Minullekin lääkäri puhui, että voisin aloittaa Marevan-hoidon kroonisen flimmerin vuoksi. Luulin kuitenkin, että siitä aiheutuisi kaikenlaisia harmeja, ruokavaliossa pitäisi olla tiukka jne. Ajattelin, että palanen asperiinia riittäisi.
Sitten verenpaineeni kohosi äkillisesti ajaessani autolla iljanteista tietä; pienikin häiriö ohjauksessa, niin olisin ollut poikittain. Kotiin tultua huomasin eteenpäin kaatavan tuntuisen huimauksen. Katsoin vielä netistä, mitä huimaus voisi merkitä, mutta koska huimaus oli ainoa oire, ei netin mukaan ollut ainakaan aivoinfarktista kyse.
Nukuin yön aika hyvin. Seuraavana päivänä meillä oli kollega kylässä. Iltaa kohden tuli jo pieniä kävelyvaikeuksia ja puhekin pikkuisen kangerteli. Kävelyvaikeuksien kasvaessa ajoimme lääkäriin (poikani ajoi), mutta lääkärillä ollessa kävely oli hetkellisesti ihan hyvä, enkä arvannut kertoa kaikkea tapahtunutta. Ajoimme kotiin, vaikka kävelyvaikeudet olivat välillä kovat, ja minua piti taluttaa.
Seuraavaa iltaa kohti olokin alkoi tuntua huonolta. Tyttäreni vaati silloin menemään lääkärin. Päästyäni ensiavun luukulle hoitaja heti talutti minut hoitoon, liuotus aloitettiin jne. Nyt en enää saanut juurikaan puhutuksi, oikea käsi ja jalka olivat liikuntakyvyttömät jne.
Kahden viikon päästä pääsin jo autettuna pyörätuoliin. Huomasin silloin, että sairaalan käytävällä oli puomi, jota kylläkään ei kukaan käyttänyt. Ajoin puomin viereen ja puomista kiinni pitäen seisoin. Muutaman päivän päästä sain jo vedetyksi itseäni puomi tukenani muutaman "askeleen" verran. Pakotin itseni "kävelemään" puomi tukenani parin kolmen tunnin välein.
Omien harjoitusten lisäksi tulivat vielä tehokkaan fysioterapeutin ohjaamat harjoitukset. Sain myös hyvää puhumis- ja kirjoitusharjoittelua a.o. virkailijoilta. Neljän viikon päästä pääsin kotiin rollaattori välineenäni. Käveltyäni lähes joka päivä yli viisi kilometria rollaattorin kanssa, pystyin jo parin viikon päästä liikkumaan sauvat tukenani.
Vaikka toipumiseni oli aika ripeää, olisin todennäköisesti välttynyt aivoinfarktilta, jos olisin ajoissa "nöyrtynyt" Marevan-lääkitykseen. Mitään ruokaongelmaakaan ei ole ollut; tarvitsee vain muistaa, että välttää greipit ja karpalot eikä käytä kohtuuttomasti pinaqattia, herneitä ja kaalia.
Aivoinfarktista jää toisinaan syvempi invaliditeetti. Idolini Eshel Ben Jacob on lääkäritovereittensa kanssa kehittänyt aivoinfarktien, jopa 20 vuotta sitten tapahtuneiden, jälkitilaa tuntuvasti korjaavan paineistetun happiterapian (HBOT). Tätä tuttua hoitomuotoa esim. sukeltajantautiin ja moneen muuhun, ei ole kuitenkaan ennen käytetty aivoinfarktin jälkitilan hoitoon.
Tervehdys..
Minullekin lääkäri puhui, että voisin aloittaa Marevan-hoidon kroonisen flimmerin vuoksi. Luulin kuitenkin, että siitä aiheutuisi kaikenlaisia harmeja, ruokavaliossa pitäisi olla tiukka jne. Ajattelin, että palanen asperiinia riittäisi.
Sitten verenpaineeni kohosi äkillisesti ajaessani autolla iljanteista tietä; pienikin häiriö ohjauksessa, niin olisin ollut poikittain. Kotiin tultua huomasin eteenpäin kaatavan tuntuisen huimauksen. Katsoin vielä netistä, mitä huimaus voisi merkitä, mutta koska huimaus oli ainoa oire, ei netin mukaan ollut ainakaan aivoinfarktista kyse.
Nukuin yön aika hyvin. Seuraavana päivänä meillä oli kollega kylässä. Iltaa kohden tuli jo pieniä kävelyvaikeuksia ja puhekin pikkuisen kangerteli. Kävelyvaikeuksien kasvaessa ajoimme lääkäriin (poikani ajoi), mutta lääkärillä ollessa kävely oli hetkellisesti ihan hyvä, enkä arvannut kertoa kaikkea tapahtunutta. Ajoimme kotiin, vaikka kävelyvaikeudet olivat välillä kovat, ja minua piti taluttaa.
Seuraavaa iltaa kohti olokin alkoi tuntua huonolta. Tyttäreni vaati silloin menemään lääkärin. Päästyäni ensiavun luukulle hoitaja heti talutti minut hoitoon, liuotus aloitettiin jne. Nyt en enää saanut juurikaan puhutuksi, oikea käsi ja jalka olivat liikuntakyvyttömät jne.
Kahden viikon päästä pääsin jo autettuna pyörätuoliin. Huomasin silloin, että sairaalan käytävällä oli puomi, jota kylläkään ei kukaan käyttänyt. Ajoin puomin viereen ja puomista kiinni pitäen seisoin. Muutaman päivän päästä sain jo vedetyksi itseäni puomi tukenani muutaman "askeleen" verran. Pakotin itseni "kävelemään" puomi tukenani parin kolmen tunnin välein.
Omien harjoitusten lisäksi tulivat vielä tehokkaan fysioterapeutin ohjaamat harjoitukset. Sain myös hyvää puhumis- ja kirjoitusharjoittelua a.o. virkailijoilta. Neljän viikon päästä pääsin kotiin rollaattori välineenäni. Käveltyäni lähes joka päivä yli viisi kilometria rollaattorin kanssa, pystyin jo parin viikon päästä liikkumaan sauvat tukenani.
Vaikka toipumiseni oli aika ripeää, olisin todennäköisesti välttynyt aivoinfarktilta, jos olisin ajoissa "nöyrtynyt" Marevan-lääkitykseen. Mitään ruokaongelmaakaan ei ole ollut; tarvitsee vain muistaa, että välttää greipit ja karpalot eikä käytä kohtuuttomasti pinaqattia, herneitä ja kaalia.
Aivoinfarktista jää toisinaan syvempi invaliditeetti. Idolini Eshel Ben Jacob on lääkäritovereittensa kanssa kehittänyt aivoinfarktien, jopa 20 vuotta sitten tapahtuneiden, jälkitilaa tuntuvasti korjaavan paineistetun happiterapian (HBOT). Tätä tuttua hoitomuotoa esim. sukeltajantautiin ja moneen muuhun, ei ole kuitenkaan ennen käytetty aivoinfarktin jälkitilan hoitoon.
https://www.google.fi/#q=eshel+ben+jacob+HBOT
Pentti S. Varis, Espoo
Vaihda se se tohtorin avulla Eliquis lääkeeseen. Se jälkeen ei tarvitse PK kokeissa käydä.