No voi herranjestas sentään! Tuohan olisi itselleni lottovoitto. Saat nukkua aamulla vaikka iltapäivälle saakka. Ei tarvitse laittaa kelloa soimaan. Ei tarvitse meikata ja pukeutua, jos ei halua. Saa olla pyjamassa vaikka viikon. Voi mennä surffailemaan nettiin lukemaan kaikki maailman uutiset ja kiinnostavat asiat. Voi maata x-asennossa ja vaan mietiskellä. Kun tekee mieli syödä jälkkäri voi tehdä sen aamiaiseksi. Kun tekee mieli aamiaista voin tehdä sen illalla puoli yhdeksältä. Saa lukea kirjaa aamuauringon nousuun ja sitten nukahtaa ilman heräämisen painetta. Nauti nyt hyvä ihminen ja opettele vaikka bloggaamaan tai vloggaamaan. Me muut tavis palkkaorjat luetaan innoissamme juttujasi elämästäsi. Kerro vaikka mitä olet touhunnut kaikki nämä vuodet. Mitä haaveilit lapsena. Toteutuiko. Sulla on maailma avoinna. Tilaa kerrankin pizzaa illalla ja syö sen rippeet aamukolmelta kylmänä. Nauti.
Mulla oli kans tuollainen fiilis,kun jäin eläkkeelle. Noin reilun vuoden oltuani eläkkeellä olen tullut toisiin aatoksiin. Tämä talvi on ollut aika tylsä. Olen järjestänyt harrastuksia useimmalle päivälle viikossa,mutta jotenkin on niin tyhjä olo. Vaikka töissä väsyi,niin siellä tunsi itsensä tarpeelliseksi ja tuntui kuuluvansa johonkin yhteisöön. Nyt vain luen facesta mitä kaikkee entiset työkaverit tekevät keskenään.
Sitten on vielä se juttu,että eläkkeellä on aikaa,mutta ei rahaa. Et voi matkustaa,et käydä niissä paikoissa missä haluaisit.
Nyt olenkin ajatellut hakeutua takaisin töihin ainakin osittain esim. päivä pari viikossa. Ainakin aion kokeilla tuoko se tarkoitusta elämään uudelleen.
Olen vasta 50v.Olin vuoden sairaslomalla ja nyt eläkkeelle! Minulle tämä on todella vaikea tilanne. Ennen tein keikkatöitä töitä lähihoitajana ja töitä oli! Nyt en osaa nauttia vapaa-ajastani. Kääk mitä teen?
Jos teistä kukaan rakastaa lapsia niin moni perheellinen jolla ei ole tukiverkkoja ottaisi mielellään varamummin / papan. Saisitte lapsista parhaat puolet ja nauttia heidänn kauttaan elämän iloista. Hyvänä puolena lapsen saa aina palauttaa leikkien jälkeen. Moni maksaisi varmaan vaivanpalkkaakin jos vaan pystyy.