Narsisti - suuri ja hauras
klo 0:00 | 22.10.2009
”Se nyt on sellainen narsisti”, kuitataan, jos kanssaihminen vaikuttaa liian tyytyväiseltä itseensä. Usein sanoja on väärässä, sillä pohjimmiltaan narsistia vaivaa tunne omasta riittämättömyydestä.Lue koko juttu
Moi,
entäs jos tällainen manipuloiva narsisti on isosiskosi? Sisko jolta puuttuu empatia ja omatunto - täysin. Voinko jollakin tapaa katkaista välit? Toki, tämä välien katkaiseminen on mahdotonta koska äitini, isäni ja veljeni ovat asettuneet siskoni puolelle. Jos laitan vastaan tai yritän saada siskoani tuomiolle tekemisistään ja sanomisistaan, minä olen silloin se joka yrittää haastaa vain riitaa ja että minun pitäisi antaa asioiden olla. Teeskentely on tuttua meidän perheessä; mistään negatiivisesta ei saisi sanoa, tai ainakaan mikä liittyy siskooni, hän saa tehdä mitä lystää, sanoa mitä lystää ja ne jotka kyseenalaistaa hänet, on pahoja ihmisiä. Äitini uskoo sokeasti siskoni olevan ihana ja hyvä ihminen. En ihan oikeasti tiedä mitä tehdä. Ja siskoni käytös on vain pahentunut vuosien varrella.
Tämän päätelmän ja sepostuksen mukaan me kaikki olemme narsistreja...
Hei, olen elänyt vastaavan ihmisen kanssa lähes 20-vuotta ( ex puolisoni). Hieno ammatti ja jatkuvat materialistisen tavoittelu, tekivät hänestä nk "hyvän ihmisen" muiden silmissä. Ystäväpiiri karisi ja jäljelle jäi vain muutama, joista oli hyötyä sekä suuret velat. Lopulta olin niin väsynyt, etten jaksanut edes erota. Koitin "hyvänä perheen äitinä lasten vuoksi jaksa" uhraten itseni.
Narsisteja ehkä salaa ihaillaan vai ihaillaanko sittenkään ?
Olisi kiva tietää miten tämä siskosi on manipuloiva narsisti? Miten hän on juuri sinua kohtaan kelju ja muita kohtaan mukava?
Muutenkin ihmetyttää tämä kuinka kevyesti ihmiset leimataan narsistiksi.
"hän ei sanonut aamulla huomenta, hän on varmasti narsisti", "hän otti ensimmäisenä kakusta palasen, pakko olla itsekäs narsisti", "hän osti uuden auton, varma merkki:narsisti".. hohoijaa
Isäni oli narsisti ja kärsin vuosia hänestä. Hänen kuolemansa jälkeen olen käsitellyt asiaa terapiassa ja pystynyt pääsemään yli hänen epäoikeudenmukaisesta ja törkeästä kohtelustaan. En kaipaa häntä tippaakaan, tiesin että helvetti päättyy vasta kun toinen meistä kuolee.
Kyllä sellainen, joka on narsistin kanssa yhdessä elänyt, tietää mitä se narsismi on. Se on jokapäiväistä helvettiä, jossa koko ajan odottaa niitä pieniä hyviä hetkiä jaksaakseen taas eteenpäin, jotta voi taas vakuutella itselleen, että kyllä tämä taas tästä kunhan minä en tee virheitä ja muistan miten olla, niin kyllä se minusta tykkää ja meillä on hyvä olla ja meitä ihaillaan. Eikä sitä edes siinä hetkessä ymmärrä, kuin vasta jälkeenpäin, jos siitä onnistuu irroittautumaan, millaista elämää tuli elettyä.
Mietin onko oma siskonikin? Hän on vanhempieni silmissä täydellinen, vaikka haukkuu koko meidän lapsuuden perheen välillä lyttyyn ja erityisesti lyttää kaikki muiden näkemykset, suunnitelmat ja haaveet. Tekee sen niin, että raivostuu kun joku ehdottaa jotain tai kertoo haaveistaan ja haukkuu täysin lyyttyyn koko idean. Kun kukin vuorollaan puolusteleen näkemystään, hän raivoaan, alkaa itkeä vimmatusti ja kun hänelle yrittää sanoa nätisti, että rauhotuhan jne.. hän alkaa syyllistää muita, että mitä hän nyt on tehnyt ja aina kaikki käännetään hänen syyksi. Ja sitten menee jonnekin itkeä vollottamaan. Sitten onkin koko päivän kestävä migreenikohtaus ja hän täysin marttyyrimäisesti puolustelee itseään ja "säälii" itseään. Ja näiden jo satoja kertaa koettujen kohtaustensa jälkeen, odottaa, että arki ja puuhat jatkuu vaan normaalisti, eikö todellakaan kestä mainita mitään tapahtuneesta tai hänen käytöksestään.
Ja ikää hänellä on 35 vuotta! Ja yrittää myös määrätä nuorempien siskojensa elämää. Mm. isojen ratkaisujen edessä saattanut aloittaa puolen vuoden mykkäkoulu tietystä aiheesta eli vaikka lenkillä kun jutellaan kaikesta avoimesti ja paljon, niin sitten tämän tietyn aiheen kohdalla lopettaa puhumisen kokonaan ja karvot kiristyneenä katselee muualle. Ei kestä sitä, että me siskot tehdään omia valintoja. Yrittänyt mm. tuputtaa minun miehelleni ammatinvalinta ratkaisuja ja hermostunut taas täysin, kun kerroin ettei sen tyylisiä töitä suunnittele ollenkaan. Ja ihan me siskot ollan korkeasti koulutettuja ja hyvässä elämätilanteessa että ei oo kyse mistään reppanoiden holmoamisesta.
En tiedä mikä häiriö hänelle, oisko narsisti tai muuten epätasapainossa.
Helkatin raskasta!
Ja anteeksi edellisessä kirjoitusvirheet. Kiireellä kirjoitan ulkona, enkä näe ruutua kunnolla kun aurinko heijastaa! :)
Pahoin pelkään, että ystäväni on oikeasti narsisti. Hänellä on tarve vertailla itseään muihin ja hän on kateellinen jos toisilla menee hyvin. Hän käyttää aikaansa peilin edessä ja myös hakeutuu paikkoihin, joissa tapaa täysin vieraita ihmisiä. Ystäväni puhuu selän takana muuta, kuin mitä kertoo kasvokkain. Hän arvostelee ja ei säästele siinä sanojaan. Hän käyttää läheisiään hyväksi. Haluaisin ymmärtää ja sanoa hänelle, ettei näin saa tehdä. Miten sen saisi kerrottua niin, ettei hän loukkaantuisi minulle?
Luin tämän ja olen lukenut paljon.. en enää tiedä kumpi meistä on narsisti. tänään hän sanoi että jos tulen hänen tielleen, tunnen sen luissani.. kuitenkin sanoo sen niin rakasvasti. Hän on melkein tappanut minut kuristamalla. viittaus luihin on kyse murtuneisiin kylkiluihini. minulta on murtuneet alimmat kylkiluut kolmelta puolelta. jatkuvaa alistamista ja muokkaamista. mutta mikä on oikein? olen varmasti uhri, mutta mitä jos jätän hänet, olen yksin ja 50 vuotias. Ei maailmassani ole miehiä, jotka olisivat sopivia kumppanikseni. Mutta olemme olleet yhdessä vasta 4 vuotta, mitä tapahtuu kun vuosia tulee 10 ja enemmän. Miten minä muutun. Opiskelen jatkuvasti, miten selviän, vaikka helpoin tie olisi luovuttaa ja olen itsemurhan partaalla. Minulla on kutenkin vielä paljon elämää muualla. Lapset on tärkeimmät, mutta mitä sitten???? olen pariin kertaan jo valmistellut itsemurhaa ja päättänyt ajankohdan. Olen käynyt kaupungin terveyskeskuksen (Uusikaupunki) terapeutilla, mutta hänestä ei ollut apua. En saanut keskusteluapua. Sanoi että muilla menee huonommin, en saanut keskusteluapua tai lääkkeitä. en mitään. Olenko kuitenkin itse narsisiti, koska en pysty enää ajattelemaan mikä on normaalia. olenko omalla mielenhäiriöllä hakenut itselleni normaalia elämää?
Hei! Ota yhteyttä narsistien uhrien Tukeen. Heillä on myös palveleva puhelin, siellä sinua kuunnellaan. Samoin tukiryhmiä heillä on. Ja aiheesta on kirjoja, niistä oppii lisää. Sinun elämäsi ei riipu narsistisesta puolisostasi, luuletko että hän tekisi sinut onnelliseksi ajan kanssa? Tarvitset omaa tilaa ja vapauden olla oma itsesi. Kaikkea hyvää sniun ja alstesi elämään, älä alistu, äläkä anna enää pilata omaa elämääsi. Sinulla on mahdollisuus uuteen alkuun.
Hei,
ihmettelen miksi narsisteja koskevissa kirjoituksissa käsitellään yleensä vain narsisteja ja heidän suhdettaan puolisoonsa. Miksei enemmän käsitellä narsistia perheenjäsenenä, esim. sisarena tai vanhempana? Olisi erittäin hyödyllistä tietoa, miten narsistin kanssa eläminen lapsesta asti vaikuttaa ihmiseen.
Totta. Ja narsistinen anoppi... ja omat lapset siinä välissä. Ei tiedä miten toimia. Ahdistaa henkisesti jo kun näkee hänet yllättäen miehen kuvaamalla videolla, iloinen hetki tökkää siihen.
No mitä tarkoitetaan narsistilla välillä.. mä elin pikkulapsesta saakka väkivallan , yövalvomisten ( pelon takia) ,ennakkoon arvaamattomien tapahtumien vaikutuksissa. Myös koetin alkaa ottaan vastuuta firmastakin joka oli ,siis jo ns murkkuikäisenä . Kukaan suvusta naapueista ei ollut tiennytkään asioista joita vuosia ja vuosia oli.. nyt jo yli keski- iän ollessani tuntuu ja oikeesti on ollut melko turhaa esim ns mielent palvelut, joissa ei koskaan annettu tietoa että mitkä heidän käsityksensä olivat. Vasta kun vanhempani oli kuolleet ,niin nuorempi ollessani, viranhaltija joka kävi mtt--palavereissa ,siis yhteyshlönä pieneltä paikkakunnalta sinne ,oma aloitteisesti pyys käymään ja kertoa halusi näin: olin yhthenkilö ,kävin palavereissa mtt: ssä .olisin tiennyt teidän asiat ( perheen) mut mun ei sopinut sanoa koska multa ei kysytty. --- no syy olikin silti osin ainakin että hän oli toisen vanhempani sukulainen. Hän vielä jatkoi että oli toiminut noin välttääkseen myös nuorempien sisarusteni huostaanoton. Mitä mul on jäljellä elämässä::se että koskaan vuosien aikana nää ei tullut mtt:n tietoon ,minunkaan kautta kunnolla koska usein ei päässyt samal aaltopituudellekaan aloittamisessa vaan törmäsin Kysymyksiin. Jotka ei mielestäni liittyneet siihen historiaan joka mulla oli vuosia ja vuosia. Jne . Eli oon samaa mieltä kuin esim englannin Psygologiliitto: psykiatria ei myönnä tai hy äksy tosiasioita otettaviksi lähtökohdaksi ns auttamistyössä.. eikä sillä puolen aina toimita avoimesti . Vaan voidaan ettiä ns syitä asioista jotka ei ole vaikuttaneet asiakkaiden ( potilaiden )ongelmiin tai oireisiin.....
Minuakin kiinnostaisi narsistiäidin kultalapsi. Millainen hänestä tulee aikuisena? Entä syntipukkilapsesta? Millainen heidän suhteensa on aikuisena? Onko kaikki perheen lapset narsistisesti häiriintyneitä? Päteekö sääntö, että aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti? Miten sota-ajan lapset? Enemmän tai vähemmän narsistista oireilua, kun heidän vanhempansa varmastikin olleet suuren stressin koettelemia ja ehkä voimavaroja jäänyt vähemmän lasten tarpeisiin käytettäväksi, kun on ollut tekemistä jo perustarpeiden ja turvallisuuden takaamisessa?
Lisäksi kiinnostaisi, mistä saisin selville, olenkohan juuri minä se perheen pahin narsisti, kun yhteiselo tuntuu aina niin vaikealta. Joudun aina haukutuksi ja kaikki syy on aina minulla. Tuntuu, että olemassaolon oikeutus minulle on sallittu vain siinä määrin, minkä verran voin olla hyödyksi toisille, ja ehdoitta, että mukisematta ja kyseenalaistamatta sittenkin. Kaikki mitä minä tarvitsisin muiltapäin on naurettavaa, moraalitonta, kohtuutonta tai ehdottomasti kiellettyä. Koska minä en merkitse muuta kuin hyötyesinettä ja jos en toimi sellaisena, olen täysin merkityksetön. Ja miksi kärsin tästä? Miksi on niin vaikea todellisuudessa suhtautua täysin välinpitämättömästi. Olenko siis sekä narsisti että riippuvainen luonne. Olin perheen syntipukki, jolla ei ollut samanlaisia oikeuksia kuin muilla. Esim muut valitsivat työnsä päältä ja minun kuului tehdä ne työt, joihin toiset eivät koskeneet (joista ei saanut arvostusta eikä palkkiota). Eriarvoisuus näkyi myös viikkorahan suuruudessa (50-100mk versus 0mk).
Voiko eriarvoisuuden saada koskaan jätettyä historiaan ja tulla yhdenvertaiseksi?
Voinko saavuttaa koskaan ihmiselle kuuluvan arvostuksen (tarkoitan englannin sanaa dignitigy, en sen suurempaa, mutten oikein tiedä mikä olisi paras vastine suomeksi. Että on tarpeeksi arvostettava saamaan saman kohteliaan kohtelun, joka kuuluu kaikille ihmisille)
Minä olen se syntipukkilapsi, hylätty ja sivuun työnnetty näkymätön, huono lapsi.
Äitini oli monimielisairas ja älyllisesti kehitysvammainen sekä alkoholisoitunut täysi paska.
En voinut ala-asteikäisenä kunnioittaa häntä vanhempana, koska oli niin tyhmä ja sairas, lapsella pitäisi olla vanhempi jota voi katsoa ylöspäin ja joka olisi malli ja älykäs ohjaaja sekä neuvonantaja.
Halusin pois kotoa ja asia järjestyi jo ala-asteikäisenä, äitini ei pystynyt asiaa ymmärtämään vaan vika oli minussa.
Kun sitten peruskoulun päätyttyä palasin kotiin, olin syyllinen hänen kaikkiin ongelmiinsa, kuten aina ennenkin.
Lähdin sitten maailmalle ja kävin vain harvoin.
Lopulta hän onnistui hyökkäämään myös lastani vastaan todella rumasti, joten katkaisin välit kokonaan ja lopullisesti.
En mennyt hautajaisiin enkä ole käynyt haudalla, enkä käy, korkeintaan kusella.
Ps.
Terveisiä Tarja-siskolle, sinäkin olet narsisti ja idiootti, apukoulussakin jäit luokalle hihhuli.
Tämä kyseinen sisko on vajaa päästään johtuen lapsena tapahtuneesta tapaturmasta, jonka yhteydessä suuri osa aivoista tuhoutui.
Ei siis onneksi ole perinnöllinen ominaisuus, toki muut ovat, mutta itse olen säästynyt niiltä.
Toki elämäni on ollut aivan paskaa traumaattisesta lapsuudesta, post-traumaattisuudesta sekä tunnelukosta johtuen.
Lähisuku voi suksia hornan tuuttiin, lähes jokaisella viiraa päässä ikävästi.
Jälkikasvustani huolehdin, kaikki muut voivat suksia vittuun, pösilöt.