Kohti Seuraavaa päivää

Olen ollut yrittäjä koko aikuisikäni. Yritin välissä myös tavallisia töitä. Ei niissä mitään vikaa ollut,  mutta ne eivät vain olleet minulle. Tykkään tehdä töitä silloin kun huvittaa. Todellisuudessa siis viimeiset reilut 30 vuotta lähes joka päivä aamusta iltaan. Olin siis ensimmäiset lähes 20 vuotta yrittäjyydestäni puurtaja tyyppi, joka ei käynyt lomilla ja oli sen ajan suomalaisen yrittäjän perikuva, periksiantamaton, pitää päivää tekevä, ja vähän ansaitseva.

Järki voitti lopulta

Tarvittiin toinen ihminen rinnalle sanomaan, ota lomaa, pysähdy, muuten palat loppuun. Mielenterveys on sellainen kumma asia, että sitä ei itse välttämättä huomaakaan kun seinät alkavat lähestyä ja kaatua, usein tarvitaan ulkopuolinen apu. Itselläni se oli ollut ennen vaimoa kirkko, tai itseasiassa tuttu pappi, ei niinkään uskovaisten kirkko, vaan se, että joku kuunteli ja keskusteli.

Miten nykyään?

Kiireet ja työt eivät ole vähentyneet, ikää on tullut lisää. Onko iän mukana tullut tietoa? On, mutta tiedon muuntaminen päivittäiseen elämään ei aina onnistu. Yhä vieläkin välillä teen liian pitkiä päiviä, enkä osaa päästää töistä irti iltaisin tai viikonloppuisin, lomillakaan se ei täysin onnistu.

Onneksi oma työ on sellaista, mistä oikeasti tykkää. Olen tykännyt koulusta alkaen. Toisaalla kävi niin mielenkiintoinen yhteensattuma, että 90-luvulla tuotin tiimini kanssa sisältöä Radiolinjan Askit palveluun vetovihjeitä ja palvelun nimenä oli jo silloin NetBet ja 90-luvun loppupuolella meillä olis samalla nimellä vielä palveluita netissäkin. Yhdistimme siis oman urheiluseurantamme vetovihjeisiin ja teimme sitä oikeasti varsinainen työn ohessa, vähän kuin vastapainona - mutta työtä sekin oli. Siksi olikin hauskaa törmätä tuohon vanhaan nimeemme tänä vuonna uudelleen, nyt se vain on nettikasino.

Aivojen aktivointia

Minulle aivojen aktivointi tarkoittaa kirjoittamista kaikesta mahdollisesta. Voin kirjoittaa vaikka 1600-luvun Englannin hovista tarinaa ja hakea taustatietoja, tai yhtälailla hakea auton autoliikkeestä ja tehdä siitä koeajojuttua lehtiin ja nettiin - siten saan aivoni pidettyä virkeinä ja tehtyä erilaisia juttuja viikosta toiseen. Se myös jaksaa kohtaamaan peruspäivien pettymykset, vastoinkäymiset ja taistelut. Koskaan ei kaikki ole hyvin, ne vain pitää yrittää hyväksyä.

Ihmisten kohtaaminen

Onneksi olen aina tullut ja uskaltanut tulla ihmisten kanssa toimeen. Pienenä näyttelin joka vuosi koulussa, nuorena toimin tiskijukkana ja nyt välillä haastattelen ihmisiä, aiheesta kuin aiheesta. Jokainen kohtaaminen lisää kokemuksiani, jokainen kohtaaminen opettaa minulle jotakin ja jokainen kohtaaminen auttaa minua kohtaamaan seuraavan päivän, sillä aina jossain on jotain kerrottavaa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat