Puolison alkoholismi – mistä apua?

Miehen juominen on rankka osa monen naisen ja perheen elämää. Sosiaaliterapeutti neuvoo, mitä puoliso voi tehdä alkoholiongelman voittamiseksi.Lue koko juttu

Puolison alkoholismi – mistä apua?

Sivut

Kommentit (53)

No eipä tullut mahdollisuutta keskusteluun. Hän heräsi puoli 12 aikaan ja lähti jo puolen tunnin jalkeillaolon jälkeen.. Autolla.

  • ylös 40
  • alas 44

Hei, saitko sanottua miehellesi asian - parempi olisi puhua, kun hän on selvin päin.

Voimia sinulle ja lapsillesi.

  • ylös 35
  • alas 37
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutulta kuulostaa, lähteäkkö vai jäädä. Olen ollut mieheni kanssa 37-vuotta, alkutaival meni hyvin. Saimme kaksi lasta ja rakensimme talon, rakkautta piisasi. Nyt viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet pelkkää valehtelua ja baariin karkailua. Kuukausi sitten selkäni leikattiin olen edelleen aika huonossa kunnossa en pääse kauppaankaan ja vaikka pääsisinkin nostorajoitus on 3kg. No reilun viikon mieheni jaksoi olla tukena, mut sitten häippäsi, yritti se tulla parin päivän päästä takaisin, mutta en voinut ottaa sitä oli niin kännissä ja vaaraksi minulle huojumisen ja ilmakiväärillä uhkailun takia. Nyt yritän tulla toimeen täällä yksikseni onneksi veljeni käy auttamassa.

  • ylös 35
  • alas 30

Itse olen 29 ja 10 vuoden suhteemme aikana hänen juomisensa on koko ajan lisääntynyt. Nykyään jos hän tarttuu pulloon siinä menee aina vähintään seuraavat 2 vuorokautta hukkaan. Ensimmäisenä iltana hän on hauska ja rempseä seuramies, toisena päivänä hän on irstas, oksettava vanha juoppo jota en voi kuin hävetä ja vain hammasta purren odotan että hän vihdoin sammuisi tai ei ainakaan saisi päähänsä lähteä mihinkään ihmisten ilmoille. Kolmantena päivänä hän on kipeä, makaa koko päivän ja katuu. On turhauttavaa kun vapaapäiville ei voi koskaan tehdä mitään suunnitelmia kun ei voi tietää missä kunnossa hän on. Olen jo osittain irroittautunut hänestä, käyn opiskelemassa ja töissä toisella paikkakunnalla. Minulla on myös ollut liittomme ulkopuolinen suhde, josta hän ei tosin tiedä. Toisaalta rakastan häntä selvinä päivinä ja hän hokee (etenkin humalassa) rakastavansa minua. En haluaisi lähteä, mutta enää en tiedä haluanko jäädäkään. Meillä ei ole lapsia ja tiedostan senkin, etten hänen kanssaan niitä voi koskaan saada.

  • ylös 78
  • alas 58

Hei 29-v,

Kuulostaa ihan tutulta tuo kirjoituksesi - mun mieheni ei vaan ole enää koskaan hauska humalassa ollessaan, tietty hän on paljon kauemmin juonutkin viikonloppuisin. Eli kun aikaa kuluu, on todennäköistä, että sinunkin puoliso lakkaa sinä ekana kännipäivänään olemasta kiva seuramies.

Mun mieheni juuri maanantaina sanoi, ettei enää koskaan ota viinaa. No tänään hän jo joi kaljaa iltapäivästä alkaen.

Lähteminen onkin todella vaikeaa toteuttaa. Olen joutunut lähtemään jo kahdesta alkoholin hallitsemasta suhteesta; ironisinta on, miksi olen taas valinnut alkoholistin, työssäkäyvän sellaisen.

Onneksesi sinulta löytyy vielä tarmoa opiskellakin. Itselläni loppui juuri viime kesälomalla voimat, siinä määrin miehen ryyppääminen vaikutti minunkin elämääni.

Me ei enää koskaan käydä missään yhdessä, eikä meille voi kutsua ketään kyläänkään.

Jossain vaiheessa tulee kuitenkin se tilanne eteen, ettei enää halua tuhlata omaakin elämäänsä siihen, että vain odotellaan viikonloppua, jolloin voi taas vetää umpikännit.

Kannustan kuitenkin sinua punnitsemaan miinus- ja plus-puolia tämänhetkisessä elämässäsi.

Sen jälkeen, mikäi haittapuolia kertyy liikaa, voisit ehkä muuttaa paikkakunnalle, jossa työskentelet ja opiskeletkin,,,,miten helppoa onkaan neuvoa toista.

Voimia sulle ratkaisuusi,

50-v alkoholistin läheinen

  • ylös 40
  • alas 25

Minullakin on alkoholistipuoliso, jonka kanssa olen ollut naimisissa 30 vuotta. Mies on ollut alkoholin suurkuluttaja alusta lähtien. Hän käy töissä ihan normaalisti (vaikkakin sairaslomia on ollut paljon), joten olen vasta viime vuosina olen tajunnut, että hän on alkoholisti. Luulin aluksi vuosien ajan, että olen itse liian tiukkapipoinen. Olen kyllästynyt katselemaan ryyppäämistä ja rakkaus on suhteestamme kadonnut. Haluaisin erota, mutta en ole pystynyt. Mies ei ole väkivaltainen, mutta ajoittain aggressiivinen ja mustasukkainen. Känkkäränkkäpäivien jälkeen yleensä päätän, että nyt hankin oman asunnon. Sitten mies taas näyttääkin parhaita puoliaan ja unohdan koko asian. Jotenkin tuntuu, että minulla pitäisi olla jokin painavampi syy, jotta voisin erota. Sekin tuntuu vaikealta, että pitäisi jättää koti, jossa on kasvatettu yhteiset lapset ja jossa lapset ovat tottuneet vierailemaan. Tosin nuoremmat lapset eivät käy enää kovin usein. He ovat ehkä kärsineet kodin huonosta ilmapiiristä enemmän kuin vanhin lapsi. Ajattelin aina, että minulla ei ole voimia kasvattaa lapsia yksin ja siksi en eronnut. Nyt minun tarvitsisi ajatella vain itseäni, mutta olen pelkuri ja aikaansaamaton.

Jos nyt joku ehdottaisi, että hae apua miehelle ja mene parisuhdeneuvontaan, niin vastaisin, että en halua. Kyllä tässä 30 vuoden aikana on monet keskustelut käyty ja lupaukset annettu ja rikottu. En usko enää raitistumiseen eikä sekään enää korjaisi suhdettamme kokonaan.

  • ylös 86
  • alas 69
Sivullinen

Aika paljon näyttäis olevan "alkoholisteja" ja heidän puolisoita täällä netissä. Kuka sen oikeesti määrittelee, onko alkoholin kanssa ongelmia? Onko se todellakin puoliso? Itse olen törmännyt kyseiseen aiheeseen joitakin kertoja, mutta näen asian kuitenkin toisin. Kyllähän sellainen eurooppalainen juomatapa on ihan ok, tosin euroopassa ei ole saunaa yleensä. Suomalaiset miehet on varmasti tottunut juomaan sen saunakaljan, eikä siitä pitäis kyllä haittaa olevan ihmiselle. Toki on poikkeuksia aina.

Sitä asiaa en ymmärrä, ettei suomalainen saa tykätä kaljasta, siten ettei hänelle diagnosoida alkoholi ongelmaa. 

"Kaikkea muuta sontaa saa syödä, eikä ne ole ongelmia"

  • ylös 30
  • alas 68
Päivi Virsunen

Olen miettinyt omaa naiviuttani usein,mieheni alkoholismin suhteen ja ihmetellyt, mikä pimeäaukko minulla on korvieni välissä. Vaikka järkeni täysin sanoo, ettei tulevaisuutta ole niin riipun tässä suhteessa. Olemme olleet yhdessä n. 20 vuotta ja aiemmin otin itsekkin alkoholia, mutta hänen uskomattomat tempaukset herättivät minut raitistumaan, pelkäsin tappavamme toisemme, jos jatkan itse ottamista. Nyt 3 haimatulehduksen ja puhjenneen 1 tyypin diapeetteksen jälkeen, olen miettinyt odottelevani vain mieheni kuolemaa, sillä vauhti vain kovenee alkoholin uhteen. Surullista mutta totta seurata sivusta ja odottaa milloin kaikki menee.

  • ylös 32
  • alas 34
Vierailija

Voih niin tuttuja asioita aiemmissa kommenteissa. Itse olen 31v ja ollut yhdessä mieheni kanssa 5vuotta. Meillä on kohta 3vuotta täyttävä poika ja avioeroa olen hakenut. Kotona eläminen on ollut ja on haastavaa. Miehen juominen ja mielenterveyden ongelmat väsyttävät. Haluan erota enemmän kuin mitään muuta mutta taloudellinen puoli huolettaa..kuinka pystyn maksamaan talon lainaa ja ottamaan vuokra-asunnon..kuinka selviän laskuista yksin..mitä jos en saakkaan pojan huoltajuutta yksin ja joudun poikaa viemään isälleen.. Paljon asioita mitkä mietityttävät. Lopen uupunut,mutta tuntuu että niin kauan kun en ääneen myönnä väsymystä selviän kaikesta ja jaksan päivästä toiseen. Mies todella mustasukkainen ja omistushaluinen... Koettaa kontrolloida kaikkea tekemisiäni ja  menojani. Ystävät on jääneet ja lähipiiri ei halua käydä kylässä kun ei kukaan jaksa sitä miehen käytöstä katsoa.surullista.. -t-

  • ylös 42
  • alas 28
Tuskastunut 60vee

Ei ollut tarkoitus alkaa lukea ja kirjoittaa alkoholin väärinkäyttöön liittyvistä asioista, mutta sain pitkästä aikaa kunnon raivarin ja yritin ekan kerran heittää miestäni esineellä,  joka osuessaan olisi voinut satuttaa. Yli kuukauteen en olekaan raivaria saanut, mutta nyt taas kiehahti. Ei mistään isosta asiasta, alkoi vaan ärsyyntyminen kasvaa kasvamistaan. En itse juo nykyään käytännössä lainkaan, koskaan en paljoa ole juonut, mutta mies juo joka ainoa päivä ja on tehnyt niin koko yhdessä olemisemme ajan. Ei viinaa, ainakaan paljon, tai onhan hän sitäkin ottanut ja ties vaikka ulkona pihalla jossain olis pullo piilossa nytkin. Mutta olutta, sitä menee varmaan mäyräkoiran verran päivässä. Yhdessä vaiheessa yritin laskea, mutta eihän siitä mitään tullut eikä siinä mitään järkeä ollut. En juuri koskaan näe hänen juovan, hän juo nopeasti tölkillisen, milloin ulkona, milloin vessassa, toki olohuoneessakin, mutta ei yleensä halua että näen. Piilottaa tölkkejä saappaavarsiin... Kerran jo hänet jätin, ei se helppoa ollut kaikkine käytännön juttuineen, ja olihan se olo orpo yksin vuokrakaksiossa, mutta tunsin kyllä ihanaa vapaudentunnettakin. Mies kyllä soitteli edelleen kerran viikossa tai kahdessa, kysyi kuulumisia. Pari-kolme kuukautta meni niin, mutta sitten mies sanoi tajunneensa ettei voi olla ilman minua ja niin alettiin taas "seurustella".  Muutin työn perässä kauemmas, ajattelin että etäisyys auttaisi minut hänestä eroon. Yritin tapailla muitakin, mutta pettymyksiä nekin, olimme kiinni toisissamme. Puolen vuoden päästä muutin takaisin hänen luokseen ja nyt siitä on tasan kolme vuotta. Hän ei ole koskaan ollut väkivaltainen eikä ilkeä, mutta itsessäni olen viimeisen vuoden aikana huomannut hälyttävän ilmiön. En jaksaisi yhtään katsella enkä kuunnella häntä, samoja juttuja, turhaa puhetta, ärsyttävää kun on joka ilta pienessä kaljapöhnässä.  Jostain pienestä sitten puhkeaa silmitön raivo ja huudan kurkkuni kipeäksi, haukun ja tekee mieli lyödä. Ei jaksaisi uskoa sairauteen, johon ei halua hakea lääkettä eikä apua. Omaa heikkoutta prkl. Vaikka, no joo, kaipa se on sairaus ja pitäisi kai olla kiitollinen, ettei tuon enempää juo, ei kaatuile, ei usein edes horju, ei ole ilkeä, ei sano koskaan pahasti... Mutta ei sano juuri koskaan hyvästikään, seksiä ei ole ollut kai vuoteen-kahteen, no siihen olen tottunut enkä sitä niin enää jaksa kaivata kuin ennen. Mutta silti, vaikka ollaan jo kuuskymppisiä kumpikin, joskus sitä miettii millaista elämä olisi sellaisen miehen kanssa, joka ei joisi. Tai joko sitä osaisi olla yksin, jos toisen kerran tästä lähtisi omilleen. Jään itse eläkkeelle noin neljän vuoden kuluttua. Usein oon ajatellut ja sen hänellekin sanonut, että jos tähän ei tuu parannusta, niin sitten lähden. Ja joskus toivon, että hänelle tulisi joku sairaus, joka pakottaisi lopettamaan juomisen. Että jotain tapahtuisi ilman että minun pitäisi saada aikaseksi lähteä. Kun kuitenkin minun tilanteeni verrattuna monen muun alkoholistin puolison tilanteeseen on aika hyvä. Al-anoniin lähtö on joskus käynyt mielessä, samoin keskusteluajan varaaminen meille A-klinikalta. Mutta sitten tuntuu, että hittovie miksi minun pitäisi käyttää aikaa ja vaivaa hänen ongelmansa hoidon järjestämiseen. Hoidan jo nyt paljon asioita, käyn töissä - hän on eläkkeellä. Teen ruokaa hänelle, ihme huolehtimistarve aikuisesta miehestä, maksan laskut, varaan matkat jos joskus sellaiselle lähdemme jne. No, kaipa mun pitäis vaan opetella laskemaan kymmeneen tai lähteä pois kun alkaa raivo nousta. Enkä edes kadu jälkeenpäin vaikka huudan ja raivoon ja haukun. Ehkä vielä joskus lähden.

  • ylös 45
  • alas 35
sama kohtalo

Mieheni on eläkeelle päästyään kokopäiväinen juoppo, mutten voi lähteä kun ei ole asuntoa minne muuttaa. Tilanne on toivoton, ei tee yhtään mitään kotona, istuu vain tuolissa teveen edessä ja juo. Heti kun pubit aukea on valppaana menossa ensimäisien mukaan, siellä sitten koko päivä ja kotiin kaljakassin kanssa. Ei juurikaan syö, nyt on ruvennut oksenteleen iltaisin. Toivon lopullista ratkaisua, auttakaa..

  • ylös 26
  • alas 24
toivotonta

Aivan samanlainen tapaus minulla, kirjoitit niin nappiin siis meitä kärsiviä on monia. Toivotaan parempaa huomista.

  • ylös 23
  • alas 26
vanhus

Olenjo yli70 vuotias. Miehenii ijuo joka viikko pari päivää,makaa vain. Hänellä on diabetes, syöpä ym sairauksia. Ole nyt ihan looussa, minun pitää nyt tehdä oma ratkaisuni. Olenko huono ihminen, jos ja kun jätän hänet? Oma toimeentulokaan ei ole kehuttava, mieheni eläke on parempi ja yhdessä olemme tulleet toimeen. En voi kertoa asiasta kenellekään. Pojallemme olen kyllä puhunut. Mitään ei voi luvata, yhdet hautajaiset jäi väliin, kun ei ollut lähtijää. Nytkin olen tilannut hautakukat, mutta en tiedä, onko lähtijää. Pitäisikö kukat perua ja jäädä kaikesta sosiaalisesta yhdessäolosta pois? Olen nyt luulktavasti lähellä ratkaisua,koska nyt saan itkettyä,mutta miten san voimia etsiä asunto( olen jo etsinytkin), raha tulee vastaan.ehkä keksin jonkun ratkaisun, osaomistusasunto?? Saisinko seurakunnasta keskusteluapua. Nyt vain itken koko ajan.

  • ylös 26
  • alas 30
Uneton Poika

Itse olen 28v mies ja olen ollut avopuolisoni kanssa reilut neljä vuotta yhdessä. Kun tapasimme naiseni kanssa, hän joi melkein joka päivä. Aina töistä päästyään hän lähti "parille", joka ei jäänytkään siihen kahteen.

Olen kantanut hänet monesti keskellä viikkoa kapakasta yöllä kotiin ja mennyt seuraavana aamuna itse töihin. Tällaista toimintaa kesti jonkin aikaa, kunnes hän yhtenä kertana kaatui pahasti humalassa ja joutui sairaalaan. Sen jälkeen hän tajusi oman juomisensa ja lopetti sen hetkeksi.

Itse en juo alkoholia paljoa. Saatan kerran kuukaudessa ottaa muutaman oluen, mutta käytän kuitenkin alkoholia harvoin. Naiseni on taas toista maata. Viimeisen vuoden aikana olen pelännyt tilanteita, kun naiseni tulee kännissä kotiin. Ei koskaan tiedä, millä tuulella hän on, alkaako hän haukkua minua aivan turhaan tai huutaa: "painu vittuun mun kämpästä" joskus jopa poliisilla uhaten. En jaksa kuunnella huutoa, joten yleensä olen lähtenyt pitkälle lenkille jonka aikana hän on onneksi sammunut ja olen voinut palata kotiin.

Ja raha, tuo ihana esine, jonka voi törsätä viinaan. Naiseni on monesti pyytänyt minulta rahaa juomiseensa ja pyytää lisää, kun on kännissä. Jos en siirrä hänelle rahaa, niin hän on raivostunut. Olen tyhmänä rahaa siirtänyt, mutta vain saadakseni hetken olla yksin.

Nykyään aina, kun hän lähtee juomaan tai omien sanojensa mukaan "parille", niin raivostun jo pelkästä ajatuksesta. Ja sitten naiseni miettii, miksi olen hänelle vihainen. Olen huomannut, että liika alkoholinkäyttö tai juomisesta mainitseminen saa minut pahalle tuulelle. Mietin jo ennen kuin hän lähtee juomaan, että saanko nukuttua, huutaako hän, onko ilkeä ym. Olen yrittänyt puhua hänelle hänen juomisestaan, mutta turhaan.

Selvinpäin naiseni on ihana, lämmin, avoin ja rakastan häntä, mutta olen harkinnut eroa. En jaksa enää katsoa läpi sormien juomista ja kaikkea sitä, mitä siitä seuraa. Joudun valehtelemaan kavereilleni ja vanhemmilleni, miksi naiseni ei tullut mukaan jne. En ole aikaisemmin ollut sellainen.

Perus avautuminen. Naiseni joi nyt to-pe ja su-ma eli neljä päivää ja huomiselle saikkua kun ei pysty menemään töihin!? Nyt hän onneksi jo nukkuu ja pääsen itsekin rauhassa nukkumaan.

  • ylös 37
  • alas 21
Nyt itsenäinen 64v.

Et sä koskaan lähde. Hyväksy se. Itsensä voi tuudittaa tuollaiseen sitkun- tilaan ja jatkaa epätyydyttävää elämää.
Elämiä on niin monenlaisia. Voi elämän kuluttaa juomalla tai juovan rinnalla tai hyvää itsenäistä elämää. Olet valinnut jo oman tiesi. Tee jotain tai jatka, äläkä valita!

  • ylös 23
  • alas 25
minävaan

Lyhyesti:

- vaimoni juo paljon, humalahakuisesti

- meillä on kaksi alle 2 vee lasta

- juominen aiheuttaa ongelmia perhe-elämään ja jopa lasten terveydelle

Vaimoni juo paljon, 99% humalahakuisesti ja 99% sammumispisteeseen (itsensä mukaan ei ole sammunut, vaan vain väsynyt päivän töistä, mm. sammunut pikkuhousut nilkoissa wc:n lattialle ja paljon pahempaakin, mitä en tässä halua sanoa..).

Hänellä on sosiaalisia ongelmia, tai siis ettei hänellä ole sosiaalista elämää - kaverit, tutut, vanhemmat, sukulaiset - jäivät jo alussa kauas koska hän muutti luokseni. Nyt muutimme pari vuotta sitten vielä kauemmaksi työni perässä, joten uudet ystävät ja työkaveritkin jäivät ja kaikki alkoi hänen osaltaan taas "nollasta". Muutoinkin raskaus ja heti perään yllätysraskaus (molemmat kuitenkin toivottuja) ajoivat omalta osaltaan pois työelämästä myös pitkäksi aikaa. Kahden pienen lapsen kanssa on välillä raskasta, selvinpäin ja hyvällä tuulella. Ymmärrän siis tuskan, kun hän itse on sosiaalinen ihminen ja tykkää olla ystävien, vanhempiensa, sukulaistensa kanssa. Minä olen sitä jurompaa ja hiljaisempaa sorttia, joten en välitä vaikka en edes joka viikko tai edes kuukausi ystäviäni kasvotusten näkisi. Minulla on taustana alkoholisti-isä, moninkertainen rattijuoppo ja jatkuvia riitoja kun olin pieni lapsi - olen siis jo valmiiksi varsin kyllästynyt, väsynyt, turhautunut jos edelleen joudun elämään alkoholistin kanssa.

Netissä olen lukenut aiheesta, ja olen ajatellut että tälle täytyy laittaa stoppi. Tavalla tai toisella. Olen valmis maksamaan yksinäni asuntovelat, muut luotot ja velat, ja antaa lapset äitinsä mukaan - ja todennäköisesti näkemään sen, että lasteni annetaan unohtaa isänsä - kunhan lasteni ei tarvitse nähdä alkoholin aiheuttamia ongelmia kuten itse jouduin lapsena näkemään.

Ja tätä kirjoitan joulupäivänä, yöllä, yksin... onneksi maailma on opettanut, että asiat voisi olla plajon huonomminkin.

  • ylös 24
  • alas 25
Vierailija

Hei,

Melkoisen järkyttävää luettavaa,,,heti ensimmäiseksi on pakko todeta, että todellakaan noin ei voi jatkua.

Ajattelen suurella sydämellä näitä kahta lasta; miten heidän sitten tämän äidin kanssa kävisi, mitä he joutuisivat kokemaan, joutuisivat juuri samoja ongelmia kohtaamaan kuin sinäkin lapsena. Voisiko yhteishuoltajuus tulla kysymykseen - näin voisit antaa lapsillesi sitä turvaa, jota he tarvitsevat. Älä anna lapsiasi alkoholistin hoiviin!

Onko vaimosi alkoholistiperheestä? Onko mikään hoitomuotoa mahdollista kokeilla ennen erilleen muuttoa?

Voimia ja jaksamista sinulle,

t. Alkoholistin tytär ja työssäkäyvän alkoholistin avopuoliso

  • ylös 22
  • alas 21
surusilmä

Minä olen ollut naimisissa alkoholistin kanssa jo lähes 40-vuotta. Aluksi miehen alkonkäyttö oli satunnaista, nyt se on jokapäiväistä. Illat juodaan ja aamulla mennään työhön. Mies oli samassa työpaikassa lähes 30-vuotta, mutta sai lähteä. Virallinen syy oli tuotannolliset ja taloudelliset seikat, mutta mieheni veljeltä sain kuulla, että juominen oli todellinen syy.

Nyt hän tekee toisessa työpaikassaviitä tuntia päiväddä ja loppupäivä menee juodessa.

Syy juomiseejn on vaimossa ja kurjalla  kohtalolla, mikä on kohdellut häntä epäoikeudenmukaisesti.

Mies on huomaavainen ja miellyttävä seurassa, mutta kotona  haukkuja ja nimittelijä.

Erosta olen yrittänyt puhua,mutta mies uhkaa itsemurhalla.

Lapsille hän haukkuu ja mollaa minua, itsessään ei ole mitään vikaa. Hän on miehistä parhain.

Eilen illalla vaimo olisi pitänyt toimittaa mielisairaalaan, vastasin, että kaikin mokomin, saahan siellä edes pienen ajan lepoa hänestä.

Lapset ovat omassa elämässään ja kokevat, että juominen on aivan ok. Isä on nyt vaan sellainen, sinun pitää ymmärtää.

Vuorotyötä tekevänä hoitolalan ammattilaisena jaksaminen on koetuksella. Voimat loppuu kohta.

  • ylös 30
  • alas 24
ekivaa

Miksi puhutaan lähes aina siitä, että mies on se joka juo? itse en kestä enää vaimon jokapäiväistä humalajuomista.  Miesten riskirajalle on määritelty rajat. Vaimoni - siis nainen - ainakin joskus ollut naiseuden kaikissa merkityksissä. Hän juo yli kolmekertaisen määrän miehille määritellystä.

  • ylös 25
  • alas 21

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat