Thriller

Elämäni ensimmäinen tanssi-esitys koettuna! Vielä vuosi sitten en olisi uskonut ikinä uskaltavani. Ajatuskin liikkumisesta katseiden alla ahdisti…eilen huomasin pystyväni irrottelemaan ja jopa nauttimaan siitä! Musa ja liike vei ja itsensä sai unohtaa!

Feeniks-salin Halloween juhlien kunniaksi tanssi-opemme Laura Valo – joka muutes kirjaimellisesti ansaitsee nimensä – haastoi ahkerasti hänen tunneillaan käyneet böördit harjoittelemaan muutaman kerran iltatuntien päätteeksi. Iltaisin ysin jälkeen vatkattiin, vemputettiin, käkäteltiin ja vähän kiukuteltiinkin, kun ei meinannut mennä koreografia kaaliin. Yhteishengellä ja ilolla selätettiin haaste, käsistään näppärimmät ompelivat minimaaliset esitysasut ja eilen illalla sitten tupeerattiin tukkaa ja suihkuteltiin lakkaa pukkarissa siihen malliin, että jo silmiä kirveli.
Jacksonin Thriller ja Gangnam Style jyskyttivät salin katon korkealle, yleisö kerääntyneenä seinustoille nostatti sopivasti sykettä ja niin annettiin lanteiden, kinttujen ja rinnusten puhua puolestaan. Kädet menivät ”munille” silloin kuin kuuluikin, Michael varmaan vapisee haudassaan ?

Kotiin ajaessakin oli naama vielä hangon keksinä ja se leveni entisestään kun muistelin alkuillan BodyCombatia, jonka ohjasivat jotenkin etäisesti tutuilta ohjaajilta näyttävät AliG, Paavi, Queen, Rollerbaby ja Keiju. Uskokaa tai älkää, korkkareissakin pystyy näköjään potkimaan ja pomppimaan ja yllyttämään kavereita entistä kovempiin iskuihin, potkuihin ja varsinkin riemunkiljahduksiin.

Nyt kääriydyn tyytyväisenä viltin sisään lukemaan Jan Guilloun uusimman kirjasarjan kakkos-osaa Dandy.

Levollista Pyhää kaikille!

Kommentit (3)

emmi

Heippa pitkästä aikaa,me varmasti näemme sinut tanssii tähtien kanssa ensi kaudella;)vielä ehdit hyvin treenata.Mukavaa loppu viikkoa kaikille.

raakel.lignell@kolumbus.fi

Emmi!

Ihana kuulla susta, mietinkin jo monesti, että minnehän oot hävinnyt ;-)
Iloa päivääsi!
T. Raxu

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat