Perhesalaisuuksista

Seuraa 
Liittynyt18.8.2015

Ainakin meidän perheessä on ämpärikaupalla perhesalaisuuksia. Osa isompia osa pienempiä. Asun kaukana kotipaikkakunnalta ja arki on helpompaa mutta heti kun palaan lomilla kotipuoleen vanhat säännöt palaavat mieleen: täällä ei puhuta tästä, tuo ei tiedä tuota, hänelle voin kertoa jne. jne.

Hassuahan siinä on se että kuitenkin koko suku taitaa tietää toistensa asiat melko tarkkaan, ollaan vain kuin mitään ei olisikaan.

Oman perheen kanssa on oikein sovittu ettei isovanhempia rasiteta liikaa omilla huolilla tai murheilla, mikä on kyllä johtanut siihen että kahvitellessa puhutaan lähinnä vain sääilmiöistä.

Joku kerta kun olen ukille tai mummolle asioistani puhunut olen huomannut että he ovat yllättävän avarakatseisia. Mutta liian monesti ne sitten kertoo ettei oo saanu unta kun miettivät lapsen lapsen avioeroa tai juopottelua.

Ikävä kyllä uusia salattavia asioita tahtoo tulla kokoajan lisää. Minua ne ei haittaa, pystyn kyllä puhumaan lähimmille ystäville aroistakin aiheista (elämä on vaan niin pirun mutkikasta!) mutta nään jo nyt että vanhempani, lähempänä 60-v, ottavat kaiken aina tosi raskaasti. Naapurit, sukulaiset, työkaverit ensin, mitä nekin nyt ajattelee-tyyppisesti.

Ja taitaa niitä mörköjä olla kuitenkin kaikilla, tai ainakin juttuja mistä ei halua puhua kasvotusten. Niin kuin vaikka lahduttaminen=)

Kommentit (4)

Vierailija

Meidän suvussa on useitakin salaisuuksia. Yksi niistä on äidin, isänsä ainoan virallisen lapsen, sisarpuoli, jota äitini isä ei koskaan tunnustanut. Käsittääkseni äiti ja sisko eivät koskaan puhuneet asiasta, mutta siitä huolimatta heillä oli hyvät välit. Toinen sai elää suuren talon ainoana tyttärenä ja periä kaiken, toinen oli avioton lapsi. Tällaista oli elämä vanhoina hyvinä aikoina, kun ei ollut uusperheitä ja muita kummallisuuksia, vain salaisuuksia ja hiljaista kärsimystä...
Enpä toisaalta ole itsekään ryhtynyt äitini sisarpuolen lasten kanssa asiasta keskustelemaan. Onko mitään syytäkään?

Vierailija

Perhesalaisuuksia on monenlaisia. Onneksi monella meistä pienempiä.
Mulla on vähän isompia. Isäni on alkoholisti naisten hakkaaja. Pienenä kävin riitojen välissä hakemassa isältä puukon pois kun hän uhkasi äitiä tai kylässä käyviä tuttavia ja sukulaisia. Sitten he (onneksi) erosivat. Isäpuoleni taas tykkäsi seksuaalisesti laisestani kahdeksanvuotiaasta tytöstä. Siitä en ole koskaan päässyt yli. Sukulaiset (maalla kaikki tiesivät) eivät asialle tehneet mitään. No se kehitti luonnetta. Ei enää mikä tahansa hetkauta. Silti muistan sen kuin eilisen koko ajan. Välillä oikein vituttaa että miks sitä ei vois unohtaa edes hetkeksi koska silloin olisi helpompaa. Lisää perhe-salaisuuksia. Maallahan sitä kaikkea tapahtuu. Enoni on tätini lapsen isä (sisarukset, raiskaus). Ja edelleenkään näistä ei puhuta vaikka molemmista pahimmista tapauksista on jo parikymmentä vuotta. Anoppini taas ei enää pidä yhteyttä koska tyttäremme vahingossa sanoi puhelimeen että äiti ei halua puhua kanssasi. Istuin silloin vessassa ja huusin etten juuri pääse puhelimeen sattuneesta syystä. Siihen loppui anopilla kyläilyt, hän kun suuttui minulle täysillä. Siihen asti kaikki oli mennyt tosi hyvin, mutta seitsemän vuotiaan lapsen lause väärin sanottuna tuhosi kaiken..... Että semmoisia tänne kuuluu, voin kertoa lisääkin jos ketä tahtoo kuunnella.... Tai siis lukea. Paljon olis vielä kerrottavaa.
Eli, olkaa onnellisia pienistä salaisuuksista ja sellaisista. Pienet salaisuudet ei elämää kaada. Kertokaa jos kukaan on lähellekään kokenut samaa kuin minä.
Ja anteeks. Ei ollut tarkoitus olla noin kyyninen.....
Paitsi että oli.....

Vierailija

Päivi, sinun viestisi oli todella pohtimista herättävä. Suhteutuu kyllä omat murheet ja muistot omaan arvoonsa. Mietin, onko sinun mahdollista keskutella noista jossakin vertiashenkilölle, tuen kanssa; kun muistot ovt todella rankkoja ja niistä ei yksin pääse ohi. Sehän kuluttaa kamalasti energiaa ja vie ilon. Onneksi lapset, vaikka lapsuksia suusta tuottavatkin, ovat kuitenkin ilosi eikö niin....

Vierailija

Päivi, olen todella surullinen puolestasi!
Onko isäpuolesi vielä elossa? Entä jos menisit puhumaan hänelle, vaatisit hänet tilille teoistaan? Ja kysyisit lapsuudessa ympärilläsi olleilta ihmisiltä, miksi he eivät tehneet mitään.
Voihan olla, että isäpuolesi tälläkin hetkellä pääsee kiduttamaan jotain lasta? Sen voisit estää. Tai ne muut ihmiset, ehkä he nyt tulisivat tunnontuskiin ja ehkä auttaisivat jotakuta toista lasta, jos huomaisivat saman tilanteen? Voi olla, että saisit joskus kokea, että kärsimyksesi ei ollut turha.
Jos joku ihminen on niin herkkänahkainen, että yhdestä lausahduksesta katkaisee välit miniäänsä, niin eipä hän ole tuttavuutesi arvoinen.
Joka tapauksessa kokemuksiesi vuoksi pystyt huolehtimaan omista lapsistasi ja perheestäsi paremmin. Itse katkaisisin välini sukulaisiini tuollaisten lapsuudenkokemusten vuoksi ja eläsin vain omaa perhettäni ja sen tulevaisuutta varten.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat