1. Suositellaan omega6-öljyä, ja tiedetään sen aiheuttavan tulehduksia verisuonistossa, jota kolesteroli tulee korjaamaan. Kolesteroli ei ole edes SVT-tautien riskitekijä, se mitataan siksi, koska siihen on olemassa lääkitys ja saadaan myytyä kolesterolipelolla lääkkeitä. Todellinen riski on homokysteiinitason nousu, mutta sitä ei mitata Suomessa, siksikö, koska sen laskemiseen riittää yksi B-vitamiinitabletti päivässä.
2. Vähärasvaiset maitotuotteet ovat veden kotiin kantamista. Ennen se juotettiin vasikoille. Kerma kuorittiin joskus tankistakin päältä. Maitorasva laskee kolesterolia (Renner 1995/Maijala 2003).
3. Leipä on nopeaa hiilihydraattia, nostaa verensokeria, on lihottavaa ja altistaa myös 2-tyypin diabetekselle.
4. Margariini on kemiallisesti kovetettua omega6-rasvaa, mikä on vaarallista myös sen kemiallisen prosessin vuoksi. Itse löysin 23.8.2008 viimeisellä päiväyksellä olevan Keiju purkin varastosta, puolilämpimästä, haistoin ja söin kokeeksi. Ihan kunnollista, eli oli siihen pantu hyvät säilöntäaineet ainakin. En muuten syö margariinia enkä leipää juurikaan, mutta silloin sattui olemaan. Tosin eväsleipänä leipä on käyttökelpoista ja hyvää.
5. Tässä ei ollut mitään viittausta ihmiselle tarpeellisiin omega3/ EPA- ja DHA-rasvahappoihin, joita saa vain kalasta ja kalanmaksaöljystä riittäviä määriä.
6. Leikkeleiden sisältämästä natriumnitraatista ja -nitriitistä ei puhuttu mitään, vaikka ne ovat tutkitusti syöpäriski.
7. Kasvikset, marjat ja hedelmät oli pantu samaan koriin, vaikka niillä on iso ero. Meille sopivia ovat vain juurekset, marjat ja kasvikset, mehän kasvamme pohjoisessa. Tosin hedelmät ovat helpompia syödä sellaisenaan, mutta niissä oleva fruktoosi aiheuttaa rasvamaksaa ja uuden sydäkohtauksen vaaran.
8. Minulle tulee mieleen, että tämä oli jonkun sponssaama kirjoitus, niin paljon se veti margariini- ja leipäteollisuuden piikkiin.
Minä kyllä hieman ihmettelen kliinisen ravitsemustieteen dosentin asiantuntemusta sydän- ja verisuoniasioissa, statiineja ei sentään käsketty käyttämään, vai oliko se itsestäänselvyys?
Jos voi ja muut eläinrasvat ihan oikeasti olisi vaarallisia, niin ei Suomessa olis elämää lainkaan. Olisimme kuolleet sukupuuttoon jo aikaa sitten.
Näitä supermargariineja ja kevyttuotteita on syöty vasta n. 20 vuotta ja sitä ennen syötiin aitoa ruokaa.
Mitä on tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana?
Meillä on Suomessa lihavuusepidemia ja II-tyypin diabetesepidemia, joille ei näy loppua. Lisäksi kaikenlaiset suolistosairaudet sekä psyykkiset ongelmat ovat lisääntyneet, jotka on yhdistetty lukuisissa tutkimuksissakin väärään ravintoon.
Ihan peruskoulun ravinto-opilla nämä asiat tajuaa, jatkuvasta valtaa pitävän eliitin aivopesusta huolimatta.
Tuohan johtaa uuteen sydänkohtaukseen:

Ystävällisin terveisin;)
Kari Kurki
Heinälahdentie 9A
50100 MIKKELI
karikurki@hotmail.com
050-5582104
Toimiiko tää?