Olemme vaimoni kanssa olleet 17 vuotta yhdessä ja lapsiakin on. Nyt meille tuli ensimmäinen varsinainen kriisi eteen. Uskottomuudesta ei ole kysymys, eikä liitossa ole väkivaltaa. Raadollista kyllä, huomasin olevani paljon karumpi kaveri, kuin mitä kuvittelin. En ollut ikinä aikaisemmin edes kuvitellut olevani mustasukkainen, mutta kun vaimon kanssa juteltiin, huomasin että olin ahdistanut häntä vuosien ajan.
Itselläni on ollut aina kaikenlaisia menoja töiden vuoksi, jotka vaimoni on niellyt muitta mutkitta. Mutta annas olla, kun hän on ollut menossa johonkin. Olen huomaamattani aloittanut mökötyksen paljon ennen menoa ja kun hän on sitten jossain ollut, niin tietysti on pitänyt lähetellä tekstareita, "kuinka menee", "joko haluat kohta tulla kotiin" jne jne.
Itse en ole asiaa edes huomannut tai ajatellut, mutta nyt kun asia vedettiin pöydälle niin kyllä se niin vain on. Vaimo kertoi, että hän jo vuosia sitten huomattuaani tilanteen, päätti että ei juurikaan mene mihinkään, ettei tilanne johda konfliktiin.
Toinen juttu on tietysti seksi. Tästäkin keskusteltiin pitkään. Vaimolleni ei seksi ole kauhean tärkeää. Itse taas olen jotenkin vinksahtanut siihen, että minua ei rakasteta, ellei vaimoni anna seksiä. Näin vaimo sitten oli ottanut periaatteeksi, että antaa tasaisin väliajoin, että vältytään riidoilta ja että olisin hyvällä tuulella.
Ja nyt kun ymmärsin oman mustasukkaisuuteni, niin huomasin että herran jumala sentään, minähän todella olen mustasukkainen, vaikka vaimo ei yhdessäolon aikana ole koskaan antanut mitään aihetta sellaiseen.
Yksi hyvä puoli tässä on se, että nyt ollaan oikeastaan ensimmäistä kertaa koko liiton aikana pystytty puhumaan kunnolla asioista. Toinen hyvä puoli on se, että kumpikin pystyy sanomaan, että edelleen on kumminkin tunteita toista kohtaan ja että avioliittoa halutaan jatkaa, päivä kerrallaan.
Kolmas hyvä puoli taitaa olla se, että itsekin ymmärrän koko mustasukkaisuuden naurettavuuden. Olen itse varmasti antanut enemmän aihetta siihen kuin vaimo koskaan
Olisiko jollain antaa selviytymiskeinoa tästä eteenpäin, voiko tilanne parantua? Ja jos, niin millä keinoin?
klo 19:37 | 25.7.2011
Suosituimmat
Uusimmat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama tilanne siten,että ollut mieheni kanssa yli 20v. ja hän on aina saanut mennä vapaasti menojansa.Mutta,mutta,annas kun minä,noin kolmesti vuodessa olisin menossa jonnekkin ystävieni kanssa,ilmaantuvat mökötys ja kotio patistetaan jo muutamien tuntien jälkeen.Tuntuu kurjalta,kun tietää iltaa istuessaan,että toinen odottaa ja epäilee..Ystäväni ovat olleet suoraan sanoen aika raivoissaan,kun tekstiviestejä satelee,ja kotio hoputetaan kesken illan..Tilanne on pahentunut viime vuosien mittaan.Hänen oma edesmennyt isänsä käyttäytyi samoin.Oma isäni tuhosi avioliittonsa äitini kanssa sitomalla,vahtimalla ja estämällä äitiä elämästä omaa elämäänsä.Erohan siitä seurasi.Mustankipeys kertoo omasta epävarmuudesta(voiko kukaan minua oikeasti rakastaa ym.) ja kontrollin halusta.Tietenkin joskus ja joidenkin ihmisten kohdalla mustasukkaisuus on ymmärrettävää,kaikki eivät omaa samoja arvoja.Kun oivaltaa,ettei täällä voi omistaa toista,eikä voi muuttaa kuin itseään,on jo matkalla oikeaan suuntaan.OLen sanonut miehelleni,että en koskaan aio olla esteenä,jos hän haluaa elää toisella tavalla oman elämänsä kuin me kaksi,jos hän rakastuu,hän on vapaa menemään.Yksi ainoa elämä on elettävänä meillä tietojeni mukaan ja mulla ei ole oikeutta estää toista elämästä mahdollisemman täyteläistä elämää.Hänellä on ollut suhde toiseen,pari ihastumistakin,jonka jälkeen erosimme muutamaksi vuodeksi.Itsekkin löysin tänä aikana uuden ystävän.Nämä ajat olivat henkisen kasvun takia meille molemmille hyvin tarpeellisia,sillä eron aikana ymmärsi toisen arvon totaalisen tarkasti.Palasimme yhteen,käytyämme pariterapiassa ja kuunneltuamme toisiamme oikein tarkkaan.Mitkä ovat arvot tästä eteenpäin,toiveet,tarpeet ja tulevaisuuden suunnitelmat.Tärkeitä asioita molempien kannalta ja mielestäni niistä pitää puhua.Se luo luottamusta tulevaan.Minä yritän tehdä toiselle sen,mitä toivoisin itselleni tehtävän,ainakin tämän menemisen suhteen.Ei voi kuin luottaa,kehittää henkisesti itseään ja toivoa ja uskoa tulevaisuuden onnitumiseen.Ketään kun ei voi omitaa,eikä ketään väkisin pitää.Tsemppiä teille molemmille.
Ja lisäisin,että vaikkakin tilanne mustankipeyden kannalta pahentunut,mies tietää nyt,ettei kyse ole niinkään musta,vaan hänestä itsestään ja se helpottaa myös minun olemistani.Hän kyllä tekee töitä nykyään itsensä tasapainoon saamiseksi,joten en heitä kirvestä kaivoon,vaan odotan ja toivon hänen pääsevän eroon epävarmuudestaan ajan myötä.Käy niin tai näin,tätä päivää eletään,mahdollisemman mukavasti,eikä huomisesta tiedä kukaan,mitä se tuo tullessansa :)
Uskomaton tarina. Ihan kuin oma mieheni olisi kirjoittanut, yhdessäolovuodetkin täsmäävät.! Meillä kriisi tuli myös loppukesästä ,ensimmäinen iso koko pitk.suhteen aikana. Olemme riidelleet,puhuneet, riidelleet, mököttäneet, ja taas puhuneet.Kävin ns ammattiauttajalla,siltä sain hieman voimaa arkeeni. Sitten tein yhden suuremman "irtioton" (mistä ennen mies ei olisi pariin viikkoon päässyt yli) ,tulin kotiin ja kuin ihmeen kaupalla, mieheni oli normaali,iloinen itsensä. Ja minuun tämä vaikutti todella positiivisesti. Puhuimme vielä asiasta ,avoimesti,ja riitelemättä. Nyt suhteessamme on ollut "rauha" jo 4vkoa. Ja olen todella positiivisella mielellä. Otamme päivän kerrallaan ja nautimme joka päivästä joilloin saamme nauttia tästä ,ihanasta perhe elämästämme. Koskaan ei voi tietää montako päivää meille kullekin on annettu, SIKSI NAUTIN elämästä tässä ja NYT. Ja näin teemme myös makuuhuoneessa, aktiivisuus on alkuseurusteluaikojen luokkaa ; o )
Kai meitä on paljon jotka mustasukkaisuudesta kärsivät. Itse olen huomannut etten ole aiemmmin huomannut koko mustasukkaisuutta, olen ollut ahdistunut ja luullut että näin se elämä vaan menee, enkä voi tehdä asialle mitään. Mustasukkaisuus on kuitenkin esteenä oikeille tunteille, jos olen iloinen että vaimo tulee kotiin, saatan ahdistua, tiuskia ja kääntää selän. Nykyisin pyrin siihen että olen iloinen ja näytän oikeat tunteet. Ollaan me pariskunta, ja mustasukkaisuus pitää siirtää sivuun. Tunnistaa se mitä mustasukkaisuus yrittää saada aikaan ja toimia sitä vastaan. Mustasukkaisuudella ajaa puolison pois, tunteet ja läheisyys kuolee. Tulee kausia jolloin tarvii enemmän läheisyyttä, tai omaa aikaa. Jos haluaa elää parisuhteessa, ei toista voi hallita. Pitää rakastaa myös itseä ja omaa elämää.=)
Olen todella onnellinen kun pääsin aikoinani mustasukkaisesta miehestä eroon. Elämä oli yhtä helvettiä ja tunsin oloni epåmukavaksi. Olen ollut kohta 25 vuotta naimisissa miehen kanssa joka ei ole mustasukkainen eikä epäile minua ikinä mistään, Luottaa minuun ja voin mennä ja tulla aivan miten lystään. Ihanaa kun voi tuntea itsensä vapaaksi ja luotettavaksi koska sitä minä olen :Luotettava ihana nainen.Kaikille naisille haluaisin sanoa että älkää antako kenenkääm pompotella ja määräillä sinua. ;)