Sssssssp

AUTTAKAA!
Tosiaan. 15v tyttö, ala-asteella oli paniikkioireilua joka meni ohi. Nyt reilun vuoden ollu jos jonkulaista, masennusta pääasiassa. On ollu huonompia ja parempia hetkiä mutta olo on kuitenki ollu siedettävä. Keväällä poikaystävä yritti itsemurhaa ja oli tosi huonossa kunnossa, silloin meni mullaki huonommin. Kesä meni jopa hyvin, mutta syksyllä alkoi monen vuoden jälkeen taas paniikkikohtaukset. Se masensi ja ahdisti sekä pelotti, ja rajoitti paljon. Mulla oli keväästä asti ollu masennuslääke ja nyt sitä nostettiin kohtauksien takia, kohtaukset jäi mutta tilalle tuli tosi epätodellinen, unenomainen olo.

Ymmärsin asiat ja todellisuuden taju tallella, mutta silti en saanut otetta mistään ja tuntui kun oisin ollut unessa. Tätä oloa ehti olla reilun viikon, ja paheni päivä päivältä ja lisäsi ahdistusta kokoajan, kunnes en enää kestänyt. Olo meni tosi pahaksi ja mua ahdisti uskomattoman paljon, pelkäsin että sekoan enkä enää kestä hetkeäkään koska se olo oli niin kamala, pelkäsin kuollakseni ettei "normaali" olo palaudu enkä pääse elämään tavallista elämää. Olin varma että sekoan, omat ajatukset pelotti, se epätodellinen olo ahdisti älyttömästi, kaikki tuntui pahalta unelta. Unelta nimenomaan, ja sitäkin enemmän PAHALTA.

Päivystyksen kautta Ouluun suljetulle osastolle vajaaksi viikoksi. Ekat päivät ahdisti tajuttomasti, mutta sitte tuli pari parempaa päivää. Alettiin ajaa vanhaa lääkettä alas koska se saattoi vaikuttaa siihen että olo paheni. Alotettiin uutta lääkitystä. Sitte parin hyvän päivän jälkeen oli taas pari vähän huonompaa päivää. Niinjoo, ja fyysisiä tuntemuksia oli pahimman ahistuksen aikaan todella paljon ja panikoin niitäkin tosi paljon. Noh sitten pääsinki pian kotiin, eihän olo vieläkään ollut läheskään normaali, mutta semmonen että sitä kesti ja pärjäsin kotona. Oli muutama yksittäinen päivä millon olo oli ihan ok mutta pääasiassa silti se epätodellinen/poissaoleva olo taustalla kokoajan, vaikkei niin pahana kun aikasemmin ja pystyin saamaan ajatuksen välillä siitä pois.

JATKUU kommentissa. Lue kokonaan ennenkuin vastaat mitään.

  • ylös 10
  • alas 9

Kommentit (6)

Sssssp

Jatkuu. Nyt osastosta parisen viikkoa ja nyt kuitenki taas monta päivää ollut putkeen tosi paha olo. Ei ainakaan samalla tavalla epätodellinen olo kuin sillon aijemmin, tai tavallaan joo mutta nyt on myös tosi paha turhuuden tunne, elämä on turhaa, se että syön on turhaa, missään ei ole mitään järkeä, mikä järki elämässä muka on? Se ahdistaa. Välillä tuntuu etenki muiden ihmisten seurassa että oonko ees oikeesti tässä, vai mitä helvettiä tämä on. En saa otetta mistään, kaikki tuntuu epätodelta, mikään ei tunnu miltään enkä oikein saa hyvää oloa ja mieltä yhtään mistään. Ennen kitisin siitä että masentaa, tai oli paniikkikohtauksia, mutta nykyään eläisin niiden kanssa loppuelämän oikein mielellään kunhan mulla olis suht normaali olo edes, mutta ei. Ei tää tunnu elämältä yhtään, elänköhän edes? Vai näänkö unta? Kaikista hirveintä on että tää on päivästä toiseen joka ikinen sekuntti, mietin joka ikinen hetki ja sekuntti tätä oloa, ja jos hetkeksiki sen saan mielestä niin havahdun ihan pian siihen oloon takas ja ahdistus kasvaa. Haettiin pari päivää sitte yks toinen lääke tähän uuen lääkkeen lisäksi, saa nähä helpottaako yhtään. Musta tuntuu että sekoan pian, tuntuu etten enää vaan kestä tätä, henkiset voimat alkaa olla ihan loppu. Musta tuntuu että eioo ketään joka olis kokenu vastaavaa oloa,varsinkaan yhtä pelottavana ja pahana kuin minä. Itken joka päivä peloissani sitä että mun elämä oli tässä enkä pääse koskaan enää elämään tavallista elämää. En pääse tuntemaan mitään hyviä tunteita, enkä sitä kuinka ihan tavallisesti tuun koulusta kotiin ja kotona oottaa ruoka, ai että. Mutta ei, nykyään ahdistaa joka sekuntti, mikään ei tunnu todelta, mietin vaan että mikä järki tossa ruuassa on, onko tässä elämässä mitään järkeä, oonko oikeesti olemassakaan... Se on KAMALAA. Sekoan tän kanssa ihan kohta enkä jaksa tätä enää. Haluaisin vaan mahdollisuuden elämään vielä. Epävirallinen diagnoori on post-traumaattinen stressihäiriö (koska on elämässä ollut muutamia traumaa aiheuttaneita tapahtumia, yksi tuo poikaystävän itsemurhayritys) johon tämmöset oireet kuuluu, mut jotenki tuntuu että kun mulla tää olo on oikeasti näin helvetin paha ja sekava sekä poissaoleva, että sitä ei saa koskaan pois. Nyt käyn edelleen psykologeilla yms. Ja alotetaan traumaterapia, mutta tää olo on niin voimakas ja hallitseva että ei varmasti lähde millään pois. En jaksa enää. Haluaisin että tuntisin sen että oon elossa, ja sen että kaikki tässä ympärillä on totta. Tai että pystyisin unohtamaan tän ees hetkeksi... Mutta ei. Enkä voi olla kavereiden kanssa, enkä mennä mihinkää tai tehä mitään koska ahistaa, kaikki tuntuu turhalta sekä epätodelta. Tavallaan toivon kuolemaa jottai ei tarvis tehä sitä itse eikä kärsiä tästä helvetistä, mutta haluaisin vielä elää. Tuntuu vaan että se ei enää koskaan onnistu, että saisin oikeasti elää. Kirjoitin siksi että saisin vertaistukea mitä en mistään löydä. Onko kellään vastaavaa yhtä pahana? Voiko tästä päästä ikinä eroon? Oon kohta aivan loppu.

  • ylös 13
  • alas 7
Pahahyväpäivä

Muitakin on.
Minulla itsellä ei noin pahana, mutta tunnen henkilön jolla on.
Jaksamista. Olet päässyt kuitenkin hoitoon, toivottavasti saat apua sieltä.
Halaus.

  • ylös 11
  • alas 10
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jepulissamatäällä

Vaihtelee välillä. Sillon kun olot on päällä kandee yrittää rauhottua ja rentoutua. Epätodellinen olo ei ole millään tasolla vaarallista, saattaa olla hyvin ärsyttävää muttei vaarallista. Se on oire trauman uudelleen elämisestä tai sitten se voi olla voimistuneen ahdistuksen sivuoire. Tärkeintä olis että kyseenalaistat omaa sisäistä puhettasi. Et ole sekoamassa, tai muuta vastaavaa. Tuo on se noidan kehä mitä ylläpidät itse ahdista illat ajatuksilla. Anna itsellesi lupa rentoutua, tee jotain mistä nautit ja pidät. Muista hengittää, alota meditaatio tai vastaavaa. Se normaali olo on kaiken tuon pohjalla.

  • ylös 13
  • alas 8
Vierailija

Vanha ketju selvästi, mutta haluan kommentoida, jos tätä vielä joku lukee.
Itselläni oli täysin samaa. Tuo tunne on hirveä, varsinkin pitkään jatkuessaan (mulla oli monta kuukautta putkeen). Onneksi mulla oli terapiaanhakeutumisprosessi jo pitkällä, kun oireilu alkoi. Sain siis lähes heti hoitoa.
Tuo oireilu on kuin noidankehä. Mitä pahemmalta tuntuu, sitä enemmän ahdistaa, ja sitä enemmän taas tulee epätodellista oloa, ja sitten taas ahdistaa enemmän. Ja lopulta ajaa itsensä ihan paniikkiin ja kamalaan toivottomuuteen.

Mutta siitä voi toipua ja toipuu. Olin tosi huonossa kunnossa, mutta elän taas normaalia ja onnellista elämää. Epätodellinen olo tulee tosi harvoin käymään, ehkä kerran kuussa. Sekoamisen pelko oli todella voimakas, mutta sekin on jo lähes väistynyt. Kuormittavat elämäntilanteet ja stressi saattavat hetkellisesti pahentaa oloa, siispä olen joutunut hidastamaan elämää ja kuuntelemaan itseäni.
Nään sen vain hyvänä asiana, saan elää omannäköistä elämää. Ja olen taas onnellinen ja jokaisessa päivässä on ilon hetkiä!

Traumapsykoterapia, mielialalääkitys ja hyvä parisuhde oli minun pelastajat❤️ Meitä on siis muitakin, mutta toivoa on aina. Epätodelliseen oloon ei sekoa, eikä se ole vaarallista, vaikka tosi pelottavaa kylläkin.

Otso o

Kyllä on pakko todeta että itselle ei ollu masennuslääkkeestä mitään hyötyä eikä varsinkaan iloa. Mustelmia turtaa oloa ja erektio orgasmivaikeuksia hirveät lopetusoireet noita söin muistaakseni parikymppisenä parikin vuotta .ymmärrän että jotkut niitä varmaan sitten voi tarvitakkin mutta itselle ei käyneet ja olis ollu parempi olla ilman niitä.itselle paras apu on vaihtelevasti onnistuen liikunta riittävä uni ja ruokavalio ja että ei tai yrittää olla stressaamatta liikaa ja ajattelematta turhan paljon varsinkin negatiivisesti.Yksi apu olis hyvä tuo kognitiivinen terapia mutta kun niihin ei oikeen pääse ja potilast varmaan priorisoitu plus se kait maksaa ihan kivasti mutta varmaan olis enemmän hyötyä kuin noista kakenmaailman snri lääkkeistä.toki en tiiä sit kelle kaikille se on tarkoitettu itse en sellasta ole saanut mutta ei nuo lääkkeetkään kyllä osalle tai suurimmalle osalle sovi.tuntuu että lääkäristä on hyvin helppo saada aina tuo lääkekuuri masennukseen ja mullei ainaskaan tehonneet.yksi hyvä apu olis aina hyvä ystävä lemmikki sukulainen kuka vaan mutta huonot ihmissuhteet tekee kyllä monelle masennusta ja itsetunto paniikki oireilua.ei siinä ettäkö muut olisi huonompia mutta kannattaa olla tarkka varsinkin nuorena kavereistaan itse tein huonoja valintoja masentuneena päihdeongelmaisena johtuen koulu ja kaikesta muusta kakasta ongelmista.ei siinä ettäkö oisin heitä parempi mutta omissa ongelmissa on ihan tarpeeksi en kaipaa heidän painolastejaan kateuttaan tai syyttelemistä siitä jos minä en ole hommannut itselleni heidän mieleisiään kenkiä tai kommentteja että kaikki ei ole syntynyt kultalusikkasuussa.kannattaa muutenkin kestää päihteistä erossa. Niillä se vasta turta olo pidemmän päälle tuleekin suosittelen ennemin joogaa meditointia venyttelyä hengitysmielikuva harjoittelua asmrää tai mitä vaan mieleistä vaikka yhden halvan hyvän huonekalun hommaamista. Tai vaikka uuden kivan ihan kauniin hameen tai t paidan hommaamista. Monelle myös uinti ja vesijuoksu rentouttaa. Tiedän kyllä että oikeen masentuneena ei varmaan mikään innosta mutta kannattaa yrittää vaikka kuunnella jotain äänikirjaa tai rentoutusvideoo lukea horoskooppia tai rukoilla tai miksei hakeutua vaikka seurakunnasta kysymään apua jos ei muuta keksi ja kiinnosta.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat