Hyvän mielen lenkkikamu
Hyvän mielen lenkkikamu

Ikuiset paineet nurkkaan

Törmäsin äsken vanhaan tuttavaan ruokakaupassa. Kaunis, hehkeä aikuinen nainen aloitti heti päivittelyn, miten hän ei pysty saamaan samaa irti itsestään kuin minä. Että pitäisi saada ainakin 5kg pois, mieluiten 10. Naurahdin spontaanisti, koska frouva on todella hyvässä kunnossa ja kaikinpuolin elinvoimaisen oloinen. Totesin, että eihän sulla ole mitään tarvetta. "Mutta kun olisi niin paljon kivempaa olla kevyempänä..." Aika tuttu tunne ja tuttu puheenaihe kenen tahansa naisen elämässä. Itsekin sorrun siihen ajoittain. Edelleen. Mikä siinä on ettei muka osaa nauttia elämästä ja olostaan. Olla kiitollinen, kun pystyy liikkumaan monipuolisesti pikku krempoista huolimatta. Mikä ihmeen mantra se ikuinen "5kg pois"oikein on? Nyt kuulkaas siskot ryhdistäydytään. Nostetaan ranka pystyyn ja kannetaan itsemme ylpeydellä ja kiitollisuudella kaikesta koetusta. Ei se onni häämötä vaaka-lukemissa vaan mielekkäässä elämässä. Nyt en tietenkään vesitä hyvän ravinnon ja monipuolisen liikunnan ylivoimaa hyvivoinnillemme. Kehoitan vaan kuuntelemaan omaa sisintä ja hellimään sitä. Puhun nyt ainakin yhtä paljon itselleni kuin teille. Keskitytään siihen, mitä kaikkea pystymme elämällämme tekemään - itsellemme ja toisille. Nauttimaan. Tuntemaan. 

Luin hurmaavan Kylli Kukkin uutuuskirjan Kyllin hyvä. Siinä paneudutaan myös tähän teemaan - naisellisesti, lempeästi. Kirjassa lisäksi ihania kehonhuolto-ohjeita, joita voi tehdä kotona. Ei liian monimutkaisia eli ei tarvitse olla joogi pystyäkseen nauttimaan niistä. Suosittelen!

Oma viikkoni on koostunut työn ohella  ilahduttavasta määrästä erilaista liikuntaa. Fustraa, combattia, balancea, kävelyä sekä tehomuokkausta. Pääsin myös kokeilemaan Järvenpään KuntoSalukseen uutuus-tuntia nimeltä Fascia Training, joka on lihaskalvoketjujen anatomista kulkua ja toiminnallisuutta hyödyntävää liikkuvuus - ja lihaskuntoharjoittelua. Kääk, mikä kanki olin...jäykkyydet antoivat tunnin edetessä  milli milliltä periksi. Olo oli jälkikäteen rento ja uni maittoi seuraavana yönä. Toivottavasti harjoite leviää laajalle. Uskon, että moni saisi tästä merkittävän avun erilaisiin kolotuksiin ja liikuntarajoitteisiin. 

Lajin kehittäjien Annen ja Hennan kanssa poseerattiin tunnin päätteeksi.

Ja eihän viikko olisi mitään ilman tanssia! Omalla rakkaalla Feeniks-salilla treenikamujen turvallisessa seurassa lattareita, Anna Palaa-tanssikoulussa jivea ja viikonloppuna maraton-settinä Play & Dance-tapahtumassa Långvikissa. Opettajina Ansku Bergström, Sutu Markkanen sekä Helena Ahti-Hallberg. Rumbaa, tangoa, Pasodoblea sekä chachata. Kintut ja kankut huusivat päivän päätteeksi hoosiannaa ja pää oli pyörällä kaikista uusista koreografioista. Naama punoitti, mutta sydän lauloi!

Jostain käsittämättömästä syystä tanssi laukaisee mulla tosi usein itkun. Kotiin ajellessa oli taas hanat auki. Onnesta. Kaikesta. Siitä, että saan olla nainen. Äiti. Puoliso. Ja ihan vaan mä. Riitän tällaisena. Itselleni. 

Nautitaan elosta!

Kommentit (10)

Vierailija

Näinhän sen pitäisi olla. Ainakin näillä kymmenillä (53v.) ja miksei nuorempienkin naisten ois hyvä olla armollisempi itselleen. Olen ollut aina kroppaani tyytymätön,laihduttanut x2 sen liki 50 kiloa...Aina hiippailevat hissuksiin takaisin,kiitos reuman ja leikkausten ym. lääkitysten. Koitan olla sinut itseni kanssa ja ajatella,että jo tässä sairaudessa on haasteensa,miksi ruoskin itseäni,jos kuitenkin pyrin parhaani mukaan liikkumaan ja syömään oikein ja terveellisesti???

Tyttärelleni,ainokaiselleni olen koittanut antaa kehuja ja rakkautta,opettaa häntä hyväksymään itsensä sellaisena kuin hän on. Itsetuntoa,jota omat vanhempani eivät 60-70-l. antaneet.

 

kaipaan tanssia joskus ihan ahdistukseen asti,se oli niin ihanaa aikoinaan...ehkä se on unelma,jka vielä oottaa täyttymystään. Että vielä joskus liitelisin ihana viejän käsivarsilla. 

 

Ihanaa syksyä Raxu <3 

Vierailija

Kiva kuulla, että olet energinen ja tyytyväinen Raxu,

mutta muistuttaisin, että jokaisen on löydettävä hyvä olo itse itsestään. Sitä toivottavasti tarkoitatkin. Ei toinen voi pakottaa toista ryhdistäytymään, vaikka kuinka laittaisi oman hyvän olonsa jakoon. Tuputtaminen voi joskus tuntua jopa ärsyttävältä.

Kivaa loppuviikkoa,

T. Terhi

Vierailija

Terhi, juuri sitähän tässä tarkoitin! Jokainen löytää oman juttunsa itsestään!

Hyvää viikkoa sulle!

 

T Raxu

Vierailija

Kivasti kirjoitettu, näinhän se just on. Kunpa osaisimme olla lempeämpiä itsellemme! (Jotkut kyllä osaavat, tutkitaan heidän salaisia aseitaan.) Hymy ja asenne ovat niin paljon tärkeämpiä kuin viimeisen päälle timmi vartalo. Niihin ei tarvita laihdutusta tai superrääkkikuureja. Todellakin, annetaan viiden kilon mantralle huutia ja lakataan myös arvioimasta toisiamme (se naisten helmasynti). Hyvää syksyä, Raxu!

Vierailija

Missä ihmeen kuplassa elät?Kyseinen frouva vain mielisteli sinua, takanapäin taatusti haukkuu, sina vain käännät kaiken itsellesi mieliksi. Minäminä minä on sinun mantrasi.

Vierailija

.."takanapäin taatusti haukkuu.." onpa surullinen elämänasenne ja tekee surulliseksi eniten ehkä sinut itsesi, joka noin elämän koet. Olin tiistaina kuuntelemassa Juha Siitosta (voimaantumisen asiantuntijaa). Hän puhui mm. hyvän puhumisen voimasta ja miten se luonnollisesti luo arvostavaa ilmapiiriä asianosaisille, koko ympäristölle. Hän haastoi meitä puhuman hyvää toisista takanpäin! Kokeillaapa sen voimaa ja vaikutusta arkeemme. Siitoselta tarttui mieleen myös miten voimaantuminen on arkisia tekoja = pienten arjen tekojen ja käytäntöjen uudistamista, pienin askelin. Voimaantuminen on terveyden perusta, luodaan sitä itsellemme ja toisillemme toisiamme arvostaen:)

"Ihmisarvo on loukkaamattomana perusedellytyksenä yksilön voimaantumiselle, meille kaikille!"

Vierailija

Moi,

niinpä, onni piilee mielekkäässä elämässä, kuten Raakel kirjoitit. Mielekäs elämä tarkoittaa eri asioita eri ihmisille, siksipä pitääkin osata erottaa ne omat ajatukset ja toiveet ympäristön asettamista vaatimuksista. Minäkin elin mielekästä ja onnellista elämää kaikkien liikakilojeni kanssa monta vuotta. Olin onnellinen, rakastettu ja rakastava vaimo, äiti, sisar, ystävä ja lähimmäinen. Mutta jossain vaiheessa kroppa alkoi käydä raskaaksi ja yöunet huonoksi; vaikka nukuin, en levännyt. Elämä ei enää ollut mielekästä. Lopullisen sysäyksen elämänmuutokseen antoivat verikokeiden tulokset - jotain oli tehtävä ja mielellään jotain pysyvää. Ja pian.

Nyt on olo kevyempi ja mieli levollinen. Turhat sokerit hylättyäni aloin voida paremmin, lisäsin liikuntaa, lihastreeniä ja aloin syödä terveellisesti. Tiukkapipoksi en suostunut minkään nautintoaineen suhteen, mutta rajoja piti vetää entiseen verrattuna. Elämä tuntuu taas mielekkäältä ja tasapainoiselta, minun on nyt parempi elää näin. Tutulta tuntuu tuo "viiden kilon mantra", minulla olisi vähän vähemmän nyt matkaa ihannepainooni. En suostu stressaamaan niistä viimeisistä kiloista, sillä onnea niiden lähteminen ei minulle tuo yhtään lisää. Lähtevät kun/jos lähtevät :).

Nainen on usein naiselle susi, niin myös näissä painoasioissa. Minä odotin tunnustusta ja kehuja ystäviltäni, kun paino alkoi pudota ja kroppa kiinteytyä. No, ei ole tullut mitään kommenttia. Alussa pahoitin mieleni, mutta ajan mittaan opin ymmärtämään että tämä on minun elämäni ja minun elämänmuutokseni, joka ei voi olla riippuvainen muista.

Levollista ja liikunnallista viikonloppua kaikille!

Ystävällisin terveisin,

M

 

 

 

Vierailija

Voisin itse kirjoittaa juuri samanlaisen viestin kuin M kirjoitti (7).

Elämäntaparemonttini myötä muutuin niin että välillä kaupassa säpsähdin kuka tuolla peilissä on ja ystäväni sekä joku läheinenkään nainen ei kommentoinut mitään. Tästä on nyt kohta pari vuotta ja arvaatkin varmasti että en tällaisia ihmisiä lähelleni kaipaa.

Minun kropalle tärkeintä on lepo ja vähäinen stressi, nyt kun stressiä oli liikaa niin kuulun ryhmään 'viisi kiloa pois' mutta toisaalta sitten tulen tähän ajatukseen 'hyvä näin'.

Aurinkoista syksyä teille kaikille ihanaiset aikuiset naiset, ollaan toisillemme kilttejä kissoja,

N

Vierailija

Moikka

Minä olen huono näkemään ja huomaamaan puolitutussa ihmisessä tapahtunutta painonmuutosta. Saatan miettiä mielessäni, että olikohan tuo ihminen huomattavasti isompi aiemmin, mutta todellakin tyydyn vain omiin ajatuksiini, ellei asia ole päivänselvä ja ihminen itselleni läheinen.

Yksi syy tähän on se, että aiemmin todella avasin suuni ja kysyin asiaa. Sitten saatoin onnitella ja kysyä millä painonpudotus on tapahtunut. Ainakin pari kertaa on kuitenkin käynyt niin, että ihminen on jostain syystä kieltänyt laihtuneensa, vaikka asia olisi mielestäni päivänselvä. Olen ollut nolossa tilanteessa ja änkyttänyt "anteeksi muistin väärin".

Viimeinen tällainen esimerkki oli nainen, jolla on kuopukseni ikäinen lapsi. Odotimme muskarin alkua ja siunailimme kiloja, jotka lapsirumbasta jäivät. Kun sitten näin saman rouvan monen kuukauden tauon jälkeen uudelleen, niin huomasin hänen karistaneen kilot ja aiemman keskustelun rohkaisemana mainitsin asiasta. Nainen levitti kädet sivuilleen ja oli mittailevinaan itseään ja väitti olleensa tällainen aina.

Meitä todella on moneen junaan. Parempi kun pitää mölyt mahassaan, vaikka rekisteröisikin painonpudotuksen. Kyseessä on joka tapauksessa melko intiimi asia.

Kikka

 

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat