Pitkittynyt stressi elämänmuutoksen edessä, vaikka luvassa voi olla parempaakin
Pitkittynyt stressi elämänmuutoksen edessä, vaikka luvassa voi olla parempaakin
Vaihdoin työpaikkaa vuosi sitten. Jo pian selvisi, että ilmapiiri on johtoa kohtaa epäluottavainen ja koko työyhteisö on tyytymätön. Yritimme vaatia muutoksia ja uhkasimme lähteä koko porukka kävelemään - sen myös teimme mutta vain puolittain.
Keväällä sairastuin vatsavaivoihin, en stressin johdosta mutta se pitkitti toipumistani. Jäi jatkuva pelko sairastamisesta, en oikein kestä lukea uutisia ja jopa sairaalan näkeminen ahdistaa, vaikka olen kai jo ihan terve. Olen aina ollut hyvä nukkuja, mutta nyt olen joutunut valvomaan kokonaisia öitä.
Kesälomalta paluu oli ahdistava - kaikki paine oli jäänyt muhimaan kesän ajaksi ja iski vasten kasvoja. Samalla ilmoitettiin yt-neuvotteluista. Vaikka olin jo päättänyt vaihtaa työpaikkaa, tuntuu etten jaksa innostua tai motivoitua hakemaan uutta. Muuttuuko mikään siltikään?
Parisuhde toimii, kai? Seksi ei tosin kiinnosta. Syytän siitä itseäni. En pääse stressavista ja ahdistavista ajatusketjuista eroon, ne ovat jatkuneet jo kuukausia jopa kesälomankin ajan. Koko ajan on epätodellinen olo ja pienet asiat eivät enää ilahduta kuten ennen. Olen ollut työelämässä valmistumisen jälkeen vasta 2,5 vuotta - syytän itseäni siitäkin että jo nyt tuntuu näin vaikealta. Pitäisi olla innostunut haasteiden edessä ja heittää hankalat tilanteet romukoppaan ja keskittyä uuteen. En tiedä mitä osaan tai haluan työelämässä tehdä, vaikka tähän asti olen pärjännyt ihan hyvin.
Suunnitelmissa on ollut muutto uudelle paikkakunnalle, mutta sekin tuntuu ahdistavalta vaikka se on positiivinen päätös. Nykyisessä asunnossamme ja paikkakunnalla en ole viihtynyt koskaan ja tunnen henkisesti pahaa oloa aina kotiin mennessäni - yhdistän sen mielessäni nykyään lisäksi sairastelukauteeni. Tähän elämänvaiheeseen kuuluisi ruveta miettimään avioitumista ja perheen perustamista, mutta nekään ajatukset eivät tunnu hyvältä vaikka rakastan avomiestäni. Nyt pelkään, että pian menetän hänet jos en saa elämäniloani takaisin.
Auttaisiko työterveyshuolto? vielä sinne pääsisi ennen kuin irtisanominen tulee. Vai pitäisikö tästä selvitä yksin, jos vain tarmokkaasti yrittäisi muuttaa ajatusmalleja, liikkuu ja syö terveellisesti (niinkuin jo teen)? Tuntuu etten pysty. :cry:
Kuulostaa uupumiselta.Ihminen ei jaksa pitkään,kun joutuu pinnistelemään päivästä toiseen,se kuluttaa.Itse olen ollut aikoinaan työpaikassa,jossa sai olla vähän kuin varpaillaan johtuen huonosta työilmapiiristä.Väsyin ja vaihdoin lopulta työpaikkaa.Nyt jälkeenpäin vasta olen ymmärtänyt,kuinka totaalisen väsynyt olinkaan,työ kun syö päivästämme ison osan.Mene ihmeessä työterveyteen,he osaavat sinua ohjata ja auttaa.
Yritä mennä hakemaan apua mahdollisimman pian. Itse olen vastaavassa tilanteessa, olen kyllä paljon vanhempi, mutta painin samanlaisten ongelmien kanssa. Pätkätyöni loppui toukokuussa ja olen sen jälkeen ollut vain kotona paikkakunnalla, jossa en ole koskaan viihtynyt. Elämäniloni on myös kateissa eikä mikään huvita ja olo on enemmän kuin epätodellinen!
Olen sitä mieltä, että älä turhaan kiirehdi elämässäsi. Jos muutto tuntuu nyt ahdistavalta, odottakaa. Jos et halua perustaa perhettä eikä ajatus tunnu hyvältä, odota tai odottakaa. Mihin sinulla on kiire? Haet ihan selvästi itseäsi ja työelämässä olet ollut vain muutaman vuoden. Jos työpaikka ei miellytä jatkossakaan, hakeudu muualle. Olet nuori ja koko elämä edessäsi.
Älä masennu siitä, ettei työpaikka vastaa odotuksiasi. Kyllä joku asia aina muuttuu, jos vaihdat toiseen. 100 %:sta tilannetta ei ole missään työpaikassa. Onnea ja rohkeutta itsesi ja tasapainosi löytämiseen! :)
Hei, älä vain jää yksin vatvomaan pahaa oloasi vaan hae keskuteluapua vaikka sieltä työterveydestä, kun se vielä sinulla on. Vaikka työpaikalla ei ole kivaa, ota kuitenkin ilo irti sen hyödyistä. Terveyskeskuksessa terapiaa voi joutua odottamana pitkään.
Kiitos paljon vastauksistanne.
Kävin juttelemassa työterveyspsykologin kanssa pian viestini kirjoittamisen jälkeen. Häneltä sain lähinnä "hyväksynnän" ja oikeutuksen pahaan olooni, eli käytännössä hänkin myönsi tilanteeni olleen jo pitkään poikkeuksellisen hankala. Minulla olisi oikeus käydä tapaamassa psykologia 3-5 kertaa, mutta en ole sen jälkeen mennyt. Sen sijaan lainasin kirjastosta työstressiä käsitteleviä kirjoja, olen yrittänyt keskittää energiaani liikkumiseen ja terveellisiin elintapoihin ja positiivisiin ajatuksiin. On se vähän toiminutkin, mutta noin viikon verran olen taas ollut kuopassa. Tuntuu ettei tästä taas pääse eteenpäin millään, kaikki tuntuu mahdottomalta eikä mikään tulevaisuuden suunnitelma tunnu hyvältä.
Millä perusteilla työterveyslääkäri myöntää sairaslomaa? Minusta ei ole mitään hyötyä täällä työpaikalla, minulla ei ole työtehtäviä enkä toisaalta jaksa mitään tehdäkään. Istun siis 6-8 h päivittäin toimettomana, turhautuneena ja epätoivoisena yksin työpaikallani. Muu työyhteisö on eri paikkakunnalla. En toisaalta halua olla kotonakaan, mutta auttaisiko vaikka viikon poissaolo esimerkiksi mökillä luonnon rauhassa? Tiedän kyllä, että samat ongelmathan ne täällä odottavat, niitä en pääse karkuun ennen kuin saan uuden työpaikan, mutta sekin tuntuu niin kovin mahdottomalta tehtävältä.
Hei, sattumalta aloin lukea näitä viestejä. Itse sairastuin masennukseen keväällä 2005 ja suurena syynä olivat työhön liittyvät asiat. Myös yksityiselämässä oli vaikeita asioita ja nämä yhdessä sairastuttivat. Työterveyslääkäri kehotti aluksi keskustelemaan pomon kanssa työtehtävien muutoksesta ja teinkin niin ja vaikka sainkin sympatiaa, niin tehtäviäni ei voinut silloin muuttaa. Lääkäri suositteli psykologin juttusilla käyntiä ja kävinkin kerran, mutta en löytänyt yhteistä säveltä tämän henkilön kanssa. Kun olo ei helpottanut varasin päivystysajan toiselle lääkärille, joka heti itkuisen olemukseni nähdessään ja hätäni kuullessaan määräsi mielialalääkkeen eli oli vähän eri linjoilla kuin eka lääkäri. Tämä lääkäri oli sitä mieltä, että masennus johtuu osin serotoniinin, aivojen välittäjäaineen, puutoksesta aivoissa. Toki olosuhteet vaikuttavat siihen, että masennus puhkeaa. Hänen mielestään olisi voinut olla jopa aivoille haitallista olla pitempään ilman lääkitystä ja lisäksi aivan turhaa. Syötyäni viikon verran sertraliinia mielialani alkoi tasaantua enkä enää itkeskellyt kaiken aikaa. Sittemmin kävin viitisen kertaa myös toisen psykologin luona, mutta kaiken kaikkiaan olen kokenut, että lääke minua auttoi, ei psykologi. Luultavasti näiden yhdistäminen sopii useimmille, mutta jos tunnet olosi jatkuvasti alakuloiseksi, itket ilman syytä jne niin hae ehdottomasti apua, äläkä pelkää syödä mielialalääkkeitä, jos ne auttavat. Kaikkea hyvää sinulle.
Vielä siitä, kun kysyit millä perusteella työterveyslääkäri määrää sairaslomaa. Lääkäri laittaa sinut todennäköisesti täyttämään ns masennustestin ja pisteyttää tuloksen ruksaamiesi vastausten perusteella. Tämän testin voit muuten itsekin tehdä, sillä se löytyy netistä, kun laitat hakusanaksi masennustesti. Lääkärien käyttämä lienee nimeltään Beckin masennustesti, mutta muitakin löytyy.
Siis testin perusteella ja tietty jos lisäksi olet alakuloinen, ahdistunut ja itkuinen, niin varmasti lääkäri ehdottaa myös sairaslomaa. Yleensä aluksi sairaslomaa määrätään pari-kolme viikkoa, ehkä enemmänkin, riippuen siitä kuinka vaikeasti masentunut olet testin ja keskustelun perusteella. Toki viikonkin kestävä maisemanvaihdos voisi tehdä hyvää. Mut sinun asemassasi harkitsisin kyllä mielialalääkettäkin. Miksi kiusata itseään, jos apua on saatavissa?
Työpaikan hakuun kannattaa keskittyä sitten, kun saat itsesi sen verran kuntoon, että uuden työpaikan saaminen ei enää tunnu mahdottomalta. Ensin on tärkeintä hoitaa masennus, mutta aivan varmasti työpaikan vaihtokin onnistuu, kun vain uskot itseesi ja jaksat yrittää. Hakemuksia vain ahkerasti mielenkiintoisiin työpaikkoihin ja apua sekä neuvoa - jos tunnet tarvitsevasi - hakemusten ja ansioluettelon kirjoittamiseen yms voit hakea paikkakunnan te-toimiston eli entisen työkkärin rekrytointikeskuksesta (ennen työnhakukeskuksen nimellä). Ja laita oma esittelysi cv-nettiin myös, sinne pääset [url=http://www.mol.fi]www.mol.fi -sivuilta. Työnantajat bongaavat sieltä suoraan uusia työntekijöitä ja moni on löytänyt työpaikan sitäkin kautta. Niin, mainostan tässä vähän, kun olen itse "työkkärissä" töissä ;). Tsemppiä!
Uskomatonta, miten asiallisia ja hyödyllisiä vastauksia olen saanut teiltä! Kiitos!
En tiedä noista lääkkeistä, enkä ole varma olenko varmasti sairastunutkaan edes lievään masennukseen. Vaikea tehdä eroa stressin, epämääräisen elämäntilanteen ja sairastumisen välillä. Tällä hetkellä tilanne menee vuoroviikoin, eli noin joka toinen viikko kaikki tuntuu epätoivoiselta ja mahdottomalta kun taas joka toinen viikko elämä on suhteellisen normaalia mutta melko ilotonta ja tasapaksua, joskin koko ajan tunnen jonkun epämääräisen taakan harteillani. Huomaan, että myös hormoneilla ja kuukautiskierrolla on osansa asiassa. Mahtaisikohan ehkäisymenetelmän vaihto auttaa mielialaan, onko kenelläkään kokemuksia? Itselläni käytössä ehkäisyrengas.
Minua vaivaa myös se, että ahdistun ajatuksesta kutsua ystäviä tai sukulaisia kylään. Ennen olisin ollut innostunut illanvietoista ja muusta yhdessä tekemisestä, nykyään pelkkä ajatuskin ahdistaa. En jaksa tai halua puhua omasta tilanteestani, ja entä jos en saa nukuttua, kun on "vieraita" ihmisiä asunnossa tai jos olemme itse jossain vieraassa paikassa.
Yritän vielä mennä eteenpäin ilman lääkäriin menoa tai jopa lääkkeitä. Välillä kun elämä tuntuu kuitenkin suht normaalilta, jaksan liikkua, syödä ja nukkua normaalisti. Jospa asiat ratkeavat itsestään, kun työtilanne ratkeaa. Odotan sitä tunnetta, että asioista saa taas uutta energiaa ja toivoa tulevaisuuteen, ja saan suunnitella elämääni eteenpäin ilman taakkaa harteilla!
P.S. työkkärin "täti", kiitos tsemppauksesta! Kuin sattumalta kävinkin jo täyttämässä hakemukseni cv-nettiin, vaikka luin vastauksesi vasta tänään. Toivottavasti siitä on hyötyä!
Olen tällähetkellä henkisesti ja ruummiliseti väsynyt elämään. Aviopuolisoni juo päivittäin eikä halua lähteä minnekkään töihin. Itse yritän jaksaa päivästä toiseen tehdä työni, vaikka lääkdtosettini on täys lääkkeistä on astmaa ,nivelrikko ynnä muita sairauksia. Toivon vain että tilanne jotenkin laukeaisi ja minullakin olisi joskus vielä syli jossa itkeä ja iloita. Joulu on vain musta möykky edessäni koska en voi lastenlapsilleni ostaa mitään lahjaksi, koska kaikki rahani menee talouden ylläpitämiseen.
Ihminen reagoi ympäröiviin tilanteisiin sekä psyykkisesti että fyysisesti.Huonot työolot aiheuttavat väistämättä stressiä ja pitkään jatkuessa tulee sitten oikeita ongelmia mielen ja kropan kanssa.Eli aivan normaalisti ja oikealla tavalla reagoit.Elämä on vaihtelevasti hyviä ja huonoja kausia,eikä sen aina kuulukkaan olla helppoa.Tärkeä kysymys kuuluukin,miten vastoinkäymisiin suhtautuu.Lannistuuko vai taisteleeko vastaan,rohkeneeko tehdä radikaalejakin ratkaisuja tarpeen tullen ja ymmärtääkö,ettei mikään tilanne jatku ikuisesti,mutta että elämäntilanteisiin voi useimmiten vaikuttaa itse tekemällä tietoisia valintoja sekä ajatusten että konkreettisten asioiden muodossa.Nimenomaan itse eikä kukaan muu.Valinnat eivät ole aina helppoja,mutta usein jälkeenpäin on tyytyväinen siihen,että muutti elämänsä suuntaa.
Hei sinä, jonka aviopuoliso juo liikaa, ja sinä kamppailet talouden kanssa. Et selviä tuolla asenteella. Itse muutin tilanteen tekemällä rajun lopetuspyynnön.
Jos toinen pilaa oman elämänsä, teidän taloutenne ja lisäksi sinun elämäsi, ei sinun tarvitse aikuisena tuohon suostua.
Juominen loppuu tai sitten et enää elätä kuningas alkoholia.
On turha valittaa, jos hiljaa hyväksyt asiat noin. Voi olla ero edessä, mutta olet oikeutettu parempaan elämään. Haluatko sitä vai kohta sairaan puolison ja rahattoman tulevaisuuden.