Artikkeli on hyvä. Minä sairastuin vuosituhannen vaihteessa äkkiä yöllä polymyalgia rheumaticaan. Aamulla en pystynyt nousemaan sängystä muutamaan tuntiin. Puolen päivän aikoihin kompuroin taksiin ja ajoin Terveyskeskukseen, mutta en saanut ulkomaalaiselta lääkäriltä muuta neuvoa kuin Paracetamolia. Sormet jäivät koukkuun ja olo oli koko kehossa kivulias. Menin ykstyiselle ja kokeiden jälkeen diagnoosi tästä sairaudesta sekä koe lääkitys kortisonilla. Ikää oli 66 v. söin kortisonia vähän yli vuoden. Tuntuu että nyt sairaus vaivaa jonkunasteisena.
Kuulin hetki sitten nimen oireilleni ja heti googletamaan siitä. Ja täsmälleen oireeni sopivat lihasreumaan. Kortisonia minäkin saan, kunhan pääsen hakemaan. Jalat ovat nyt niin tönköt, että hakeminen jäänee huomiseen. Minulla on tutkittu luusto kesällä, eikä osteoporoosia ole. Ei siis liene tarpeen syödä sen estolääkitystäkään. Toivottavasti pääsen pian eroon suurista kortisonimääristä! Olen 60-vuotias ja onneksi jo poissa työelämästä.
Minulla bongattiin lihasreuma 2014. Lieveni kortisoonilla. Nyt sydänoireilua. Voiko vaiva.aiheuttaa samoja oireita kuin muillekin lihaksille, jäykkyyttä ja lipuilla.

"Minulla on tutkittu luusto kesällä, eikä osteoporoosia ole. Ei siis liene tarpeen syödä sen estolääkitystäkään."
Luusto pysyy kunnossa oikealla ravinnolla ja korjaamalla ravintoainepuutokset. Ei millään lääkkeellä.