Sivut

Kommentit (25)

Vierailija

Mitä tehdään, kun isä ei perheessä pysty asettamaan rajoja? Hän, siis isä,  kyllä hermostuu ja on vihainen, kiroilee ja huutaa, mutta ei pysty olemaan peräseinä. Hän sanoo lapselle, että et pelaa viikkoon tietokoneella, mutta kun saa kerjättyä lapselta anteeksipyynnön, päästää lapsen koneelle. Vanhempien välit ovat törmäyskurssilla erilasiten kasvatusperiaatteiden takia.

Vierailija

Anna isälle vaihtoehtoja, miten hän voisi toimia kiroilun ja huutamisen tilalle.näytä esimerkkiä, mikäli homma itseltäsi sujuu. Sopikaa yhteiset pelisäännöt miten missäkin tilanteessa toimitaan. Olkaa joukkue!  isäkin pääsisi helpommalla viimeistään tulevaisuudessa, kun pysyisi tiukkana.

Ole tukena, älä halveksu. Kannusta ja tsemppaa.Anna palautetta. Tsemppiä! 

Vierailija

Meillä Iskä on vähän turhankin suoralinjainen, ei ole mahdollisuuksia tai vaihtoehtoja, Ainoastaan kyllä ja ei... Mikä ei kyllä toimi ollenkaan... Mun mielestä meillä poikien kans toimii hyvin, että jos vaihtoehto 1 ei lapsen mielestä toimi (vaate/ruoka/tekeminen) niin mahdollisuus ns. itsenäiseen ajatteluun ja pohdintaan kumpi olis järkevää..? Loppu viimeks päätös kuitenkin vanhemmalla, joka perustelee valinnan ja näin ollaan päästy ilman sotaa ihan positiiviseen tulokseen :) Yritän välillä sanoa iskälle, että höllää vähän, sullekin helpompaa, ettei aina tarvii olla niin kiree ku viulun kieli...

Vierailija

Tästä on hyvä puhua koska on niin paljon vanhempia jotka eivät yksinkertaisesti pysty aiheuttamaan mielipahaa lapsilleen. Ollaan aina mieliksi ja lapset pyörittää perhettä. Me aikuiset sitten esim. Päiväkodeissa taistelemme lasten kanssa, jotka eivät koskaan ole kuulleet sanaa ei. Lapsilla on todellisia ongelmia auktoriteettien ja omien tunteiden käsittelyssä. Surullista, mutta totta.

Vierailija

Kuinka niin ei voi kasvattaa ennen uhmaikää? Kyllä, jo vauvalle voi (ja pitää) opettaa, kuinka käytetään käsiä nätisti, eli eläintä, ihmistä, kukkaa tai särkyvää tavaraa ei revitä vaan kokeillaan nätisti ja hellästi. Kasvattaa voi ja pitää koko ajan, mutta tietty tavalla, joka on lapsen iälle sopivaa. Voi myös olla aika aliarvioivaa sanoa, että "vain tosi rohkea uskaltaa syödä noin pahaa ruokaa." Se voi myös olla hauskaa ja hyvin sanottu. Riippuu tilanteesta.

"Tavasta, jolla puhumme lapsillemme, tulee heidän sisäinen äänensä."

Vierailija

Jos asian lukee ajatuksella ja täten ymmärtää asian pohjimmaisen ajatuksen, niin tässähän puhutaan lähinnä tunteista - eli lapselle voi opettaa jo vauvasta vaikka mitä, mutta varsinaisia tunteita hän ei pysty käsittelemään ennen uhmaikää.

Vierailija

Malli tulee aina kotoa: Miten ympäristö reagoi, kun minä teen näin ja noin? Selkeä ja johdonmukainen toiminta vanhempien puolesta helpottaa lasta eikä lapsen tarvi testata palautteen laatua. Lapsethan oppivat myös nopeasti käyttämään hyväksi "pehmoa". Eikö ihmiselle ole aina luonnollista toimia siten, että itse loppujen lopuksi pääsee kaikista vähemmällä. Lapsen pään sisällä kiukkuräjähdys on huomattavasti helpompi toteuttaa kuin sukan jalkaan laittaminen. Ja jos kiukkuräjähdyksen ansiosta äiti tai iskä vielä laittaa sen sukan jalkaan, ottaa syliin ja pussaa, niin mikäs sen parempaa. Kiukuttelu on juuri palkittu. Toisaalta huutaminen, rähjääminen, kiukuttelu ei anna lapselle kuvaa siitä, että vanhempi hallitsisi tilanteen. Lapsi ei tee vanhemman toivomalla tavalla, koska kunnioittaa vanhempaa vaan pelkää. Kuuluuko pelko normaaliin, kunnioittavaan ihmissuhteeseen? Ja uhmaikä tai nykyinen tahtoikä, ei jääkään vain sinne 2-3 -vuoden ikään, vaan saamme toivottaa sen tervetulleeksi joka ikäkriisin myötä.

Vierailija

Voi hyvät vanhemmat,muistakaa,että lapsi oppii matkimalla,jo kaksivuotias seuraa vanhempia mitenhe käytäytyvät ja puhuvat.Joten kannattaa miettiä mitä puhuu ja millaista kieltä käyttää.Kiukuttelu tilanteessa lapsen kanssa voi nevotella miksi hän kiukuttelee,samalla opetellaan vuorovaikutus taitoja.Lapsi kyllä ymmärtää aika pienestä,kun hänelle selostetaan miten missäkin tilanteessa käyttäydytään.Tunteet täytyy saada purkaa,mutta eisaa antaa kohdistaa kehenkään toiseen,hankalat ruokailutilanteet voi hyvin kehittää hauskaksi oppimistilanteeksi.Edelleen vanha sääntö pitää paikkansa Raja ja Rakkaus

Vierailija

Meillä toimitaan 6v kanssa joustavasti. On asioita joista ei jousteta, esim. eskariin meno. Se on "esiopetusta" koulua varten, ei koulustakaan olla pois sen takia ettei jaksa nousta sängystä. Kipeänä on sitten eri juttu. Mutta sitten on myös joustoa. Oman huoneen siivous kuuluu tytölle itselleen, mutta isommassa siivouksessa auttaa vanhempi, kuitenkin niin että tyttö on itse mukana ja siivoaa. Nukkumaan käydessä voidaan pelata yksi peli esim. uunoa, jonka jälkeen tyttö menee nätisti nukkumaan. Kirja luetaan kuitenkin lähes joka ilta. Se ei nukkumaan käyntiä paljon myöhästytä, tyttö nukahtaa kuitenkin lähes heti. Myös silloin tällöin pääsee viereen jos pyytää. Periaate kuitenkin on että omassa sängyssä nukutaan. Myös vaatteiden laitosta voi keskustella, kuitenkin niin että vanhempi katsoo että on lämpimää, puhdasta yms. Meillä on kaksi isompaa, toinen erityislapsi. Heidän kanssa pärjätty samoilla opeilla hyvin.

 

Vierailija

Meillä oli ensimmäisen lapsen aikana sellaista, että lapsi halusi jossain vaiheessa valita (n.2-3vuotiaana)että kumman vanhemman kanssa haluaa esim. tehdä iltapesut tai pukea vaatteet (sen vanhemman kanssa joka ei ollut niin paljon sinä päivänä komentanut). Minä äitinä huomasin että tyttö aloitti tuolla tavalla vallankäytön..isä ei tätä huomannut, oli vain tyttöä kohtaan lempeä ja lässyttävä. Tämä aiheutti sen, että tyttö kiukutteli ja pisti vastaan useasti. Kunnes, tuo "tytön valitseminen" lopetettiin, enää ei saanut valita kumman vanhemman kanssa tehtiin juttuja. Sai aluksi itkupotkuraivareita, mutta muutamien kertojen jälkeen rauhoittui.

Yhtenä iltana menin wc:hen ja kuulin mieheni ja lapseni puhuvan olohuoneessa...eivät tienneet että kuulin. Kuulin että isä sanoi pojalle.."älä sitten tee noin ettei vaan äiti suutu." Raivostuin miehelleni siitä, että hän opetti lasta, että äiti on vihainen ja suuttuu! Kävimme miehen kanssa keskustelun, jossa sanoin, että jos me emme vanhempina ole samalla viivalla lasten kasvatuksessa, niin jossakin menee vikaan. On väärin, että minä äitinä joudun jaksamaan kotona ja opettamaan lapsille rajoja ja isä on aina se joka ei komenna ja vain lässyttää lapsille. Ja sitten mies vielä kehtaa antaa lapsille sellaisen kuvan, että minä olen se kiukkuisempi osapuoli. Ties vaikka pojasta tulisi homo, kun oppii että naiset ovat kiukkuisia...

Vierailija

Njaa, kyllä meillä on aina tenavat saaneet päättää lumppuistaan. Minä olen vain katsonut, että niillä on vuodenaikaan nähden oikeat varusteet niskassa muutoin ei väliä. Eikä noissa luetelluissa asioissa meillä ole tarvinnut koskaan edes taistella. Se on ollut ihan itsestään selvää lapsilla, että joka päivä illtapesut, miten ruokapöydässä ollaan, miten puhutaan sun muut jutut. Erikseen niitä ei ole joutunut opettamaan sillä oppinsa he ovat ottaneet esimerkistä.

Vierailija

Ja valitettavasti aina on ihmisiä, joille nämä asiat eivät monen vuoden vanhemmuuskokemuskenkaan jälkeen ole itsetsään selviä. Se on tosiaan käsittämätöntä, mutta niin se vain on. Onneksi Tahkokallio jaksaa puhua asiaa.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat