Väsynyt ja nälkäinen

Takana jotenkin väsähtänyt viikko. Syitä on varmasti monia. Olin treenannut todella kovaa useita viikkoja – siis 14-15 ohjattua tuntia viikossa ja keho tarvitsi palautumisaikaa. Lisäksi aloitin viimein omaohjaajani Nooran ja ravitsemusguru Timo Kososen yllytyksestä kuntosaliharjoittelun. Kun kerran olin muuttunut ryhmäliikunnan vihaajasta sen totaaliseksi rakastajaksi, suorastaan orjaksi, päätin antaa inhoamalleni voimaharjoittelullekin mahdollisuuden. Kaikki puhuvat sen tehojen ylivoimaisuudesta niin kropan muokkaajana kuin rasvan polton kuninkaana. Niinpä pakotin itseni raudan kimppuun. Yllätyin, miten haastavaa on käskyttää itse itseään kohti maksimaalista hapotusta ja vielä vähän sen yli. Ryhmätunnilla se onnistuu kuin huumassa. Nyt pitikin keskittyä tarkasti yhteen lihasryhmään, kuunnella liikeratoja, ettei vauhdilla ja liian suurella liikkeellä menisi tehot huti. Ja rentouttaa muu kroppa… hartiat, niska ja leukaperät tekisivät niin mieluusti suurimman työn myös kankkujen kohdalla. Voimaharjoittelun tehokkuus kävi kyllä heti selväksi. Moista uupumusta en ollut kokenut jynssättyäni useammankin jumppatunnin putkeen. Ja palautuminen vie selvästi enemmän aikaa. Vai liekö kyse vielä tottumattomuudesta uudenlaiselle ärsykkeelle.

Tunteet ovat myös olleet pinnassa. Esikoinen lensi pesästä. Ihanaa ja kamalaa, bittersweetiä.
Iloitsen nuoren itsenäistymis-vaiheesta, mutta suren tiiviin 20 vuoden ajanjakson tietynlaista päättymistä. Luopuminen kokonaisvastuusta on ollut kaivattua, mutta yllättäen järkyttävän haikeaa, jopa pelottavaa. Olenkin selkeästi terapoinut itseäni isoilla jumppamäärillä… Tiedän, etten voi jatkaa 14 viikkotunnin tahtia ja lisäksi rehkiä kuntosalilla… armahdan itseni ja annan kuitenkin luvan tälle mieliteolle ylimenovaiheen ajan… Cheaper than therapy

Nälkäkin on vaivannut. En ole varsinaisesti kokenut näläntunteita matalahiilariselle ruokavaliolle siirtymisen jälkeen, paitsi nyt. Annoin pikkusormen karppaus-leivälle ja hupsista miten koukuttavaa oli syödä voikkareita puolentoista vuoden jälkeen. Mietinkin, että olenko luulosairas, kun kuvittelen, että elimistö huutaa heti lisää viljaa, sitä edes vähäsen saatuaan. En oikein keksi muuta selitystä vatsan kurnimiselle. Olen nimittäin tankannut ruokaa reilusti enemmän kovista treenimääristä johtuen. Jätinkin eilen kauppareissulla karppausleivän hyllyyn. Kokeilen, josko kylläisyys palaisi taloon. Napsin kiltisti taas pähkinöitä välipalaksi. Ja lupaan pitää pari välipäivää jumpista. Hiihtoa loistavilla keväthangillahan ei lasketa, se on silkkaa nautintoa!
Varsinkin, kun pakkaa reppuun kuumaa, täysmaitoon tehtyä kaneli-kaakaota.

Kommentit (2)

Mantelikakku

Vasta löysin blogisi, projektisi huomasin jo aiemmin lehdistä ja kiinnostuin kovasti:) Mulla sama olisi edessä, kun vain saisin viimein tehtyä sen Päätöksen...tämä kirjoitus kuullosti kovin inhimilliseltä:) hurjia jumppamääriä olet jaksanu....*kunpa minäkin joskus* Tsemppiä!!!

saksanpähkinä

Vautsi vau sinulle Rakel! Olen ylpeä sinusta välittäessäsi itsesi fyysisestä jaksamisesta ja laittaessasi viimein oman hyvinvointisi tärkeälle sijalle. Olet kaunis ja monella tavalla ahkera hieno persoona. Onnea ja siunausta koko perheellesi!

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat