijoille/laihduttajille tuo on niin äärimmäisen tuttu tunne. Pienikin takapakki niin entinen elämä yrittää ottaa niskaotteen. Mutta hyvin sä niistä selviät positiivisenä ja aurinkoisena elämänjanoisena naisena!

Lapset... no ne on! Omani ovat vielä alle kouluikäisiä, mutta tunnistan tuon itsenäistymisen halun ja omat ajatukseni ja mielialani siitä. Poukkoilevaa - niin on. Äidin tunteetkin poukkoilevat.

Toivottavasti saat pullistumasi kuntoon ja pääset taas liikkumaan! Olet kaunis! Hyvää syksyä. Iiris

Näinhän se on, että mitä isommat lapset, sitä isommat murheet! Johtuen siitä, että enää ei itse voi vaikuttaa niin paljon nuoren mieleen ja tekemisiin koska heillä on oma nuorten mustavalkoinen ajattelutapa. Minäkin murehdin eniten elämässä nuoria aikuisiani, en työtä, enkä oikeastaan muutakaan, mutta lapset, nehän ne aina huolettavat!

Olisikohan niin, että nyt stressi on alkanut vaivata myös välilevyjutun muodossa! Ihminenhän on psykofyysinen kokonaisuus ja se kyllä ilmottelee jos huolet painaa ja on murheita!

Onneksi tulee vielä parempi aika ja huomenna on jo helpompaa!!!

t:Sanna

No juu...2 edellistä kommenttia samalta lähettäjältä. Käyhän se niinkin, jos kerran asiaa riittää aamuyön tunteina ;)

Sehän on ihan luonnollista, että joskus on tunteet pinnassa ja tuntuu, että ei jaksa enää eteenpäin. Jopa syöpädiagnoosin jälkeen jossain vaiheessa helpottaa. Ensin ajatukset kiertävät useamman viikon tai kuukaudenkin vain samaa rataa ja kauhuskenaariot pyörivät mielessä. Sitten tulee hetki, jolloin asia on mielessä työstetty, jos ei nyt ihan loppuun asti, mutta siihen pisteeseen, ettei koko ajan murehdi. Lapsista on kuitenkin aina huoli ja sitä toivoo, että saa heidät kasvatettua aikuiseksi. 

Raksu, miksi et myönnä että olet itse aivan "loppu", niin  fyysisesti kuin henkisestikin, peilaat aikuisten lastesi kautta omaa pahaa oloasi, kyllä he tietävät että olet tarvittaessa lähellä, ehkäpä joskus jopa liiankin lähellä! Minäkin tein tuota aikanaan, mutta kun tajusin päästää irti, niin kaikilla on ollut parempi olo! Ja kukapa meistä pääsee elämän läpi ilman surua ja murhetta, ei kukaan!!! Omien suurien vastoinkäymisteni vuoksi uskon että elämä kantaa..

t. 31v ja 27v tyttöjen äiti

Edelliselle: avaisitko vähän tuota ajatustasi, mitä tarkoititkaan sanoa?

Hei Raxu!

Minäkin toivon, että ihmiset tosiaan muistaisivat pitää huolta niin itsestään kuin toisistaankin. Ja erityisesti kukin itsestään, sillä on vaikea nähdä toisissa hyvää, jos omaan itseensäkään ei ole tyytyväinen. Näitä kommentteja lukiessani tuli sellainen tunne, että huonosti voivia ihmisiä on kyllä ihan liian monta! Niin surullista, mutta totta! Ihanaa kuulla, että olosi on jo kohentunut ja hiljalleen pääset kokeilemaan, mitä kroppa tuumaa jumpasta. Näin sitä mennään pienin askelin eteenpäin! Hienoa!

Aurinkoa ja iloa syksyysi!

-Päivi