Pääsiäinen
Pääsiäinen

Sielu, henki ja ruumis

Ruumis on sielun temppeli. Mutta entä henkisyys tai hengellisyys? Niistä ei kovinkaan yleisesti huudella. Melkein päinvastoin. Itsekin hätkähdän kun joku puhuu enkeleistä, Jeesuksesta tai sielunvaelluksesta. Vaikka olen kasvanut erittäin uskonnollisessa kodissa ja tematiikka on selvästi marinoitunut solutasolle saakka, halusinpa sitä tai en. Pääsiäisenä väistämättä teemat ovat pinnalla. Kahdestakin syystä: pääsiäisen sanomasta, jossa kristallisoituu koko kristinuskon ydin sekä oman rakkaan isän poismenon 3-vuotis-päivästä.

Kuulun niihin, jotka ottivat rajustikin välimatkaa lapsuuden uskoon ja koko hengellisyyteen. Elämän kerrostumien karttuessa on jyrkkyys loiventunut. Uskontoa, kirkkoa ja seurakuntaa jotenkin vierastan tai pelkään, mutta koen kantavani vakaumusta. En vain tiedä sille nimeä enkä osaa sitä sanoiksi pukea. Sydämessä on enemmän epäröintiä kuin uskoa.  Mutta mikäli kieltäisin henkisen puolen elämästäni, kokisin jonkinlaista onttoutta. Terveet elämäntavat ja sielunruoka ei kuitenkaan ole kaikki. Siksi huokailen ajoittain hiljaista kunnioitusta Luojaa kohtaan.

Kaipaan poisnukkuneita: isää, siskoa, isovanhempia. Toivon, että kaikki ei loppuisi viimeiseen hengenvetoon. Sain olla isäni vierellä poislähdön hetkenä.Vaikka lähtö oli tuskallinen, tiedän, että isä oli valmis lähtemään. Oli rauha sielussa. Mutta hetki, jona vuoteella yhtäkkiä olikin kuori, ei enää henkeä, oli itselleni mullistava. En antaisi sitä pois mistään hinnasta, mutta jokin muuttui syvällä omassa sielussa. Elämän hauraus, rajallisuus ja pyhyys konkretisoitui. Samalla koin jonkinlaista vapautumista peloista.

Arjen, huolien ja kiireen keskellä on helppo olla muistamatta ja huomaamatta perus-juttuja. Tänään muistutan jälleen niistä itseäni. Kiitollisena myrskyistä ja tyvenestä. Auringosta, pakkasesta ja sateesta. Läheisistä ja ystävistä. Työstä ja työkavereista. Kehosta, joka mulle suotu. Haluan päihtyä elämän rikkaudesta. Nostaa katseen kohti horisonttia. Elämä on nyt! Mutta jokin minussa kommunikoi myös näkymättömän kanssa. 

Toivotan kaikille rauhaisaa Pääsiästä! 

Nauttikaa sen antimista! Kuka messusta, kuka suklaamunista, kuka mämmistä! 

Vera, joka eilen täytti kunnioitettavat 6 vuotta lähettää jokaiselle ilo-huiskutukset hännällään! ja synttäri-lahja-possu komppaa :-D

Kommentit (11)

Vierailija

Vähän samansuuntaisia asioita oon itsekin juuri tänään pitkänäperjantaina pohtinut! 

Täältä tulee myöhästyneet synttärionnittelut Vera-neidille :)

Rauhallista pääsiäisen jatkoa !

Vierailija

Itse uskon,että näen vielä äidin,joka kuoli kohta 40 vuotta sitten ja isän,joka nukkui pois 10 vuotta sitten,kuin myös ison veikan... Yhtään ystävää en ole vielä menettänyt,itse sairastan harvinaista autoimmuunisairautta ja tuskin olen kovin pitkäikäinen,10. päivä tulee 54 vuotta...

tein työni vanhustyössä ,23 vuotta ja näin kuolemaa. En pelkää sitä,pelkään vain kipua ennen sitä...toivon,ettei sellaista tulisi,mutta uskon että minua oottaa taivaskoti. Ehkä ajatus siitä autaa elämään joka päivän täydesti täällä,kun vielä olemme elossa.

Onnea Vera! Omat koirani ovat jo 13v. ja 11 v. Heidän tulevaa kuolemaansa ajattelen välillä ahdistuneena...Mutta sekin on kohdattava. nautihan pienen hännänheiluttajan rakkaudesta täysillä <3

Vierailija

 

Kiitos Raksu,

 

Tämä oli syvällinen kirjoitus, jota jokaisen on syytä pohtia jossakin elämänsä vaiheessa.

 

Ruumis on sielun temppeli. Mutta entä henkisyys tai hengellisyys? Niistä ei kovinkaan yleisesti huudella”, ei huudella koska oletan, että käsitteet ovat haalistuneet ja vieraita. Minulle uskonnollisuus on hengellisyyden ja henkisyyden alapuolella. Hengellisyys ei sido uskontoon, vaan tuo vapauden kaikista uskonnoista. ”Itsekin hätkähdän kun joku puhuu enkeleistä, Jeesuksesta tai sielunvaelluksesta”, vaikeita asioita, koska ovat näkymättömiä ilmiöitä, joita ei ihmisjärjellä voi selittää.

 

Uskontoa, kirkkoa ja seurakuntaa jotenkin vierastan tai pelkään, mutta koen kantavani vakaumusta. En vain tiedä sille nimeä enkä osaa sitä sanoiksi pukea. Sydämessä on enemmän epäröintiä kuin uskoa.” Samaa koen itsekin, sillä en tarvitse uskotoa, kirkkoa tai seurakuntaa kokeakseni vakaumusta. Vakaumus on sisäistä uskoa johonkin korkeampaan voimaan, jota uskonnot kutsuvat jumalaksi, allahiksi tai miksi lie. Minulle se on pelkkää jumalallista ja parantavaa energiaa, joka itsessäni virtaa, jos sen sallin.

 

Mutta hetki, jona vuoteella yhtäkkiä olikin kuori, ei enää henkeä, oli itselleni mullistava. Elämän hauraus, rajallisuus ja pyhyys konkretisoitui. Samalla koin jonkinlaista vapautumista peloista.” Suuri kokemus: kuori ilman henkeä, joka lähti jonnekin, ehkä ’sielunvaellukselle’, ehkä ikuiselle matkalle, josta vain kuolevat tietävät...

 

Haluan päihtyä elämän rikkaudesta. Nostaa katseen kohti horisonttia. Elämä on nyt! Mutta jokin minussa kommunikoi myös näkymättömän kanssa.” Näin teemme nyt, tässä hetkessä, joka meillä on, emme voine muuta. Mutta itse uskon, että meillä on horisontti, joka erotta kaksi puolta, näkyvän ja tiedostetun, näkymättömän ja tiedostamaton, josta ehkä puhut....

 

Pelko ei ole kiva elämänkaveri, usko, toivo ja rakkaus taas kelpaavat monelle, uskonnottomallekin, vaikka samat termit uskonnoissa esiintyvätkin?

 

T. Optimistinen Taina

 

Vierailija

Katsoin otsikkoa uudelleen: USKO vai EPÄUSKO,

ja vastaan ettei näitä kahta asiaa kannata asettaa vastakkain. Oletan, että usko, vaikka joku ehti liputtaakin alas em. kommenttini, on osa meitä jokaista. Ilman uskoa ei ole toivoa eikä rakkautta ja kaikki nuo kolme voimaa yhdessä tuovat lopulta 'autuuden'.

T. Taina

Vierailija

"Mitä minun tulee tahdä pelastuakseni", kysyi vanginvartija aavalilta.

Paavali vastasi "Usko herraan Jeesukseen niin sinä pelastut".

Jeesus on ainoa ovi taivaaseen.  Sano ääneesi näin: Jeesus tule minun sydämeeni asumaan ja anna minun kaikki syntini anteeksi, ota minut lapseksi ja johdata minua, sekä vie viimein taivaan kotiin.

Vierailija

Kiitos blogistasi, Raxu ja mukavaa että kirjoitat nykyään muustakin kuin jumppamaratoneista! 

Minna

Vierailija

Hei Raakel, et sinä kovin "hengelliseltä" näytä tuossa kuvassa, enemmänkin xl-mallilta, joka tarjoaa itseään...

Ihmettelevä toinen Taina

Vierailija

No ohhoh, johan oli kommentti Ihmettelevältä toiselta Tainalta. Miltähän näyttää "hengellinen"? Luojan luomaa on kauneus ja Raxun blogista päätellen hän ainakin osaa arvostaa elämää ja sen kauneutta ja iloja. Säkki ja tuhka ei taida tehdä oikeutta tälle kauniille maailmalle ja hengellisyydelle. Mutta jokainen toki tulkitsee ja arvioi omista lähtökohdistaan. Hyvä Raxu!

ana.lyytikko

jos-evoluutio-olisitotta,eitäällä-varmaankaanolisi-uskontoja,eikä-jumalastapuhuttaisimitään,mitenvoisikaan

ana.lyytikko

jos-evoluutio-olisitotta,eitäällä-varmaankaanolisi-uskontoja,eikä-jumalastapuhuttaisimitään,mitenvoisikaan.toisaalta-jumalanviisaus-tulee-esilletiedemiesten-naisten,löytämässä,ns.geenikoodissa,joka-onraamattuun-kirjoitettualunperin-n.700vuottaeaa.sanoilla,-silmäsinäkivätjopa-alkioni-,jakirjassasi-olivatkirjoitettuina-kaikkisenosat,mitätuleepäiviin,jolloin-nemuodostettiin-eiköyhtäkään-niistävieläollut.tuogeenikoodisto-takaasen,ettei-mikäänlaji-hyppää,eikämuutu-toiseksilajiksi.

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat