Suhde juuri eronneeseen mieheen

Vierailija

Toivoisin kuulevani positiivisia selviytymistarinoita.

Olimme vanhoja tuttuja. Olimme tavanneet yhteisen ystävämme kautta jo reili vuosi sitten, mies oli tällöin naimisissa ja harkitsivat eroa.
Kuitenkin päättivät jatkaa.

Nyt he ovat asumuserossa. Virallisesti heillä ei mitään vielä paperilla.

Meillä on mennyt super ihanasti ensimmäiset pari kuukautta.
Mies on sanonut, että ei ole koskaan tuntenut mitään vastaavaa. Kenenkään kanssa ei ole koskaan ollut näin hyvä olla. Että missä olen ollut nämä vuodet.
Meillä on syväyhteys tunnetasolla ja seksikin on aivan taivaallista.

Nyt sitten kuitenkin, on tainut käydä vanhanaikaisesti ja mies on halunnut treffailla muita. Tosin ei ole kuulemma mennyt sänkyyn asti. Heidän kanssaan on helppo jutella.

Olen ollut nyt totaalisen pettynyt ja rikki. Mies ei ole auervaara tyyppiä, joten haluisi usko että on puhunut minulle täysin sontaa. Me emme valehtele tms. vaan puhutaan kaikki rehelliesti ja suoraan.

Nyt hän haluaa miettiä asioita. Olin luvannut pitää kädestä kiinni ja olla tukena. tosin Puoltakaan en voi hänen tuskastaan tietää mutta tähän hommaan olen lupautunut. Häntä niin rakastan. Mutta toisien treffailua en ala sietämään.

Kun tapasimme reilu vuosi sitten välillämme syttyi kipinä.
Hän on puhunut minusta vanhemilleen ja sisarilleen. Kuinka olen hänen ykkösensä jne.

Suuresti vaivaa vaan nämä halut treffailla muita. No hän saa nyt miettiä joulun vanhemmillaan eroaan ja tätä kaikkea.

Olen päättänyt vetäytyä täysin. Tapaninpäivänä pitäisi tavata, mutta en tiedä.
Hän on kaiken lisäksi ilmoittaunut täydellisen seksilakon. Mitä tosin epäilen, jos tapaamme.
Kuulostaa todella lupaavalta meidän jatko :/, toisaalta olen sen verran positiivinen ihminen, että jos hän tällä tauolla pystyy miettimään asioita ja tekemään itselleen asioita selväksi niin lopussa kiitos seisoo.

Elämä on kipua ja kasvua. Asioista selviytymistä. Kuka on sanonut että täällä pitäisi kaikki saada helpolla. :)

Kommentit (9)

Vierailija

Useinhan on niin,että pitkän parisuhteen päätyttyä,vaikean ja paljon kärsimystä tuottavan ajanjakson,jolloin joko päätetään erota tai jatkaa,erotessa tulee usein aika,jolloin etsitään"korvausta" ikävälle ja kuluttavalle ajalle ennen eroa ns."laastarisuhteista",jotka usein ovat äärettömän intohimoisia ja tunnepitoisia.Suhteet eivät yleensä kestä kauaa,siis useimmiten.Ovat vähän kuin irtiotto entisestä ja kokeilu,onko elämää vielä eron jälkeenkin.Tästä syystä asiantuntijatkin kehoittavat ensin käymään perusteellisesti edellisen suhteen läpi,miettimään,mikä meni pieleen ja suremaan rauhassa,sillä menetyshän ja pettymys se on,vaikka toisikin mukanaan helpotuksen.Ei kannattaisi hypätä uuteen suhteeseen heti,kun vanhakin kuorma on vielä purkamatta.Näin se vain menee.Tietty näin ei ole aina,vaan poikkeuksiakin löytyy joukosta.Uskon kuitenkin,että kun emme täällä ketään voi omistaa emmekä kahlita kuin itsemme,on ihmiselle annettava vapaus mennä ja tehdä kuten parhaaksi näkee,jotta jälkeenpäin ei tulisi sitten katkeruutta siitä,että toinen on jotenkin "estänyt" toista elämästä tätä ainokaista elämäämme.Jokainen on itse vastuussa teoistaan ja elämästään,ja ikävä kyllä emme voi tunteitamme määrätä,ne vain ovat.Ajatuksia kylläkin pystymme ohjaamaan haluamaamme suuntaan,onneksi ja sitä kannattaa hyödyntää.Aikahan sen näyttää,kuinka teidän käy ja toivoisin sun muistavan,että aika oikeasti parantaa haavat,jos siihen aihetta löytyy.Kärsivällisyys on myös valttia näissä tilanteissa,muttei tietenkään saa kaikkea sallia.Rajat täytyy olla ja niistä pitää kiinni.Mikään ei kestä ikuisesti,ei edes surun suuruus.Toivon kaikkea hyvää sulle ja että asiat kääntyisivät parhain päin :)

Vierailija

Kiitos vastauksestasi.
Meillä on yhteiset kaverit ja paljon yhteistä. Uskon ja luotan siihen aikaan.
Olen nyt toteuttamassa sitä mitä olen luvannut. Antaa aikaa. En ota häneen yhteyttä ja annan olla rauhassa. Tiedän sisimmässä, että hän ajattelee minua.

Minäkin tahdot hänet ehyeenä miehenä, en puolikkaana.
Hän tietää sen.

Hän on herkkä mies ja romanttinen. Uskoisin että meidän aika vielä tulee. Olenhan häntä jo pitkään odottanut, niin myös hän minua.

Aika näyttää..

Vierailija

Voisit viestin perusteella luulla sinun tapailevan entistä miestäni. Meilläkin oli alussa syvä tunneyhteys ja hän sanoi, ettei ole koskaan tuntenut olevansa yhtä oma itsensä ja yhtä "kotona" kuin minun kanssani. Ja seksi sujui. Ainakin ensimmäiset kolme vuotta.

Minäkin luulin koko pitkän liittomme ajan, ettei mies ole mikään auervaara ja että olemme rehellisiä toisillemme. Ystävämme pitivät (ja pitävät kai yhä) miestäni kilttinä, mukavana ja huomaavaisena, rehellisenä miehenä.

Sitä suurempi pettymys olikin erilleen muuttamisen yhteydessä löytää papereita yms. joista selvisi exällä olleen muita naisia jo silloin kun meillä piti vielä olla kaikki hyvin. Hän vain valehteli niin kirkkain silmin, että uskoin häntä. Hän kertoi joskus ihastuneensa, mutta ettei mitään ole tapahtunut hänen ja ihastusten välillä. Tämäkin osoittautui valheeksi, sänkyyn olivat menneet, selvisi myöhemmin, kun puolitutut uskalsivat eromme jälkeen kertoa tietonsa minullekin. Yhteisen kaveripiirimme ulkopuolella ex eli ihan toisenlaista elämää.

Ex myös tapasi noin vuosi sitten naisen, johon ihastui ja kuulin myöhemmin hänen kertoneen naiselle meidän olevan eroamassa. Minä vain en erostamme silloin vielä tiennyt, minulle ex ei edes kertonut liitossamme olevan mitään vikaa. Tapailevat kai nytkin, mutta viimeisen kahden kuukauden ajan eksällä on ollut myös muita suhteita. Joskus tekisi mieli varoittaa naista, mutta sitä en tietenkäään voi tehdä, koska asia ei minulle kuulu ja jos sitäapaitsi sitä pidettäisiin vain katkeran ex-vaimon haluna pilata miehen uusi ihana suhde.

Vaikket nyt eksääni tapailisikaan, niin olehan varovainen. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja kuulostaa. Itse olen pettynyt lähinnä itseeni, miten saatoinkaan uskoa monta vuotta valheita, joita mies minulle kertoi. Miksei minulle tullut edes mielen viereenkään, että joku voi valehdella myös ilmeen värähtämättä, silmiin katsoen?

Omasta puolestani voin myös sanoa, että nyt eron (joka siis ei ole vielä virallinen, vaan vasta asumusero) jälkeen on kyllä meinannut rakastua ja lujaa sellaisiinkin tyyppeihin, joiden suuntaan ei muulloin tulisi vilkaistuakaan. Onneksi sitä jotenkin itse tajuaa tämän hurjan rakastumisen tarpeensa ja pyrkii olemaan varovainen ettei joudu ikäviin tilanteisiin.

Tämä ei nyt ole positiivinen kokemus ja toivottavasti mies on odottamisesi arvoinen. Mutta: ole varovainen, älä riko itseäsi!

Vierailija

Itselläni vähän samantapainen tarina. Näitä tuntuu olevan maa pullollaan.
Miies vaan tahtoo aikaa eron jälkeen + kokeilla muitakin, monen monen vuoden uskollisen liiton jälkeen.

Meillä myös ihanaa yhdessä ja todellinen yhteys, jopa vaarallisen pelottava. Repäisin itseni ( helppoa se ei ollut ) tästä kilpailuasetelmasta.Tuntui pahalta. Mutta...

Toisaalta luovutin. On suojeltava itseään. Herkkä ja viisas nainen lähtee tilanteesta.
Ihmettelen näitä muita naisia, mitä he ajattelivat kun mies vietti kaikki monet viikonloput minun kanssani ( hän siis rehellisesti kertonut kaikille tapailevansa muita ) ja silti he jaksavat itseään tyrkyttää. > Tekee hyvää miehiselle egolle, kun naiset soittelevat :)
En missään tapauksessa uskaltaisi ottaa asumuserossa olevaa miestä riesakseni seurustelusuhteeseen.

Voisin vannoa, että menovaihe olisi tulossa, kuitenkin.
Mies on luolamies AINA.
Ja Jos se yhteys olemassa, routa porsaan kotiin tai exän luo ;)

Sinulle, joka olet ex - kerro ihmeessä tälle naiselle, että ex miehesi tapailee muita. Se olisi rehellinen ja rehti teko.

Silti uskon että myös vastaeronneilla on sydän ja kun on itselleen armollinen, tutustuu itsensä, hoitaa eronsa niin varmasti löytää vielä sen oikean luo.
Olen luottavainen ihminen siltikin meidän suhteen. Uskon että olin ja olen edelleen se tunnepuolen ykkönen hänelle, aika nyt ei vaan ollut ihan oikea! Kyllä hän vielä vastaan tulee, pelotta :) Voimia kaikille!

Vierailija

Miehen ja naisen suunnattoman suuri ero on siinä (miksi Luoja sen lieneekin hyväksi nähnyt?), että nainen voi rakastaa vain yhtä miestä kerrallaan, mutta mies voi rakastaa useampaa naista kerrallaan!

Kuvaustasi lukiessa minun silmieni eteen nousi kuva, että tuo mies on todella rikki. Sisäisesti ehjä persoona ei tekisi noin.

Tunnen erään naisen, jonka mies oli kaupparatsu. Tämä mies "ihastui" naiseen toiselta paikkakunnalta ja muutti tämän luo asumaan. Ystäväni odotti vuosikausia miestään palaavaksi. Mies ei ottanut edes avioeroa. Vuosikymmenten odotuksen jälkeen ystäväni otti eron.

Ei kannata jäädä varanumeroksi. En usko, että mies niin paljoa arvostaa uhrautumistasi, että palaa takaisin. Ja jos palaakin, mitä sinä saat? Hän olettaa, että kun olet kerran suostunut tällaiseen järjestelyyn, miksei siis toistekin? :cry:

Paljon kyyneliä ja tuskaa, jota aiheuttaa toisen rikkinäisyys. Enkä usko, että toisten naisten deittailu tekisi häntä yhtään ehjemmäksi. Päin vastoin.

Vierailija

Samaa mieltä. Toisten naisten deittailu ei paranna vaan pahentaa vaan. Näin olen myös asian ilmaissut hänelle. Keskittyisi nyt parantumaan.

Olen itse täysissä sielun ja ruumiinvoimissa.

Hän on pitkäaikainen ystävä ja sellaisena voimme pysyäkin.

Nähtäväksi jää, voihan käydä toisinkin. Voin olla naiivi, mutta en halua että maailmassa on liikaa kylmiä ihmisiä.

Vierailija

Hei nimimerkki Vierailija!

Sympatiseeraan tilannettasi, koska koin samanlaista itsekin jokin vuosi sitten.

Ero vaatii vähintään yleensä vuoden tai parikin toipumisaikaa, että voi solmia uuden suhteen. Jos vanhan suhteen asiat jäävät puimatta, yksin olematta, muuttamatta käytöstä ja toimintatapaa, on uusikin suhde pian kriisissä. Professori Kaarina Määtältä on ilmestynyt hieno kirja, tutkimukseen perustuva Rakastumisen lumous. Siinä käydään läpi suhde alusta loppuun tai hienoon jatkoon saakka. Ihmissuhteet kehittyvät ja muuttuvat, kuten me ihmisetkin.

Myös rakkaussuhde muuttuu kiihkeästä alusta joksikin muuksi, kuten jokainen umpirakastunut tietää. Korvaava suhde eron jälkeen voi tuntua aluksi upealta ja aivan erilaiselta kuin vanha ja tympeä liitto, mutta loppujen lopuksi ihminen joutuu siinäkin silmäkkäin itsensä kanssa.

Jos oma minä on hajalla, avioeron syy ja vanhan suhteen syyt selvittämättä, on uuden suhteen solminen aikamoinen riski. No, elämä on.

Sinuna odottaisin tosiaankin rauhassa, antaisin miehen olla ja miettiä tilannettaan, sopia pelisäännöistä ja katsella vuoden. Antaa aikaa, mitä mies haluaa oikeasti. Niin ei tule pettymystä eikä turhia kuvitelmia.

Voimia fiksuun ratkaisuusn. Naisen arvo ei riipu kenestäkään toisesta - ei miehestä eikä naisesta.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat