Nuotit järjestykseen ennen keikkaa
Nuotit järjestykseen ennen keikkaa

Hengästyttävä viikko takana. Elämä

 Raxun remppa-luento Pohjanmaalla, piiitkiä tanssitreenejä, kuvauksia, kirjoitushommia, ruoka-bloggareiden tapahtuma, viulu-keikka ja lisää tanssia. Ja välissä migreeni. Nyt hetken hengähdys. Illalla KOKO perhe - sisältäen mummin ja fammon - illallisen äärellä. Luxusta!!

Tanssitreeni on tuonut pintaan uusia tuntemuksia. Ihan oudot ja uudet paikat kintuissa ilmoittelevat itsestään. Maitohappoilut on ihan jees, niistä en säiky. Mutta huomaan koko lantionseudun olevan sumpussa. Perä karkaa pitkälle ja polvet hakeutuvat yhteen. Lonkkien auki saaminen on melko tuskaa...oikea puoli syntymälahjana ahdas ja virheasennon vuoksi tähän ikään jo reippaasti kulunut. Siis joka askel vihloo. Välillä vähemmän, välillä enemmän. Pahin vaihtoehto on kuitenkin liikkumattomuus. Silloin lonkka jysähtää satavarmasti. Uusien moovsien ärsyttämänä siis mennään välillä särkylääkkeen voimin. Korkkari-tuska alkaa jo vähitellen helpottaa. Kaikkeen näköjään tottuu...

Säryistä viis, IHANAA opetella tanssia!!! Palvon opettajaani sekä kaikkia hänen kollegoitaan. En käsitä, miten keho voi olla niin monisäikeinen instrumentti ja ilmentää joka solullaan tunteiden koko kirjoa. Katselen, imen vaikutteita, yritän copy-paste-menetelmää...tunnen sisälläni rytmin ja liikkeen huuman...MUTTA...peilikuva ei valitettavasti ole lainkaan synkassa tunteen kanssa... jalat eivät ole yhdessä, vaikka niin luulen, keinunta on enemmänkin nykimistä, sähäkkyys jää kiristäviin leukaperiin...

Silti NAUTIN joka hetkestä! Ei tartte miettiä pätkääkään muita asioita...päähän ei kertakaikkiaan ehdi mahtua muuta. 

Jännää on ollut huomata, että uudentyyppinen treeni tekee ihan uudenlaista nälkää. Kroppa huutaa hiilareita. Ruisleipää, puuroa, banaania, linssejä...

            

 Tytär lelli mammaa ja teki porkkana-inkivääri-linssikeittoa, omena-mango-lime-salaattia sekä inkivääri-lime-shotin. Kyllä kelpasi tulla kotiin treeneistä!

Merkillistä, ettei aiemmin kiivaidenkaan treeniviikkojen aikana ole ollut moisia fiiliksiä, treeni on kulkenut pääosin matalahiilarisella meinigillä, olo pysynyt niin parhaiten vireänä. Nyt siis vähän eri moodi. Eli kuuntelen kehoa ja sen tarpeita. Palautusjuomat myös taas arvossaan sekä venyttely ja takareisien rullailu jumppa-pötkylän avulla. 

          

Keikka iltahämyssä Porvoossa, joen varressa. Puikoissa Nicke, Greta, Olli, Kepa, Tessa & Raxu

 

Ruoka-bloggareita odotellessa, kohta alkaa kokkaus-kisa!

              

 Ruoka-bloggareiden tapahtuma, jossa kokattiin kilpaa Akseli Herlevin suunnittelema meny. Ilman reseptiä! Hauskaa oli, mahtavia ja taitavia naisia, kova tohina ja testissä tuplauuni, jossa pystyi samaan aikaan höyryttämään ala-osassa ja paistamaan eri lämpötilassa ylä-osassa.

             

Tervetuliais-palat: Åby-näkkäri, kanttarellijuusto, savumuikku sekä possunpaloja thaimaalaisittain

              

    

 Mascarponevaahto sai seurakseen kirsikkahillokkeen, kanelilla ja punaviinillä terästettynä

Ihanaa weekendiä teille kaikille! 

Meikkis lähtee nyt ruoan laittoon! Ja aamulla saan tyhjentää pään ja kehon kaikista "vaikeista" vaateista ja Pumpata sydämen kyllyydestä rakkaalla salilla! 

Kommentit (3)

Vierailija

Olipas viikko! Mutta varmasti ihana kaikesta rankkuudestaan huolimatta.

Odotan innolla alkavaa tanssihuumaa! Olen etsinyt Raxun remppa-kiertueen syksyn aikataulua, kuvittelin, että ette kiertele enää syksyllä, olen siis ymmärtänyt väärin, voisiko joku vinkata syksyn kiertueosoitetta?

Hyviä, inspiroivia kuvia taas, taidanpa yrittää rakentaa perheellekin tänään jotain tavanomaisesta poikkeavaa herkkua.

Raxu, kaikista kuvista näkee, että olet treenannut, ryhti ja yleinen olemuksesi ja hehkusi kertovat, että aikaa on tullut vietettyä muualla kuin sohvan pohjassa. Muutamasta kilosta ei väliä, vaikka olisi hoikkakin, ei auta, jos näyttää "tunkkaiselta" ja "veltolta". Hyvä syöminen ja liikkuminen tuo ihmiseen kauneutta koosta riippumatta, sinä olet siitä oiva esimerkki ja kannustin meille perässä hiihtäjille.

Venyttely treenien jälkeen on jäänyt heikoille ja se tuntuu kropassa, aamulla on kuin kanki, miksi se venyttely aina jääkin niin heikolle? Tanssijat varmasti panostavat venyttelyyn, tuskin pääset salilta ennen kunnon venyttelyjä :).

Mukavaa viikonloppua kaikille, nautitaan läheisistä ja syysauringon loisteesta!

Pulla

Vierailija

Onpas sulla ollut ohjelmaa! :)

Täällä kirjoitteilee muuten Huli Meanwhile in Longfield -blogista, olit meidän joukkueen johtajatar Samsungin kisassa. :) Kiitokset vielä huippukivasta illasta!

p.s. Mun piti sanoa sulle jossain välissä, että oot vähän niin kuin mun sankari. Mäkin oon pudottanut hurjasti painoa (yli 40 kiloa), ja on ollut ihana seurata sunkin urakkaa. Sopivaa kohtaa ei vaan sattunut illan aikana tulemaan, joten laitan nyt sitten kommenttia tulemaan. :)

Reipasta syksyä ja tsemppiä tanssitreeneihin!!

Huli/Meanwhile in Longfield..
http://meanwhileinlongfield.wordpress.com/

Raxu
Liittynyt21.5.2013

Pulla, kiitos ihanasta viestistä!!

Ihan oikein olet ymmärtänyt, ettei varsinaisesti nyt syksyllä kierretä. Mulla on joitakin luentokeikkoja, seuraava esim. Nastafiilis-messuilla Järvenpässä la 21.9.klo 11. Tervetuloa! 

Ja tosiaan venyttely tosiaan meinaa jäädä aina liian vähälle...nyt pakko sitäkin enemmän harrastaa kun muuten tulee järkky jumi tansseista... :-)

Energistä viikkoa sulle!!

Huli,

Siis WAU <3, onnea sulle, mahtava juttu, että olet hankkinut itsellesi sen upean olon, minkä saa, kun jaksaa zempata!! Ja kiitos sullekin illasta, oli tosi mahtava tunnelma!! 

Jatketaan tällä polulla!! 

Nauti joka hetkestä ja please kerro jatkossakin kuulumisia! Mä kans seuraan sun blogia :-)

<3

Raxu

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat