Teenkö väärin?

Seuraa 
Liittynyt18.8.2015

Olen ollut parisuhteessa kohta kaksi vuotta ja siitä vuoden olemme asuneet yhdessä. Hän muutti luokseni pyynnöstäni ja myöhemmin muutimme uuteen asuntoon ja aloimme rakentamaan omaa kotia "puhtaalta pöydältä". Avopuolisoni on ihastuttava ja rakas ihminen minulle, mutta viimaikoina on tullu asioita joita en mielestäni enää pysty yksin ratkaisemaan. Suhteemme on kovin ailahteleva. Jonakin päivänä meillä on ihanaa ja annamme toisillemme läheisyyttä ja taas toisena päivänä kaikki on toisin. Avokki on kiukkuinen ja tiuskiva. Viimeaikoina jälkimmäinen on voimissaan suhteessa 70-30.
Emme mielestäni osaa riidellä oikein. Tilanne päättyy yleensä vasta sitten kun myönnän tekeneeni väärin vaikka en näin ole mielestäni tehnyt. Avokkini on verbaalisesti erittäin lahjakas ja täten sanavalmis. Itse en riitelyn tuoksinassa sanottuihin syytöksiin yleensä pysty vastaamaan tehokkaasti ja yleensä riitelyn jälkeen on mieleni erittäin maassa. Olen suhteessa ehkä liiankin kiltti. Tykkään tehdä ruokaa ja passaan häntä muutenkin. Ehkä kuvittelen että saan näin hyväksyntää sekä kiitosta. Näinhän pitäsi olla jo muutenkin, tiedän sen kyllä. Avokkini hermostuu välillä pienistäkin asioista ja on vihainen pitkään. Itse jos joskus erittäin harvoin menetän malttini, saan kuulla siitä pitkään ja kuulla kuinka huono kanssani on olla. Normi asia riitelyn aikana on se, että tekemäni "virheet" menneisyydessäni otetaan aina esiin ja käytetään niitä aseena minua vastaan. Kertoessani että olen oppinut virheistäni kuitataan se vain asenteella "ja vitut". Olen viimeaikoina miettinyt omaa käytöstäni ja yrittänyt muuttaa riitelyn aikana tapahtuvia asioita. Pyrin pitämään malttini ja olla provosoimatta. Riitelyn jälkeen hän ei koskaan (tai todella harvoin) pyytää anteeksi vaan jättää tilanteen taka-alalle kuin sitä ei olisikaan tapahtunu. Jos itse hermostun ja sanon kipakasti jotain, niin tilanne ei pääty ennenkuin olen kuullut taas kerran että olen paska jätkä ja kanssani on huono olla. Olen jo itsekin alkanut miettiä että onko minussa todellakin jotain vikaa kun en osaa kohdella häntä oikein. Voin suoraan sanoa että tällä hetkellä sisälläni on paha olla. Rakastan häntä paljon ja meillä on ihanaa, mutta kun tulee paha hetki, niin tuntuu että sydän revitään rinnasta. Onko muilla kokemuksia samanlaisesta asiasta ja mitähän tässä pitäisi tehdä... Olen kiitollinen kaikista kommenteista.

Kommentit (6)

Vierailija

Ihan vastaavaa tapahtuu varmasti monessakin parisuhteessa.Halutaan olla oikeassa,ja siitä sitten pidetään kiinni kynsin ja hampain,ettei vain näytä toisen silmissä heikommalta tai huonommalta,vaikkakin tietää olevansa väärässä.Toisen väheksymistä,ohittamista(ei siis kuunnella ja uskota toista),ja muutoinkin kunnioituksen puutetta ei silti tarvitse,eikä saisi hyväksyä.Älä suostu olemaan "kynnysmatto" vaan vaadi itseltäsi ja avokiltasi enemmän.Kyllä näkisin,että hyötyisitte vuorenvarmasti jonkinsortin pariterapiasta,jossa kävisitte läpi juuri taitoja ratkaista riitoja ja erimielisyyksiä,niitä kun riittää läheisissä ihmis-suhteissa hamaan hautaan saakka..Meillä on ollut suhteen alkupuolella samanmoista kuin teilläkin(22v yhdessä jo),minä halusin olla oikeassa,siippa vain sovussa,ja mitä enempi mulle annettiin "valtaa",sitä tyytymättömampi olin ja sitä vähempi kumppania arvostin.Vedin sitten kokoajan riitelytilanteisiin lisää matskua,menneet möyrittiin joka kerta ja lopuksi otin uhrin tai marttyyrin roolin,jos en muuta kekannut.Näin sain tahtoni läpi,kunnes sitten itse eräänä päivänä,traumaattisten lähisuvussa tapahtuneiden asioiden jälkeen tajusin siippani arvon ja päätin yksinkertaisesti muuttua.Kunniottaa,arvostaa,hyväksyä erinlaisuus ja rakastaa myötä-ja vastamäessä.Ja usko tai älä,erittäin paljon ollaan koettu,varsinkin vastamäkiä,mutta voin sanoa,etten kadu hetkeäkään,vierellä on hieno ihminen,joka ansaitsee kaiken hyvän.Eli,kaikki on mahdollista,tarttukaa ihmeessä heti näin alussa ongelmaan kaksin käsin kiinni.Puhu vaikka ensin yksin jollekkin alan asiantuntijalle,kyky neuvoa.Hän voi antaa vinkkejä,miten voisit ottaa terapian puheeksi avokin kanssa.Ilman sitä meille tapahtunutta dramaattista tapahtumaa,olisin voinut jatkaa hölmöä käytöstäni vaikka kuinka,näin uskon.Nainen tarvitsee vierelleen miehen,joka pitää kiinni omista mielipiteistään kuitenkaan toista loukkaamatta ja joka arvostaa itseään,eikä anna muiden mollata.Näin uskon,ystäväpiiriänikin seurattuani.Ja sitten.Ikävä kyllä,meillä naisilla tuo kuukausittainen hormoonitason heilahtelu aiheuttaa usein mielialan vaihtelua,aika rankastikkin välistä.Meillä kotona vietetään "hiljaista" viikkoa kerran kuussa...Ei puhuta,eikä pussata..Mutta jos mielialan vaihtelut ovat päivittäisiä ja rajuja,kannattais ehkä selvitellä,voisiko kyseessä olla jokin mielenterveyshäiriö tai häikkää hormoonitasoissa.Tsemppiä sinulle ja avokillesi.Kyllähän se elämänkokemuskin muokkaa ja kasvattaa ihmistä,mutta älkää sitä jääkö odottelemaan,kun on mahdollisuus ratkoa nykypäivänä ongelmia tässä ja nyt :)

Vierailija

Jos avokkisi käyttäytyminen ei selity hormoonien "heilahteluilla" tai sillä, että hänellä vaan sattuu olemaan kipakka luonne, kehottaisin etsimään tietoa narsismista.
Jos olet liitossa narsistin kanssa, vaihtoehtoja on vähän. Tällainen henkilö ei yleensä tunne tarvetta minkäänlaisiin terapiakeskusteluihin.Todennäköisesti kehottaa kumppaniaan psykiatrille. Valitettavasti elämä narsistin kanssa on silkkaa perhehelvettiä ja muuttuu ajan kanssa vaan pahemmaksi. Narsistin kumppani jää usein yksin vaikeuksiensa kanssa, koska edes lähipiiri ei tahdo uskoa, minkälaista kotielämä on.
Netistä löytyy hyvin tietoa narsismista.

Vierailija

Näytä avokillesi tämä viesti minkä kirjoitit ja sano että sulla on oikeesti paha olla asian takia. Mutta että rakastat häntä ja haluat että asiasta puhutte.

Vierailija

Tietyt luonteenpiirteet vain pahenevat iän myötä. Mieti, oletko valmis jaksamaan tällaista suhdetta. Sano suoraan kumppanillesi, kuinka pahalta sinusta tuntuu ja kerro myös se, jos et jaksa sellaista kohtelua. Jos ei ole lapsia vielä, kannattaa miettiä kaksi kertaa ennenkuin jatkaa.
Anna itsellesi ja suhteellesi kuitenkin avoimen keskustelun jälkeen riittävästi aikaa ja miettikää yhdessä, onko teidän syytä jatkaa yhdessä.

Elämä on ihanaa, kun ei tarvitse riidellä. Mielenrauhaa kannattaa tavoitella jatehdä sen eteen kipeitäkin ratkaisuja.
Mummo 60v.

Vierailija
Vierailija
Tietyt luonteenpiirteet vain pahenevat iän myötä. Mieti, oletko valmis jaksamaan tällaista suhdetta. Sano suoraan kumppanillesi, kuinka pahalta sinusta tuntuu ja kerro myös se, jos et jaksa sellaista kohtelua. Jos ei ole lapsia vielä, kannattaa miettiä kaksi kertaa ennenkuin jatkaa.
Anna itsellesi ja suhteellesi kuitenkin avoimen keskustelun jälkeen riittävästi aikaa ja miettikää yhdessä, onko teidän syytä jatkaa yhdessä.

Elämä on ihanaa, kun ei tarvitse riidellä. Mielenrauhaa kannattaa tavoitella jatehdä sen eteen kipeitäkin ratkaisuja.
Mummo 60v.

rasse espoo
hei rasse

Vierailija
MM80
Olen ollut parisuhteessa kohta kaksi vuotta ja siitä vuoden olemme asuneet yhdessä. Hän muutti luokseni pyynnöstäni ja myöhemmin muutimme uuteen asuntoon ja aloimme rakentamaan omaa kotia "puhtaalta pöydältä". Avopuolisoni on ihastuttava ja rakas ihminen minulle, mutta viimaikoina on tullu asioita joita en mielestäni enää pysty yksin ratkaisemaan. Suhteemme on kovin ailahteleva. Jonakin päivänä meillä on ihanaa ja annamme toisillemme läheisyyttä ja taas toisena päivänä kaikki on toisin. Avokki on kiukkuinen ja tiuskiva. Viimeaikoina jälkimmäinen on voimissaan suhteessa 70-30.
Emme mielestäni osaa riidellä oikein. Tilanne päättyy yleensä vasta sitten kun myönnän tekeneeni väärin vaikka en näin ole mielestäni tehnyt. Avokkini on verbaalisesti erittäin lahjakas ja täten sanavalmis. Itse en riitelyn tuoksinassa sanottuihin syytöksiin yleensä pysty vastaamaan tehokkaasti ja yleensä riitelyn jälkeen on mieleni erittäin maassa. Olen suhteessa ehkä liiankin kiltti. Tykkään tehdä ruokaa ja passaan häntä muutenkin. Ehkä kuvittelen että saan näin hyväksyntää sekä kiitosta. Näinhän pitäsi olla jo muutenkin, tiedän sen kyllä. Avokkini hermostuu välillä pienistäkin asioista ja on vihainen pitkään. Itse jos joskus erittäin harvoin menetän malttini, saan kuulla siitä pitkään ja kuulla kuinka huono kanssani on olla. Normi asia riitelyn aikana on se, että tekemäni "virheet" menneisyydessäni otetaan aina esiin ja käytetään niitä aseena minua vastaan. Kertoessani että olen oppinut virheistäni kuitataan se vain asenteella "ja vitut". Olen viimeaikoina miettinyt omaa käytöstäni ja yrittänyt muuttaa riitelyn aikana tapahtuvia asioita. Pyrin pitämään malttini ja olla provosoimatta. Riitelyn jälkeen hän ei koskaan (tai todella harvoin) pyytää anteeksi vaan jättää tilanteen taka-alalle kuin sitä ei olisikaan tapahtunu. Jos itse hermostun ja sanon kipakasti jotain, niin tilanne ei pääty ennenkuin olen kuullut taas kerran että olen paska jätkä ja kanssani on huono olla. Olen jo itsekin alkanut miettiä että onko minussa todellakin jotain vikaa kun en osaa kohdella häntä oikein. Voin suoraan sanoa että tällä hetkellä sisälläni on paha olla. Rakastan häntä paljon ja meillä on ihanaa, mutta kun tulee paha hetki, niin tuntuu että sydän revitään rinnasta. Onko muilla kokemuksia samanlaisesta asiasta ja mitähän tässä pitäisi tehdä... Olen kiitollinen kaikista kommenteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat