Sivut

Kommentit (38)

Juu,jätä ihmeessä tälläinen ns. ystävä ja yritä tutustua muihinkin joko koulussa tahi vapaa-ajalla.Yrittää ilm.uiskennella joidenkin tiettyjen tyyppien suosioon koulussa tällä typerällä toiminnallaan,ja käyttäytyy vapaa-ajalla erillailla.Jos kysyy,miksi et hakeudu enää hänen seuraansa,sano suoraan,miltä susta tuntuu.Sitten jos parantaa tapansa ja ymmärtää hölmön käytöksensä,voit antaa mielestäni uuden mahdollisuuden.Ehkä ei ole itsekkään täysin tietoinen,miten tyhmästi käyttäytyy,me ihmiset kun olemme monesti sokeita omille viollemme.Pää pystyy,olet vielä nuori,kyllä kavereita vielä eteen ilmaantuu,kunhan rohkeasti siihen pyrit ja olet aktiivinen itsekkin.

Mul on yksinäisyyden tunne aina välillä =(
ku kaikki johtuu siitä, et mun äiti ei välitä eikä iskä..
kaikki sanoo tyylii et kyl ne välittää jne.. mut ei!
aina ku tulee riitaa, äiti haukkuu mua nartuks, idiootiks tyhmäks ja kaikkee et painu **** ihan tosissaa, ja mun faijjan mielest
se on normaaliii, ne on myös lyöny mua monta kertaaa =(
esim tänää ku mun mutsi luulee et oon täydellinen jne.. ni olin tehny jtn semmost mist se ei tykänny ni se rupes heti et en osta sulle enää mitää uusii vaatteit ku käyätä noit pelkkii toppei, ni sit sanoin no mul on kuuma ja rupesin niinku en haluu olla ku sä! sit se vaa tuli sillee ja rupes lyömää nyrkil mua selkää =(
sit kerran faijja ku jtn riideltii kaikki ne kaks huus mulle, ni faijja vaa otti housuist vyön ja lätäs täysii mua kätee ja jalkaa ja ranteen kohalle, sit mulle jäi jäljet 1,5 viikoks siit ja ranteesee arpi =(
Mul on sinäänsä ihan hyvä olla ku oon tottunu =((.. mut eniten mua harmittaa et noi ei välitä, ne aina jauhaa mulle et kyl me välitetää susta ja niin edelleen, mut se on vaikee elittää millassii ne on mua kohtaa, esim kerran äiti vaa huus mulle olisitpa sä kirottu... tota en unoha koskaa
mut mun elämäs on kyl pari hyvää tyyppiä, esim mun paras kaveri jolle oon puhunu näist ja s eon ollu aina tukena :cry: <3 ja poikaystävä jota rakastan täs elämäs eniten ja ollaa oltu ihan just vuos yhessä =) mut sit loput asiat mun elämäs ei oo koskaa hyvin, on dissattu ja satutettu ihan hirveesti.. ja sit mun porukat ei tajuu et ne ei sais lyyä mua ja ku ne lyö mua aina niin kivaa et ihanku oisin aikuinen vaik oon vasta 14 täytin just =)
ku kirjotin tät ni itkin samalla ihan hirveesti ! =( ja en aijjo kertoo poliiseille koska äiti rupeis uhkailee et sit lähet täält talos ja me erotaa ja niin edelleen... toivottavasti joku vastais mulle jotain..
Entiiä et liittyyks tää tarina yksinäisyytee, mut oli pakko kertoo, ku kukaaa ei tiiä täst ku mun paras kaveri!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hei,
voi sua - olet vasta 14-v. lapsi ja jos vanhempasi eroavat tms. se ei ole sinun vikasi! Äitisi saa uhkailla sua niin paljon kuin ehtii ja jaksaa, mutta he ovat aikuisia isäsi kanssa ja heidän pitäisi olla sinulle turvana ja tukena.
Usko minua; kerro kouluterkkarille -kuraattorille, sosiaalityöntekijälle tai jollekin joka vie tuon asian eteenpäin.
Olen itse kasvanut tuollaisessa perheessä ja kävin tuollaista samaa helvettiä läpi - uskoin äitiäni ja isääni, pelkäsin heitä ja halusin vain kaikkien olevan onnellisia.. uskoin jopa, että kaikki on minun syytäni!! Nyt tiedän, ettei niin ollut ja kärsin siitä.
Rohkaise itsesi ja hae apua muualta - tuo tilanne ei nimittäin parane, vaan pahenee vain ajanmittaan.
Olet kasvamassa aikuiseksi ja ansaitset tukea, sekä onnellisen elämän :-*

saman läpikäynyt

Tosiasia on,että sun aidilläs ja isälläs taitaa olla aikamoisia ongelmia itsellään,purkavat pahaa oloaan,eivätkä kykene ottamaan aikuisen vastuuta tekemisistään.Aikuisen tehtävä on ottaa vastaan,mitä elämä tuo ja suojella pahoilta asioilta lapsiaan.Apua on kyllä saatavilla.Itse olen perheestä,jossa äiti oli hyvin masentunut,joka sitten vaikutti meidän lasten elämään(tunsimme olevamme vain haitta ja häiriö) ja isä sitten kittas viinaa viikonloput ja viikollakin,Jatkuvaa riitelyä ja pelkoa.Pitkä tie oli antaa näin aikuisena anteeksi,mutta ymmärrän kyllä,etteivät he pystyneet parempaan,kun omasta kotoa oli juurrutettu jo lapsena molempiin,ettei saa olla heikko ja hakea apua.Tekoja en hyväksy,mutta armahtanut olen molemmat ja jopa tuntenut myötätuntoakin hetkittäin heidän elämänsä ja vaillinaisuutensa takia.Lyömistä et saa hyväksyä,piste!Jos sulla on sukulaisia,puhu jollekkin asiasta ja kerro myös,että pelkäät kovasti seurauksia.Tai,hae apua terveyskeskuksesta,pääset itse käsittelemään nuorisopuolelle pahaa oloasi.Ja muista,vika ei ole sussa,jos vanhemmat käyttäytyvät noin ääliömäisesti ja raukkamaisesti!Tsemppiä ja pidä itestäs huoli kaikin keinoin!

Voimia kaikille yksinäisille näin joulun alla, ei ole kiva olla yksin jouluna. Mutta me jaksetaan!! Tsemppiä kaikille :) terkuin yksinäinen nainen

Juu minäkin olen huomannut sen, että erääntyyppiset ihmiset ovat aika hankalaa seuraa . Nyt puhun naisena naisista . Minulla on eräs ystävä , joka on todella oikukas luonne . Kun otan häneen yhteyttä soittamalla . Hän antaa usein ymmärtäää ettei halua puhua kanssani . Hänen ystävyys riippuu siintä onko hänellä hyvä vaiko huono päivä . Hän on eronnut miehestään kymmenisen vuotta sitten . Hänellä oli todella hyvä mies , mutta hän ei osannut arvostaa miestään mistään muusta kuin että mies toi hänelle aina rahaa , tilipussin meinaan . Ystäväni osti aivan mahdottomasti kaikenlaista tavaraa , aivan tarpeetonta kylläkin . Ja vaatteita hänen piti saada joka viikko uusia . Vaikka kaapit olivat pullollaan vaatteita joita hän ei ollut edes käyttänyt kertaakaan . Olenkin ajatellut että hän oli yksinäisyyttä kärsivä ihminen . Joka halusi täyttää yksinäisyytensä hankkimalla tavaraa itselleen . Nytkin hän vielä harrastaa aivan samaa , vaikkeivat hänen pienet eläkevaransakaan siihen antaisi mahdollisuutta . Ennen avioeroaan hän aina sanoi , että hän vielä ottaa rikkaan miljonäärin , Hän ei ole kuitenkaan miljonääriä saanut itselleen , eikä muutakaan miestä . Toisin sanoen ihminen työntää pois kaikki toiset ihmiset läheisyydestään kait yksinäisyydessään . en tiedä . Meitä on moneen lähtöön jos jonkinlaista kulkijaa täällä maailmassa .

Yksinäisyys tuntuu ihan hirvittävältä, kokemusta kun on. Kutos luokalla olin koulukiusattu jonka jälkeen yläasteen alottaminen tuntu hankalalta, kasilla sain sitten ystäviä mutta ammattikouluun mennessä rupesi olemaan jo hankalaa, onneksi oli mukava ryhmä. No puol vuotta oltiin sitten tuossa mukavassa ryhmässä ja nyt se ryhmä taas vaihtui, nykyisellä ryhmälläni on jokaisella oma kaveriporukkansa johon minä en kuulu ja entiset ryhmäläisetkin ovat siirtyneet pois. Nyt tunne on kauhea kun ei olekaan ketään tukena koulussa :cry:

Olen avoliitossa keski-eurooppalaisen miehen kanssa, meillä on kaksi lasta, asumme Suomessa. Itselläni on Suomessa isän puolelta 18 serkkua, 5 tätiä ja setä. Isäni on kuollut. Äiti elää (olemme päivittäin yhteydessä) ja hänen puoleltaan minulla on eno ja 5 serkkua. Yhteydenpito on kaikkiin sukulaisiin nolla-asteella. Itse olen iän kartuttua tullut entistäkin sosiaalisemmaksi ja yrittänyt pitää ja rakentaa yhteyksiä. Vastakaiku on ollut kiinnostunutta mutta passiivista ja yhteydet ovat jääneet oman aktiivisuuteni varaan.

Miehelläni on veli perheineen, äiti, isä uusiovaimoineen ja pari serkkua sekä setä ja täti. Asuvat siis Keski-Euroopassa. Heiltä tulee sähköpostia, paketteja jouluksi, pääsiäiseksi, ystävänpäiväksi, synttäreille ja muuten vaan. Meitä pyydetään lomailemaan heidän luokseen, ovat käyneet meillä. Yhteydenpito ja huolenpito on mahtavaa, aina löytyy aikaa kysyä mitä meille kuuluu! Kiitos siitä!

Tässä on valtava ero meihin suomalaisiin verrattuna. Me olemme laiskoja, saamattomia, välinpitämättömiä tai itsetuntomme on laatua "mitä mä sille soitan, ei sillä kumminkaan ole mulle aikaa". On kyllä oma vikamme jos olemme yksin. Pitää olla itse aktiivinen jos haluaa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Kiire on itse kehitettyä, jos haluaa nähdä kaverin niin kyllä sille löytyy aikaa vielä tältä viikoltakin. Sitä aikaa pitää tekemällä tehdä ja vaikka nukkua yhtenä yönä vähemmän ja käyttää ylimääräinen tunti tai pari kaverin kanssa. Takapuoli irti tietokonetuolilta ja ulos talosta.

Meidän muksut (5 ja 6 v.) viettävät hoitopäivän jälkeiset illat ulkona leikkimässä. Telkkaria ja tietokonetta käytetään harvoin, ei lainkaan päivittäin. Harrastuksia ei vielä ole - siis kellonaikaan sidottuja sellaisia - eikä tulekaan kovin äkkiä. Huolehdin, että pääsevät kontakteihin kavereiden kanssa joko menemällä heille leikkimään tai kutsumalla kamuja meille. Pitää olla aktiivinen jotta se toimii.

Ja hyvät suomalaiset, antakaa lastenne puhua ihmisille jo pienestä pitäen. Rajat pitää olla käyttäytymisen suhteen mutta mielipiteille ja kommenteille on annettava mahdollisuus.

Enpä usko,että kaikki keski-eurooppalaiset ovat reippaita,aikaansaavia,kiinnostuneita ja hyvän itsetunnon omaava kuten eivät myöskään kaikki suoamalaiset ole laiskoja,saamattomia,välinpitämättömiä ja huonon itsetunnon omaavia..Ihme yleistyksiä,kun yritetään ees mokomaa väittää,aika kapealinjainen ajattelutapa ja jos tuolla ajattelutyylillä täällä ihmisiä lähestyy,taatusti saa pakit!Meitä suomalaisia yritetään aina lokeroida johonkin tiettyyn ja usein huonoon kategoriaan ja se vitsi vie ärsyttää!Tunnen muutaman ulkomaalaisen keski-euroopasta ystävän kautta ja lapsellani koulukaverina on myös ja voin sanoa,etteivät juurikaan eroa meistä suomalaisista.Suomesta ja varsinkin Itä-suomesta löytyy puheliaita,aktiivisia ja välittömiä ihmisiä,kuten mistä tahansa maasta.Me ihmiset olemme luonteeltamme erillaisia ja se sallittakoon meille,se on vain rikkautta,olisi aika ikävää jos kaikki olisivat samanlaisia.Tiedän upeita ihmisiä,jotka ovat ujoja,herkkiä,hiljaisia,uskomattoman ystävällisiä,rauhallisesta elämäntyylistä nauttivia persoonia.Ihanaa,kun on tuollaisia olemassa.Ja aina suinkaan yksinäisyys ei ole oma valinta,elämänkokemattomat ihmiset joilla ei parempaa tietoa asioista vain laukovat tuollaisia suustaan.Ehdotankin pikaista muuttoa sinne keskiseen eurooppaan,ihan itsesikin takia,ystävyydellä,sillä tuskin me muutumme haluamaasi suuntaan,mielipiteesi ollessa jo nyt noin jäykkiä meistä.

Olen kyllä ehtinyt kokea monenmoista elämää ja kulttuuria, joten en aivan allekirjoita viittausta elämänkokemuksen puutteesta. Euroopassa olen asunut hyvän tovin, eikä mikään estä sinne uudelleenkaan muuttamasta, mutta tällä hetkellä Suomi on oikea paikka monestakin syystä.

Laiskalla, välinpitämättömällä ja saamattomalla tarkoitin suomalaisia liittyen ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen/kavereiden tapaamiseen. Jokainen voisi kyllä miettiä itsekseen vaikka että "onko olemassa joku, joka voisi ilahtua yhteydenotostani".

Mutta väitän, ja saahan siitä lukea mediastakin viikoittain, että suomalaisten lähimmäisenrakkaustaito on jonnekin kadonnut. Ei muista ihmisistä välitetä niin kuin ennen. Ei nykyään poikkeilla naapuriin päiväkahville ex tempore tai tarjota apua vaikka talon maalausurakassa - tämä on yleistämistä, mutta tämä on myös tiedostettu ja tunnustettu tässä maassa, ja kyllä, aina on poikkeuksia, niin tässäkin asiassa.

Ainoa mitä haluan kirjoituksellani "muuttaa" on se, että vietettäisiin Suomessakin taas aikaa enemmän ystävien, sukulaisten, naapureiden ym. kanssa, ihan nenäkkäin. Onnistuu se muuallakin maailmassa.

Sosiaalisuus toisten ihmisten kanssa on arvokas asia, usein se peritään jo lapsuudesta. Emme voi tuomita yksinäisiä ihmisiä. Monet heistä ovat yrittäneet olla mukana esim. seurakunnissa tai muissa yhteisöissä ja ovat pettyneet ihmisuhteissa. Jos lapsena on saanut perusturvallisen kasvatuksen ja on tullut rakastetuksi on helpompi luoda pysyviä ihmissuhteita. Monet hylkäämiskokemukset vievät luottamuksen toisiin ihmisiin. Olisi hyvä jos jokaisella olisi yksi hyvä ystävä johon voi luottaa ja pystyy olemaan hänen seurassaan oma itsensä hyvine ja huonoine puolineen. Oman itsensä kehittäminen on tärkeää. Monesti yksinäisyys on hyvin kipeä asia, jos näin on kannattaa lähteä puhumaan esim. terapeutille tai muulle ammattiauttajalle ja sitä kautta lähteä rakentamaan uutta tulevaisuutta. Uuden etsiminen onkin usein ensin vanhan purkamista jotta uudelle tulee tilaa. Jeesus kulki maanpäällä yksin Via Dolorosan kärsimystien ja Hän ymmärtää mitä on olla yksin ja mitä on tulla hyljätyksi. Hän rakastaa jokaista yksinistä juuri sellaisena kuin hän on. Hän tahtoo koskettaa yksinäisyyden kipuja ja antaa lohdutusta ja sisäistä paranemista. Jeesus kysyy tahdotko tulla luokseni?

Laitanpa tämän näin tähän, moniko lukija kutsuisi perhejouluunsa ylimääräisenä noin 50 yksinäisen leskinaisen? Varsinkaan jos ei ole sukua tms. Vastaus todennäköisesti, ei kukaan. (En muuten juo enkä ole vaikea, olen vain polvivaivainen ja lapseton, uskova nainen ikä 50+). Siis jos jouluni on yksinäinen, sille on hyvät syyt, jotka eivät johdu minusta! Ja ai niin olen sen verran köyhä etten voi itse järkätä mitään joulua kavereille srk,ssa tms. ja seurakunnasamme oli joulu järjestetty perheille, nuorille, ja eläkeikäisille, en kuulu mihinkään ryhmään joten en siis nauttinut myöskään edes joulusta seurakuntamme keskelläkään..
nyt vain katselen filmejä you tubelta ja syljeskelen kattoon kyynel silmäkulmassa ja odotan joulun ohi menoa!

Ihmiset on petollisia. Se joka muuta väittää ei tiedosta itse itseään, ja on käsittänyt asiat pahasti väärin.
Se on surullista kun kasvatuksessa opetetaan miten elämä on ruusuilla hyppimistä mutta sittenkun se oikeasti alkaa...
Nämä tyypit on kusessa! Joka ikinen, kyllä Joka Vitun Ikinen täällä maan päällä elävistä ihmisistä on petollinen paskiainen.
Rehellinen, karu, ytimekäs totuus. Täällä ei kannata luottaa kehenkään. Toisaalta ilman muita ihmisiä voi elämä olla tylsää.
Neuvon kumminkin olemaan varuillaan jokaikisen kanssa eikä päästää ketään koskaan liian lähelle.

Petetyksi, syrjäytetyksi tulemisen tunne kun vaan on Pelottavan vaarallinen voima.

Joulua ja muitakin vuoden juhlia voi viettää monella tavalla. Jos katselee elokuvia kuten 50 + katselee jouluna, sehän on ihan hyvä niin. Pitääkö joulun vietosta tehdä ongelma? Vastaus on, ei pidä. Jos jouluna tulee tippa silmään muistellessa lapsuuden jouluja niin sitten vaan kyynelehtii, se on erittäin terapeuttista antaa tunteiden tulla ja mennä.

Yksinolo ei ole mikään rangaistus, varsinkaan jos ei ole yksinäinen. Sisäinen maailma voi olla hyvin rikas ja vilkas. Sitä on lupa käyttää ja nauttia omasta mielikuvista. Kirjat antavat myös paljon potkua siihen.

Vierailija
Laitanpa tämän näin tähän, moniko lukija kutsuisi perhejouluunsa ylimääräisenä noin 50 yksinäisen leskinaisen? Varsinkaan jos ei ole sukua tms. Vastaus todennäköisesti, ei kukaan. (En muuten juo enkä ole vaikea, olen vain polvivaivainen ja lapseton, uskova nainen ikä 50+). Siis jos jouluni on yksinäinen, sille on hyvät syyt, jotka eivät johdu minusta! Ja ai niin olen sen verran köyhä etten voi itse järkätä mitään joulua kavereille srk,ssa tms. ja seurakunnasamme oli joulu järjestetty perheille, nuorille, ja eläkeikäisille, en kuulu mihinkään ryhmään joten en siis nauttinut myöskään edes joulusta seurakuntamme keskelläkään..
nyt vain katselen filmejä you tubelta ja syljeskelen kattoon kyynel silmäkulmassa ja odotan joulun ohi menoa!

Olemmeko "joululapsia", vai odotammeko Joulun Lasta?

Viime Jouluna ajoin tuhannen kilometriä joulujuhlaan sukulaisteni luo etelään. Olen uskova 45-vuotias eroleski.

Jouluaterian jälkeen katselin sivumpaa, kun joulumuori (mikä lie noitahenkilö sekin?) huolehti tekopukin sijasta valehtelusta lapsille. Ei se valehtelu edes siihen loppunut, kun veljenpoika (5-v) yritti melkein itkukurkussa todeksi selittää, että "jouluhenkilöt" olivat vain toisella puolella Suomea asuvia isovanhempia... Aikuiset pitivät "totena" jatkaa väkisin kertomuksessaan ja väittää lapselle muuta. Aikani kärsin sitä, kunnes katsoin poikaa ja sanoin, että kyllä sinä olet periaatteessa eniten oikeassa, ja tuli hiljaisuus.

Kiitollinen olen siitä, että Herra laittoi minut kuitenkin matkaan, kun olin oikeassa paikassa oikealla ajalla, sekä ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kiitollinen olensiitä kutsustakin isäntäväelle ja muille "kantakirjakristityille" vanhempinemme, että jaksoivat tälläistä uskovaista yksineläjää.

Joulu on jokapäivä, kun sen saa kokea, mutta niin on yksinäisyyskin. Sillä yksin eläessäni "valehtelisin, jos väittäisin", että en olisi yksinäinen.

Mielestäni parhaat yksinäisyyden kuvaukset ovat Raamatun kirjoitus "Ihmisen ei ole hyvä yksin", jonka totesi Jumala, kun Aadam oli yksinäinen, vaikka saikin käyskennellä Paratiisissa Hänen kanssaan.

Niin, se toinen yksinäisyyden kuvaus onkin maallisempi, mutta koen sen hyvin todeksi Juice Leskisen riimein: "Yksinäisyys on yksinäisyyden seuraus ja syy". Sitä vaan jotenkin rakastuu itsesääliinsä niin paljon, että tarvittaessa näkee ihan aidosti vaivaakin tullaksensa torjutuksi uusista ja pelottavistakin ihmiskontakteista - kait se eniten sattuu, kun ei saakaan enää aina sanoa sitä viimeistä sanaa?

Miksi yksinäiset eivät kohtaa? Vai onko niin, että toinen yksinäinen ei kelpaa yksinäiselle? Yksinäinen leskikin kyselee perhejoulun perään. Eikö olisi helpompi etisä toinen yksinäinen leski. Heitä kun taatusti on. Pitää olla valmis hieman itsekkin tekemään oman olonsa parantamiseksi jotain. Etsittävä niitä kontakteja ja vaikka joskus tulisi takkiin, niin ei kun uudestaan vaan. Olen itse tehnyt näin ja saanut ystäviä. :)

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat