Mitä tehdä, jos naapurina on narsisti?

Vierailija

Naapurinani on narsisti. Oikeastaan narsistipariskunta. Ilkeys on kohtuutonta. Onko muuta keinoa kuin muuttaa pois? Kukaan ei usko minua, kun olen kertonut naapurikiusaamisesta. Kaikki epäilevät, että minun päässäni on vikaa. Olen käynyt juttelemassa kiusaamisesta psykologin luona eikä hänkään usko minua. Kiusaaminen pahenee koko ajan. Onko todellakaan muuta ratkaisua kuin muuttaa pois? Onko kellään antaa neuvoja, miten tämän kestää?

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Ei ole. Muuta pois.
Itselläni elämänlaatu parani moninkertaisesti, kun muutin pois häiriintyneen perheen naapurista.

Meillä poliisikaan ei voinut tehdä mitään (vaikka pahoitteli), ja paha olo (etenkin perheen lasten) huokui meille seinistä läpi.

Lääkäri totesi, että joudun sairaslomalle sydämentykytysten takia, jos en keksi, miten ratkaisen stressinaiheuttajan.

Muutin pois.

Vierailija

Minä uskon sinua! Itse olen taloyhtiön hallituksen taholta epäasiallisesti kohdeltu jo vuosia. Tiedän, mistä puhut.

Olen kirjoittamassa pientä opusta naapuri- ja pihapiirikiusaamisesta., mihin kokoan caseja, mutta myös keinoja, mitä tehdä hankalassa naapuriotilanteessa.

Naapurikiusaamiseen on vaieampi puuttua kuin esim. työpaikkahäirintään, jossa tukena on työturvallisuuslaki.

Voit kirjoittaa minulle osoitteeseen

koulutusas@luukku.com

 

Terv

Marja

Vierailija

Hei

minäkin uskon sinua. Olen ollut taloyhtiökiusattu, joka tarkoittaa että, yhden häiriintyneen naapurin kiusaamiseen lähti koko hallitus mukaan. Yksi asukas löi ensin minua ja sen jälkeen ryhtyi levittämään valheellista tietoa minusta ja yritti häätää minua kodistani. Onnistumatta. Hallitus ryhtyi keräämään minua vastustavaan adressiin nimiä ja teki kirjallisen varoituksen asunnon hallintaanottouhkauksella ja kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttävän pöytäkirjan. Tein tutkintapyynnön poliisille, mutta heillä ei ollut aikaa tutkia. Nostin siviilikanteen rikosnimikkeellä kunnianloukkaus. Käräjäoikeus antoi tuomion hallitukselle ja määräsi heille sakot ja vahingonkorvauksen maksettavaksi ja oikeudenkäyntikulut, lasku yhteensä 27.000 euroa.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Hovioikeus päättää huhtikuun aikana myöntääkö se valituslupaa vastaajille. Tein oman 14 sivuisen lausuman, jo ennen kuin hovi käsitteli valituslupaa. Hallitus mm vetoaa siviilioikeudelliseen pakkokeinoon valituslupahakemuksessaan, vaikka he luopuivat pakkokeinon käytöstä jo käräjäoikeudessa, muuttaen lausuntoaan, siten, että kirjallinen varoitus olikin tehty vaan varmuuden vuoksi. Se ei lieventänyt tuomiotakaan, eikä se että yrittivät piiloutua isännöitsijän selän taakse, että isännöitsijä olisi laatinut yksin pöytäkirjan. Hallitus on laatinut pöytäkirjan  ja minua vastustavan adressin yksimielisesti ja allekirjoittanut  molemmat asiakirjat osaltaan. Pöytäkirjanliitteet lisääntyivät oikeusprosessin aikana ja kaikenlaisia valheita esitettiin, koska näyttötaakka painoi.

Käräjillä yksi hallituksen jäsen valheeseen perustuen vapautettin syytteistä, mutta tuomiossa hänet määrättiin maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa. Vapautettu saadaan syytteeseen korkean oikeuden kautta. Rikoksesta syytetyt voivat valehdella ja muuttaa lausuntoaan käräjillä, kuten tämä hallitus teki, mutta silti he saivat tuomion. Siten yksi kiusattu on saanut oikeutta, ensimmäisessä oikeusasteessa. Toisen oikeusasteen käsittely on avoin.

Kirjoitin selviytymistarinan koko prosessista ja se helpotti minua.

Voimia ja jaksamista.

 

 

Vierailija

Hei

Voisitko kertoa koko prosessisi.

Minulla tosi vaikea tilanne taloyhtiössä jo kaksi vuotta.

Muuttaisimme pois, mutta siihen meillä ei tällä hetkellä ole

varallisuutta, kun emme voi myydä nykyistä asuntoa pois

asunnon vikojen ja kosteusvaurion vuoksi. Taas sain tänään

viimeisen yhtiökokouksen pöytäkirjan jossa kaikki siellä käsitellyt

asiat on muutettu. Yksikään pöytäkirja ei ole ollut kokouksen kulun mukainen.

Koko muu taloyhtiön väki (pieni yhtiö) on käännytetty meitä vastaan täysin epärehellisin keinoin.

Kotona olo on yhtä tuskaa eikä nukuttuja öitäkään ole puoleen vuoteen ollut yhtäkään.

Auttaisi tosi paljon jos saisin jotain tarkempaa tietoa tuosta kunnianloukkausasiasta. Asianajajani ei ole toistaiseksi suostunut käsittelemään tätä kiusaamista jonka luokittelisin kunnianloukkauksesksi.

Vierailija

Meidänkin taloyhtiössä kiusaaminen alkoi lyömisestä, tai paremminkin lyömisen yrityksestä. Taloyhtiön pj yritti lyödä kepillä kissaamme, joka oli valvottuna pihalla. - En silloin tiennyt että hän pelkää kissoja, vaan luulin että kyse oli pelkästä ilkeydestä. 

Vaikka olin uusi asukas, monet olivat ehtineet kertoa mulle miten kyseinen herrasmies ja hänen vaimonsa olivat solvanneet muita asukkaita. Herra oli myös tunkeutunut saunaan pelottelemaan yksin saunovaa naista.

Kerroin pariskunnalle kaiken mitä heistä tiesin sekä myös, keneltä olin kuullut.

Tämän jälkeen nämä liittoutuivat heitä selän takana haukkuneiden kanssa (lähes kaikki taloyhtiön hallituksen jäseniä).

Kun yritimme saada talosta isomman asunnon, vuokraemäntäämme painostettiin että asunto muka otetaan haltuun jos hän vuokraa sen meille. Meistä myös väitettiin, että edelliset asuntomme olivat jääneet meidän jäljiltä kauheaan kuntoon.

Muuttoamme ei onnistuttu estämään, mutta pari ahkerinta kiusaajaamme ovat  jatkaneet kiusantekoaan huutelemalla mulle pihalla ja rappukäytävässä. Yksi on myös soitellut vuokraemännälle ja uhkaillut asunnon haltuunotolla...Kun kuulin siitä menin käymään isännöitsijän luona. Hän ei tiennyt mitään tapauksesta ja kehotti olemaan vastamaatta tuollaisten henkilöiden puheluihin.

Kun kerroin edelliselle vuokrantajallemme (siis samassa talossa) tapahtumista, hän kertoi että yksi hänen vuokralaisistaan oli saatu ulos talosta samalla tavalla. Edellinen isännöitsijä oli soittanut hänelle sanoen, että tätä ei saa kertoa kenellekään mutta varoitan sinua: asunto tullaan ottamaan haltuun jos et irtisano vuokralaista. Vuokraisäntä uskoi ja irtisanoi tämän. Kyselin eräältä naapurilta millainen tuo parjattu vuokralainen oli. Vastaus oli että kuulemma erikoinen, mutta ei häirinnyt ketään.

Tuo vastaus n:o 4 sai mut ajattelemaan asiaa uudelta kantilta. Ehkä munkin pitäisi nostaa yksityiskanne. Isännöitsijä kun ei ole ollut halukas puuttumaan huuteluun "se kun tapahtuu päiväsaikaan". Huutelusta mulla ei ole todisteita, koska olen ollut joko yksin tai sitten muita kiusaajia on ollut kuulemassa. Sen sijaan vuokraemäntämme voisi kutsua todistajaksi.

 

 

 

 

Vierailija

Tehdyt toimet ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Onko kyseessä laiton uhkaus? Kodin menettämisellä uhkailu on sisänsä vakavaa. Valheellisen tiedon levittäminen täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Sana sanaa vastaan ei käräjillä riitä. Vahva näyttö pitää olla. Poliisi hyvin harvoin lähtee edes tutkimaan asioita. Naapuririidat ovat punainen vaate poliisille ja toisaalta loputon suo. Yksi sanoo sitä ja kun poliisi kysyy tarina muuttuu. Vaikka kysessä käräjillä on väärä vala, jos muuttaa todistajalausuntonsa, silti sitäkin tapahtuu. Nim kokemusta on. Todistajiani uhkailtiin ja osa muutti lausontojaan. Siltä osin jutun käsittely on meidän jutussa kesken. Nämä pölliäiset luulee että voivat tehdä mitä vaan, niinhän asia ei ole. Väärä vala on isompi rikos kuin kunnianloukkaus.

Käytännössä juttu etenee siviilikanteena, jota meidän tapauksessa ei osattu ottaa huomioon. Yllätyksenä tuli  kallis ja pitkä (3 vuoden) oikeusprosessi ja siinä vaiheessaa vuosi tapahtumista alkoi ilmestyä kuin tyhjästä viralliseen pöytäkirjaan lisää liitteitä, kun niitä pöytäkirjan mukaan oli 2 kpl lopulta käräjillä niitä oli esitetty 8 kpl. Ja osa päivättynä väärälle vuodelle. Rikoksesta epäillyt keksivät keinot hirttää itsensä ja jäivätkin osasta valheista kiinni verekseltään. Sekin osoittaa selkeästi kuinka tyhmyys tiivistyy pienessä ryhmässä.

Nyt nämä hallituksen jäsenet ovat eronneet hallituksesta kun ensin tyhjensivät yhtiön tilin eli nostivat palkkioita koroteetuina vastoin yhtiökokouksen päätöstä asiasta. Kokouksessa ei ollut muita kuin he joten rikoksesta epäillyt vaan vahvistivat  omilla rahanahneilla toimillaan, että käräjäoikeuden antama tuomio rikoksesta oli asianmukainen.

Nyt entiset hallituksen jäsenet kävelevät katse maahan painettuna häpeissään ja vihaisena kun ovat jo joutuneet maksamaan noin 20.000 euroa tyhmyydestään ja lisää maksettavaa on tulossa kevään aikana, ennen kuin edelliset laskut on maksettu ja uudet laskut korkoineen erääntyy. Osalle maksuista on tulossa jo yli kolmen vuoden korot. Tyhmyyttä ei  voi sivuuttaa. Yleensä ihmiset laittaa rahaa pankkiin kasvamaan korkoa, mutta täällä heitätään rahaa ulos ikkunoista ja maksetaan turhia korkokuluja, vaikka hyvin tiedetään että rikoksesta on jo annettu tuomio ja syyllisiä löytyy kun kurkistaa peiliin. Tämän syyllisyyden kanssa he elävät lopun elämäänsä ja rahat on mennyt hukkaan. 

 

Vierailija

kyllä se muutto on vakavasti harkittava vaihtoehto, siinä naaprin avioliitossa on todennäköistä että jompi kumpi heistä on narsisti. Yleensä ei kaksi narsistia tule toimeen keskenään. Ajan oloon jos molemmat ovat narsistiteja he tappavat toisensa. Toinen tekee juuri niin kuin narsisti sanoo.siinä perheesssä on piruirti. Lähtekää pois vaan, päääsette helpolmalla jos narsistin kanssa alkaa riitelemäään esimerkiksi oikeudessa se on loputonta ajan ja rahan haaskausta. Fiksut ottaa jalat alleen eikä ole narsistien kanssa missään tekemisissä. Järki käteen! !!!!

ollaanhiljaa

Savossa päin taas kerrostalon naapuri on ottanut nokkiinsa kun hänelle on nyt huomautettu jälleen kerran vuosia jatkuneesta juhlimisesta yläkerran asunnossa ja siitä laitettu 1 kirjelippu asuntoon, koputettu muutama kerta kattoon, valitettu kahden kuukauden häirinnän jälkeen isännöitsijälle. Kiusaaminen on totaalista ja ympärivuorokautista. Hakkaamista, jyskämistä "reipasta" elämistä asunnossa yöaikaan jne.. Kiusaamista. Eli alapuolella nukkumiset jää hyvin vähiin. Nytkin ryskää. Totta, että pois pitää päästä ja lähdetään heti kun päästään. Narsistin kanssa on turha tapella, ei usko kuitenkaan tulee kalliita oikeusprosesseja, jotka vie vuosia. Taloyhtiön säännöillä ei ole mitään merkitystä. Tässäkin tapauksessa kiusaaja narsisti on hallituksen jäsen ja hänen näpin allaan on kaikki muut hallituksen jäsenet ja isännöitsijä. On ihme miten miehet osoittautuu akoiksi, kun tosipaikka tulee ja pitäisi tehdä oikeita ja oikeudenmukaisia päätöksiä. Nyt on tässä kiusaamis-häirinnässä kolmas kuukausi menossa, eikä loppua näy. Kaikki konstit on jo käytössä. Onko vallalla joku tarttuva tauti joka etenee näissä naapurihäiriköissä. Sairastuuhan tässä ennenpitkää, joka lienee tavoite.

Katriina

Ihminen kun ajetaan nurkkaan kiusattuna ja henkisesti aivan loppuna, niin siinä voi kiusaajille käydä todella pahasti. 

Sen jälkeen loppuu ikuisesti toisten elämän tuhoaminen.  

Näitä irvileukoja kun sattuu olemaan ympäri SUOMEA!!!!

Vierailija

Meillä on ongelmana naapurin setä joka on vuoden siinä asumisen jälkeen keksinyt alkaa valittaa koiristamme. Kuulemma haukkuvat pitkiä aikoja. Koskaan emme ole saaneet vastausta siihen mikä on pitkä aika taikka kuinka pitkään ovat haukkuneet. Setä muisti toki yhden päivän jolloin oli kuullut 3 haukahdusta, hau hau hau. Kerrostaloasumisessa on siedettävä elämisen ääniä ja koirien leikki, josta meidän tilanteessa on kyse, on tätä elämisen ääntä. Samaan piiriin kuuluu lasten leikit ja muut elämisen äänet.

Aloimme tämän ensimmäisen valituksen jälkeen äänittämään koiriamme päiväsaikaan. Kävi ilmi, että koirien leikkiä kesti 1-3 minuuttia päivän aikana (koirat yksin kotona työpäivän ajan).

Nyt setä on jälleen innostunut tästä aiheesta ja soitteli eilen ja uhkasi hiljentää koirat lopullisesti ellemme itse tule niitä hiljentämään. Tultuamme kotiin töistä kuuntelimme äänityksen. Sitä oli 21 min. Ensimmäiset 40 sekuntia koirat keskenään leikkii, tämän jälkeen ilmeisesti tämä hullu naapuri käy hakkaamassa ovea ja huutamassa postiluukusta, jonka seurauksena koirat haukkuvat 20 minuuttia.

Vaikka olisivat haukkuneet 20 minuuttia ilman naapurin provosoivaa käytöstä, niin valitettavasti se on kuitenkin niin lyhyt aika ettei siitä voi valittaa. Sen verran ääntä on kerrostaloasukkaan siedettävä.

Laitoimme tapahtumasta tiukan viestin hallituksen puheenjohtajalle ja isännöitsijälle, mutta kumpikaan heistä ei ole ainakaan vielä meille palannut.

Tänään ukko laittoi tekstaria heti aamusta että nyt koirat aloittivat. Ei tämä asia meitä kiinnosta, pakko niiden on saada leikkiä. Puoli tuntia myöhemmin hän ilmoitti niiden haukkuneen 45 min putkeen. Tämä on joko vale taikka sitten hän on taas ollut oven takana riehumassa. Eivät ole haukkuvia rotuja eikä ole koskaan ollut niiden kanssa haukkumisongelmia. Meidän nykyinen asunto on todella hyvin äänieristetyssä talossa ja hallituksen puheenjohtajakin sanoi mitanneensa desibeleitä talossa ja todella eristetty on. Myös ovet ovat paloturvallisia ja eristävät itsessään 38 desibeliä. En voi ymmärtää miten naapurin setä edes sen enempää kuulee asuntoonsa?? Olemme pyytäneet häntä äänittämään, ilman tuloksia. Nyt ukko uhittelee käräjillä.

Meillä kuitenkin todisteet vaikkakin hänellä tässä on näyttötaakka häiriöstä.

Tänään asennamme kameravalvonnan sekä sisälle asuntoon että rappukäytävään niin nähdään kuka häiriköi ja ketä.

Miten voi olla ettei tämmöisille hulluille kukaan mitään voi?!

mäntykummun Emäntä

Eihän se kiusaamista olisi jos sen muut huomaisivat. Siihen se kiusa perustuu.
Keräätkö todisteita kiusasta..kuten kivitys..rikkominen..tirkistely..jotain mistä poliisi uskoisi Sinua. Kamera käyttöön ja ilmoitus siitä.

Minua naapurit kiusaa..tulevat tarkistamaan tontilleni mitä tehty.net.tavaroita on kadonnut..kukat lähti taimina..koiraa kivitetäänkoska Se paljasti tontti vierailut..
Puhu kiusaamisesta varoen asia kerrallaan..muutenhan se on satua..j
Järjestä sitten vähän , suurempi kiusa yllättäen..esim.tuhkaa kuusen juurelle..kuorikkeen alle..
Lehti puuttuu..aina joskus..
Mieli kuvitus liikkeelle .kiusaaja ei kestä kiusattuna olemista..mutta noudata lakia..
Laita itsesi kauniiksi.. kutsu vieraita.
Grillaa vaikka koiran korvaa 2 tuntia..tuoksu on ihana..nälkä tulee..
Huomaat kyllä mikä osuu.
Pää asia pidä puolesi ..kunnan rakennustarkastajalta ja terveystarkastajalta saat apua..asia kerrallaan ettet vaikuta satutädiltä.
Onnea. Minä uskon Sinua.

Vierailija

Lopeta sekopäiset kuvitelmasi heti. MIKÄLI ET OLE ITSE SAANUT PSYKOLOGIN KOULUTUSTA, sinun on aivan turha tehdä minkäänlaisia keittiöpsykologisia päätelmiä kenenkään narsistisuudesta. Ja jos nyt ihan aikuisten oikeasti muka olet jutellut ongelmistasi jonkun psykologin kanssa, niin usko nyt herranjumala älykkäämpää ja lopeta.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat