Lupa mököttää hetki
Lupa mököttää hetki

Vuodatus-varoitus!

Voi elämä! Viikko ollut yhtä tunnemylläkkää. Syitä varmaankin useita. Yhden lapsen muutto Turkuun opiskelemaan - ihanaa ja haikeeta. Toisen odottamaton paluu Italiasta - säikähdys ja helpotus. Kolmannen itsenäistymis-tuskailut takapakkeineen - avuttomuus ja pettymys. Äitinä huomaan sen vanhan huolehtimis-kehän käynnistyvän kuin itsestään. Yli 20 vuoden solumuisti vaan jyrää järjen äänen ja taas ollaan hetteikössä itkua pärskien. Sanon itselleni, että kyllä jokainen löytää oman polkunsa, nyt on osattava luovuttaa ja luottaa. Rakkaus kantaa. Ja tarvittaessa otetaan koppi. Silti ei sielu saa rauhaa. Tylsintä on, että juuri samassa syssyssä vanha kelju vaiva - kaularangan välilevyn pullistuma, päätti ilmoitella itsestään. Särkee ja vihloo ja säteilee omituisiin paikkoihin hermorataa myöten. Enkä näinollen uskalla treenata, en kyllä kärsisikään. Kiropraktikko, joka sai vaivan 2 vuotta sitten hallintaan, käsitteli rankaa eilen ja pahin tuskaisuus helpotti. Uskon että parin viikon päästä pääsen jo normaalisti treenaamaan. Nyt on tyytyminen kävelyyn. Helpoin ja paras lääke mielelle eli kunnon rääkkitreeni loistaa poissaolollaan. Ehkä juuri siksi vollotan sängynpohjalla. Itsesääliä? Kyllä! Turhaa? Kyllä!! Auttaako? Ei! Juuri nyt tuntuu, että se jokin "mörkö", josta tappelin itseni eroon neljä vuotta sitten muuttamalla elämäntapani onkin saanut vihiä sijainnistani ja hönkii niskaan. Nyt on kuningaspaikka moikata "vanhaa tuttua" ja todeta, että nyt voin valita, miten käsittelen näitä tuntemuksia. Turrutanko ne vai elänkö läpi. Olenko sortunut syömään suklaata? Olen. Ahdistaako se jälkeenpän? Vähän. Mutta sitten jo naurahdan, että eipä kaadu kenenkään maailma muutamaan palaan. Ilolla ja helpottuneena huomaan, että jotkin pinttyneet ajatusmallit ovat sentään hellittäneet. En ruoski ja soimaa enää itseäni. Otan vaiheen vaiheena. Ja Thank God strechfarkuista :-D

Lupaan nyt itselleni  hengittää syvään. Nähdä elämän suuren lahjan. Luopumisen kitkeränmakean haikeuden. Rakkauden monimuotoisuuden. Läheisyyden ja välimatkan rikkauden. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Kommentit (19)

Vierailija

Hei Raxu!

 

Voimahalaus sinulle sinne!

Elämän monimuotoisuus näyttää nyt tummenpia sävyjään, mutta olet selviytyjä ja kohta jo huomaatkin asioiden järjestyvän itsestään, monista huolenkyyneleistä ja tuskantunteista huolimatta. Elämä on toisinaan yhtä vuoristorataa, mutta onneksi rinnallasi on ihana puoliso, jonka kanssa jakaa huolet ja murheet. Muisteleppa, miten selvisit Nicken onnettomuuden tai isäsi poismenon jälkeen jaloillesi. Niin käy nytkin, usko pois!

Lasten myötä elämä tarjoaa koko kirjon tunteita. Milloin miltei pakahtuu onnentunteesta heidän puolestaan ja toisena hetkenä huoli puskee suoraan sydämeen ja tuska on aivan sanoinkuvaamaton. Kauan blogiasi seuranneena, näin on teidänkin perheessä ollut. Onneksi nuorten siivet kantavat karikoista huolimatta ja aurinko nousee taas.

Lämpimin terveisin, Päivi

 

Vierailija

Kiitos Päivi kauniista viestistäsi! Juuri näin on! Ja Luojalle kiitos maailman parhaasta puolisosta! Elämään kuuluu kaikki sävyt, onneksi!

T. Raxu

Vierailija

Raxu, 

jos sulla on kaularangan välilevyn pullistuma, sitä EI SAA käsitellä osteopaatti, kiropraktikko eikä kukaan muukaan ; nim been there ..  Oikeasti- siinä on suuret riskit- vaikka sulla on kuinka uskottu ja taitava oma kiropraktikko. 

 

Please, uskothan? 

 

Tsemppiä- kaikkeen! <3

Vierailija

On outoa,että ihmiset oikeasti luulevat asioiden aina järkkääntyvän,menevän parempaan päin.Se on sitä "haavoittamattomuuden harhaa",jossa ihan nuoret elävät.Elämä ei ole antanut meille mitään  takeita oikeudenmukaisuudesta tai siitä,että kaikki menee toiveidemme mukaan.tsempata toki voi,mutta on itsensä ja toisen sumuttamista edes ajatella että kaikki menee hyvin.

Vierailija

Meille painonhallitsijoille/laihduttajille tuo on niin äärimmäisen tuttu tunne. Pienikin takapakki niin entinen elämä yrittää ottaa niskaotteen. Mutta hyvin sä niistä selviät positiivisenä ja aurinkoisena elämänjanoisena naisena!

Lapset... no ne on! Omani ovat vielä alle kouluikäisiä, mutta tunnistan tuon itsenäistymisen halun ja omat ajatukseni ja mielialani siitä. Poukkoilevaa - niin on. Äidin tunteetkin poukkoilevat.

Toivottavasti saat pullistumasi kuntoon ja pääset taas liikkumaan! Olet kaunis! Hyvää syksyä. Iiris

Vierailija
Vierailija

On outoa,että ihmiset oikeasti luulevat asioiden aina järkkääntyvän,menevän parempaan päin.Se on sitä "haavoittamattomuuden harhaa",jossa ihan nuoret elävät.Elämä ei ole antanut meille mitään  takeita oikeudenmukaisuudesta tai siitä,että kaikki menee toiveidemme mukaan.tsempata toki voi,mutta on itsensä ja toisen sumuttamista edes ajatella että kaikki menee hyvin.

 

Meidät on luotu sellaisiksi. Jos alistumme elämään kuuluvien vastoinkäymisten edessä ja uskomme, ettei tämän takana ole parempaa luvassa, niin pyyhe on kehässä ja peli menetetty.

Ainoa järkevä vaihtoehto on uskoa asioiden järjestymiseen. Kun löytyy uskoa, niin löytyy myös voimia lähteä korjaamaan tilannetta. Tulee tietenkin tilanteita, jolloin toivo paremmasta on menetetty, silloin ainoa vaihtoehto on sopeutuminen ja eteenpäin meneminen niillä eväillä, mitä jäi.

Raxun tilanne kuullostaa kuitenkin ns. normaalilta elämältä, mitä nuorten aikuisten kanssa eteen tulee. Ilmeisesti yhteensattumien kautta tulee monta vastoinkäymistä yhtä aikaa. Näistä mennään komeasti eteenpäin niillä eväillä, mitä ehjästä ja vahvasta kodista on lapsille ammennettu.

Tsemppiä!

Kikka

Vierailija

Näinhän se on, että mitä isommat lapset, sitä isommat murheet! Johtuen siitä, että enää ei itse voi vaikuttaa niin paljon nuoren mieleen ja tekemisiin koska heillä on oma nuorten mustavalkoinen ajattelutapa. Minäkin murehdin eniten elämässä nuoria aikuisiani, en työtä, enkä oikeastaan muutakaan, mutta lapset, nehän ne aina huolettavat!

Olisikohan niin, että nyt stressi on alkanut vaivata myös välilevyjutun muodossa! Ihminenhän on psykofyysinen kokonaisuus ja se kyllä ilmottelee jos huolet painaa ja on murheita!

Onneksi tulee vielä parempi aika ja huomenna on jo helpompaa!!!

 

t:Sanna

Vierailija

Ei ole  kyse alistumisesta,vaan realismista.Elämä on joskus erittäin epäreilu,eikä kaikki aina suju niinkuin toivoisi.Se pitää tunnustaa.Ja uskon,että kovia kokeneilla,siis oikeita isoja suruja ja vaikeuksia kokeneilla olisi paljon tästä sanottavana,siis alistumisesta.Jos esim.oma lapsi kuolee,sairauteen,onnettomuudessa tai oman käden kautta,toisilla jopa monta.Tai menetyksiä monia elämän varrella.Tai menetät koko perheesi kerralla.Elämä vain opettaa,joskus hyvinkin kovalla kädellä,joillekkin ei satu juuri mitään.Näin se vain menee,koskaan ei tiedä mitä elämä tarjoaa vaikkapa huomenna.

Vierailija

Minä en tiedä mitään, muuta kuin ehkä sen että sympatia on sairautta, joka ei auta ketään.

Raxulle voimia minäkin toivon, mutta aitoa sisäistä voimaa ei löydy keskustelupalstoilta eikä ulkopuolisilta, vaikka kuinka hakisi.

Sisäinen voimavara löytyy jokaisesta itsestään...

T. eräs elämänkulkija

Vierailija

En ihmettele, miksi välilevy vihoittelee; elämäntilanteesko kyse? Kun ja jos  henkisesti on rankaa, fyysiseti vihottelee???

Kuka tietää?

Entä mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysistä ja henkistä tasapainoako?

Suklaa voi auttaa hetken, ja netistä voi jopa saada synneilleen hyväksynnän.

Tsemppiä jokatapauksessa Raksulle, syksy on käsillä, pitää jaksaa ja uudet haasteet odottavat!

 T. Maija

Vierailija

No juu...2 edellistä kommenttia samalta lähettäjältä. Käyhän se niinkin, jos kerran asiaa riittää aamuyön tunteina ;)

Vierailija

Mulle on tullut kiloja takaisin ja katson,että hiukan sinullekin? Mulle tuli pakkoliikkumattomuus selkäleikkauksen jälkeen reiluksi puoleksi vuodeksi ja tämä aika on ahdistanut mua ja lihottanut monta kiloa...pitää olla itselleen armollinen kaikesta huolimatta. Kyllä elämä kantaa...kun on laihduttanut 50 kiloa kuten itsekin oon tehnyt ja siitä on saanut 15 kiloa takaisin,on paineet olemassa...jos on mulla varmaan sulla,joka oot julkisuudessa. 

Tsemppiä!!!!

Vierailija

Sehän on ihan luonnollista, että joskus on tunteet pinnassa ja tuntuu, että ei jaksa enää eteenpäin. Jopa syöpädiagnoosin jälkeen jossain vaiheessa helpottaa. Ensin ajatukset kiertävät useamman viikon tai kuukaudenkin vain samaa rataa ja kauhuskenaariot pyörivät mielessä. Sitten tulee hetki, jolloin asia on mielessä työstetty, jos ei nyt ihan loppuun asti, mutta siihen pisteeseen, ettei koko ajan murehdi. Lapsista on kuitenkin aina huoli ja sitä toivoo, että saa heidät kasvatettua aikuiseksi. 

Vierailija

Raksu, miksi et myönnä että olet itse aivan "loppu", niin  fyysisesti kuin henkisestikin, peilaat aikuisten lastesi kautta omaa pahaa oloasi, kyllä he tietävät että olet tarvittaessa lähellä, ehkäpä joskus jopa liiankin lähellä! Minäkin tein tuota aikanaan, mutta kun tajusin päästää irti, niin kaikilla on ollut parempi olo! Ja kukapa meistä pääsee elämän läpi ilman surua ja murhetta, ei kukaan!!! Omien suurien vastoinkäymisteni vuoksi uskon että elämä kantaa..

t. 31v ja 27v tyttöjen äiti

Vierailija

VASTUU

on mielenkiintoinen sana, jos sitä todella yrittää/haluaa ymmärtää. Vastuun ymmärtäminen tuo helpotusta elämään. Vastuuta on monella tasolla. Moni moderni nykyvastuu tuottaa syyllisyyttä ja muita vääristyneitä tunteita. Mutta syvin sisäinen vastuu tarjoaa sisäisen näkökyvyn, jonka avulla voi ratkaista mitä tahansa.

Raxu
Liittynyt21.5.2013

Kiitos teille ihanille hienoista viesteistä! Elämään kuuluvat myös huolet ja suvantovaiheet. Ja kun huomaa, että voimat hetkittäin vähissä, on aika höllätä ja kuunnella sisintään. Vanhemmuus ei lopu koskaan, kaikkine iloineen ja suruineen. Perheen voima on kuitenkin huikea. Sekä ystävien! Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!

Voimia ja iloa alkavaan viikkoon jokaiselle! Lähden nyt varovasti jumpaan kokeilemaan, mitä niska tykkää. Iisisti!!

T. Raxu

Vierailija

Hei Raxu!

Minäkin toivon, että ihmiset tosiaan muistaisivat pitää huolta niin itsestään kuin toisistaankin. Ja erityisesti kukin itsestään, sillä on vaikea nähdä toisissa hyvää, jos omaan itseensäkään ei ole tyytyväinen. Näitä kommentteja lukiessani tuli sellainen tunne, että huonosti voivia ihmisiä on kyllä ihan liian monta! Niin surullista, mutta totta! Ihanaa kuulla, että olosi on jo kohentunut ja hiljalleen pääset kokeilemaan, mitä kroppa tuumaa jumpasta. Näin sitä mennään pienin askelin eteenpäin! Hienoa!

Aurinkoa ja iloa syksyysi!

-Päivi

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat