My way
My way

Mikä on sitä ominta itseä?

Viime päivinä olen taas miettinyt, mikä on se oma polku. Mitkä asiat oikeasti voimaannuttavat, mitkä taas vievät kohtuuttomasti energiaa. Muistanko kuunnella sisintäni? Hukkuuko sydämen ääni kiireeseen ja velvollisuuksiin? Olen tunnollinen ja vaikeaa on luovuttaa, jos jotain on sopinut tai luvannut. Mutta kun jokaisella on vain tämä yksi elämä. Se kannattaisi elää mahdollisimman hyvin ja oikein. Itselle ja sitten myös läheisille. Pitkään elin täysin perheen tarpeille. Toki lapset ansaitsevatkin kaiken mahdollisen ajan ja huomion, samoin parisuhde. Mutta jossain menee raja, jossa tajuaa, että jollei itsestä pidä huolta, ei ole annettavaa muillekaan. Free-lancerin imukas, mielenkiintoinen ja varsin vaihteleva työ-elämä myös vie helposti mennessään ja ottaa irti tuhkatkin pesästä, jollei itse hoksaa laittaa rajoja. Haluan toki tehdä töitä, mutta myös ehtiä elämään. Kuntoilemaan monipuolisesti, lepäämään, laittamaan perheelle ruokaa, höpöttelemään ystävien kanssa...muutenkin kuin vain puhelimessa. Käydä leffassa, rapsutella pihamaata, poiketa naapuriin kahville extempore. Sitäpaitsi, uskallan nykyään ottaa vastaan sellaisia työhaasteita, joista olen haaveillut. Ja toisaalta kieltäytyä taas niistä, jotka tuntuvat vierailta. Ehkä käänteentekevin muutos ajattelun tasolla on ollut niinkin yksinkertainen oivallus, että saan olla onnellinen, kokea onnistumisia, iloita niistä ja nauttia elämästä. Myös omasta kehosta. Eli en ole "tuomittu" vastoinkäymisiin ja huoliin. Niistäkin selviää paremmin, kun on vahvistanut itseään. Fyysisesti ja henkisesti.

 Liikunnassa sainkin tänä keväänä opetuksen, että väkisin ei kaikkea voi tehdä. Tuntuu muutes, kuin olisin saanut kehoni takaisin, kun luovuin juoksemisesta. Rakkaat lemppari-tunnit maistuvat taas ja ihan kuin olisi pienet extra-siivet selässä. Mun elämä, mun body, mun heikkoudet ja vahvuudet. Näillä mennään. Haastaen, mutta kunnioittaen. 

Katsopa tästä linkistä keskustelu oman tontin tärkeydestä painonhallinnalle. Ravitsemus-guru Patrik Borg rocks!

Liian kiltti ei laihdu

Kommentit (7)

Vierailija

Hei,

olen viettänyt "sapattivuotta" ja palaan töihin syksyllä. Mitä lähemmäs syksy tulee, sitä enemmän mietin onko nykyinen työni se mitä haluan. Toki olen kiitollinen siitä, että minulla on töitä, mutta mielestäni on sallittua silti miettiä muita vaihtoehtoja. Entäpä jos heittäytyisin elämän vietäväksi, hyppäisin pois oravanpyörästä, eläisin hitaammin ja enemmän itseäni kuunnellen. Työskentelisin oman aikatauluni mukaan, kokeilisin rajojani toisella alalla. Taloudelliset velvoitteet (lue: velat) ovat realiteetti, joka tietenkin rajoittaa pilvissä leijumistani - toisaalta olen tämän vuorotteluvapaavuoteni aikana huomannut, miten vähällä rahalla arkea voi pyörittää.

Pysähtyminen on tehnyt terää: olen löytänyt aikaa liikunnalle, luonnolle ja kiireettömille teehetkille. Yöunet ovat levollisempia kuin koskaan. Parisuhteeni (kohta 30 vuotta saman miehen rinnalla) on voinut hyvin jo aiemmin, mutta erityisen hyvin nyt kun olen ollut vapaalla. Ruokailurytmini ja myös lautaseni koostumus ovat kokeneet valtavan muutoksen, kun on ollut aikaa tehdä itse ja syödä säännöllisesti mitä itse haluaa, ei sitä mitä työpaikan ruokalassa sattuu olemaan tarjolla. Kilot ovat karisseet, ryhti kohentunut ja elämänilo palannut, myös jonkinlainen levollisuus siitä että elämä kantaa. Siksi tuleva syksy hieman pelottaa - hukkaanko taas hyvistä suunnitelmistani huolimatta tämän kaiken, ottaako vaativa työ selkävoiton tästä uudesta minästä.

Tällaisia pohtii sateisessa illassa

M

 

Vierailija

Kyllä on kuule rumaa tuollainen käyttäytyminen blogin kommenteissa. Tuntuu, että nykyään on ihan hukassa toisten kunnioittaminen. Kannattaisi purkaa pahaa oloaan jossakin muualla - vaikkapa siellä jumppasalilla. Terveisin Reetta

Vierailija

Pakko jättää kommentti,  vaikka en yleensä jätä.

Olet upea nainen Raxu! Motivoit myös meitä muita, ainakin minua. Että voikin joku näyttää noin hyvälle! Nousee hymy korviin ja tulee energiapiikki pelkästä kuvasta.

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat