Kommentit (4)

Vierailija

Olen juuri keskellä prosessia ja vasta tänään oivalsin, että siitähän tässä on kyse, anteeksiannosta. Ei siitä, että mä jotenkin muutun ja sitten en ole enää masentunut. Kaikesta tuskasta luovun, kun annan anteeksi. Mutta se ei tule olemaan helppoa :( 

Vierailija

Sama täällä. Olen tajuamattani ollut niin syvällä katkeruudessa petetyksi tulemisen jäljiltä, ja hokenut että jonkin pitää muuttua. Mutten tajunnut aiemmin että muutos parempaan ei tapahdu kuin vasta anteeksiannon jälkeen. Viha ja suru tekevät sokeaksi itselleen.

Vierailija

Anteeksi vaan...

Siskoni 50 v. katkaisi välit minuun yli 2 vuotta sitten. Hän lähetti minulle 5 haukkuma tekstiviestiä mistä sain selvitettyä seuraavat syyt eroon: 1. Olin nöyryyttänyt häntä 2 kk aikaisemmin. (hänen ystävänsä joka oli silloin paikalla, oli sitä mieltä, että kyseessä ei todellakaan ollut nöyryytys…). 2. Minä olen hänen, juuri avautuneen henkisen kasvun jarruna. 3. Olemme ihmisinä niin erilaisia. (hyvin läheisiä oltiin ennen ja rakkaita  – ainakin minun mielestä ja myös hänen sanojensa mukaan olin hänelle tärkeä ihminen). 4. Hän on nyt aikuinen, eikä tarvitse kenenkään neuvoja. 5. Minun vitsitkin ovat niin huonoja, etteivät ne enää häntä naurata. (en ole koskaan ollutkaan mikään vitsiniekka, niin kuin hän??)

Syvän haavan hän minuun pisti. En uskonut todeksi, että siskoni kylmästi ja julmasti heitti minut ulos elämästään. Aluksi yritin tehdä sovintoa, vaan ei kelvannut hänelle. Kelasin ja kelasi uudelleen ja uudelleen hänen sanojaan. Olin aivan hukassa, olin menettänyt mieheni ja kohta perää siskoni. Kaksi vuotta on mennyt, mutta nyt vasta ymmärrän, että ainut ihmisessä oleva luonteenpiirre on mustasukkaisuus ja kateus mistä seuraa niin vahva viha joka saa ihmisen toimimaan niin kuin siskoni toimi. Olinpa minä tyhmä kun en sitä heti tajunnut ja uskonut.

Minun mieheni oli kuollut 1 ½ vuotta aikaisemmin ennen tuota tapausta. Siskoni oli paljon miehensä kanssa minun luona (heillä oli oma pikkumökki käytössä).  Siskoni oli silloin kesällä viikot töissä ja hänen miehensä vietti lomaansa mökilläni saunoen ja kalastaen. Siskollani on aina ollut huono itsetunto ylipainostaan, vaikka hän siitä vitsiä aina väänsikin. Surin ja suren edelleen mieheni kuolemaa joten en varmasti vikitellyt hänen miestään, eikä tulisi muutenkaan mieleeni, koska hän ei ole minun miestyyppiäni lainkaan.

Voiko kukaan, jos ei sitten ole aivan tyhmä itsekeskeinen narsisti, laittaa välejä poikki viiden edellä mainitun syyn vuoksi? Minä ainakin tulin siihen tulokseen, että ei voi. Se on nyt aivan ilmiselvää minulle, että siskooni tuli niin mustasukkaiseksi miehestään, että lemppasi minut ulos elämästään. En ole mikään kaunotar, enkä ole koskaan ollut mikään flirttailija, vaan ihan tavallinen positiivisuuteen taipuvainen ihminen. Siskoni ei ole ainut jota mustasukkaisuus vaivaa, mutta hän oli ainut joka käänsi totaalisesti minulle selkänsä.  Leskeyteni myötä jouduin kokemaan sen, mistä olin joskus lukenut, vaan en uskonut. Sain tuta, että leskinaisena olen uhka sukulaisteni naisille ja vain siksi, koska tulen hyvin toimeen myös heidän miehien kanssa. Tämä on säälittävää, mutta totta.

Säälittävintä tässä kaikessa on se, että siskoni yritti kääntää ystäväni ja lapsenikin minua vastaan, luojan kiitos, kuitenkaan onnistumatta siinä. Ei taida siskoni ymmärtää kuinka paljon hän on aiheuttanut pahaa mieltä ja murhetta tällä teollaan, niin omille lapsilleen, kuin myös minun lapsilleni, meidän äidille ja monelle muulle, näin olen kuullut puhuttavan.

Nyt on minun helppo antaa anteeksi hänelle, mutta kun siskoni joku päivä (tietää jo nyt sisimmässään) ymmärtää mitä on tehnyt, on hänen aika antaa anteeksi itselleen ja uskon että se ei tule olemaan läheskään niin helppoa. Lisäksi kestää tekonsa seuraukset, sillä vaikka olen antanut hänelle vilpittömästi anteeksi, ei se tarkoita, että luottaisin häneen enää tai päästäisin häntä enää lähelleni, sen takaa aivan varmasti muisto tapahtuneesta, eli itsesuojeluvaistoni.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat