Mielialalääkkeet auttavat masennukseen
klo 0:00 | 29.8.2011
Jos mikään ei tuota iloa, masennukseen on syytä hakea apua. Usein lääkäri määrää ensiavuksi aivojen serotoniinitasoon vaikuttavaa lääkettä. Niitä käytetään paljon mutta silti ne pelottavat. Usein kuultuihin väitteisiin vastaa psykiatri Matti Huttunen.Lue koko juttu
Pikasen kyllä terapian merkitystä liioitellaan, se että juttelee jonkun kanssa ei ole mikään lääketieteellinen hoitokeino. Jos ihminen on ahdistunnut tai paniikkihäiriöistä kärsivä ei keskustelu auta mitään, ainoan helpotuksen saa lääkeistä jotka helpottavat kyseisiä oireita. Ihmisen joka kärsii peloista tai tuntemattomasta uhasta on hyvin varovainen kertomaan edes terapeutille ongelmistaan, koska mikään ei takaa että asiat pysyvät seinien sisäpuolella..ei ainakaan se salassapito velvollisuus.
Kolme vuotta masennusta ja unettomuutta takana, tämän laukaisi suuri elämässä tapahtunut kriisi. Kriisi paheni minulla niin pahaan pisteeseen, että jouduin suljetulle osastolle hetkeksi aikaa lepäämään. Siellä ollessani minulle testattiin sopivaa mielialalääkitystä. Jotenkin suhteellisesti toimiva annostus löytyi ja mieli pysyi hetkellisesti tappavan tasaisena, mitään ilon tunnetta ei ollut, piti väkisin hymyillä ja kyyneliä ei enää tullut. Mieliala oli vakaa mutta mistään päivän tapahtumista en tuntenut mielihyvää, iloa tai mitään ylipäätään.
Jouduin uudestaan menemään lääkäriin, kävin terapiassa useammalla psykologilla ja psykiatrilla, mutta näistä ”keskusteluista” ei minulle ollut mitään hyötyä, se ei auttanut kokomaani kriisiin. Pyysin, että nämä viikoittaiset käynnit lopetettaisiin, koska ne eivät antanut minulle yhtään mitään. Kummallista kyllä pyyntööni suostuttiin, mutta lääkkeitten annostusta suurennettiin. Nyt jatkan yhä edelleen lääkkeiden popsimista jotka auttavat ”tasoittamaan” mutta mikään ei vain tunnu miltään. En nauti seksistä, en ulkoilusta, en elokuvista, en musiikista, en jaksa pitää yhteyttä ystäviini ja olen erakoitumassa. Mikään ei vain kiinnosta tai tunnu miltään. Lääkkeitä yritin lopettaa itsekseni, ei ollut sitten hyvä idea… mieli masentui ja alkoi hautoa kaikenlaisia ajatuksia, naama rupesi puutumaan ja lihakset kamppasi, päätä särki ja oli yleisesti huono-olo, vapinaa ja tärinää, mutta koko kropan puutuminen alkoi pelottaa ja jatkoin kiltisti lääkkeiden popsimista.
Joten jatkan lääkkeiden syömistä, en tiedä pääsenkö niistä koskaan eroon…
Kerran vuodessa näen lääkärin joka kirjoittaa vuodeksi lääkkeet ja vuoden olen kriisini kanssa yksin. Voi olla, että terapia tai keskustelu auttaa joille mutta epäilen tätä suunnattomasti, koska samaa litaniaa ja samoja liirumlaarum fraaseja ym. voisin itse myös ladella. Ei niistä ole kenellekään hyötyä, ei ainakaan minulle.
Tulen varmasti tulevaisuudessakin syömään lääkkeitä, lääkkeitä milloin punaista- ,sinistä- ,valkoista -ja keltaista pilleriä mutta sitä kait tämä elämä on. Harmittaa vain, että en osaa nauttia mistään, enkä tunne ilonhetkiä tai surua, olen kuin sumussa…
t: ei tunteita
Sairastan fibromyalgiaa, olen saanut suuren avun mielialalääkkeistä ainaiseen kipuiluun, nyt on paljon mielekkäämpää eläminen, ei ole kaikkia kipuja poistanut, mutta sietokyky on tullut paremmaksi, kestää kipuja;;Suosittelen muillekkin. Terveisin 64 vuotias nainen Ruotsista.
En puolla,en kiellä mielialalääkkeitä,mutta tuo on totta,että ihmisille tuputetaan lääkkeitä ihan väkisin.varmaan syynä se,että saadaan kuluja pienemmäksi,kun ihminen saadaan tiettyyn tunnetilaan,jolloin hän on "harmiton"..Jokaisella yksilöllä pitää olla oikeus itsenäisesti päättää,haluaako niitä käyttää.
Sairastaessani keskivaikea-vaikea -asteista masennusta minullekin tuputettiin lääkkeitä. Joka ainoa lääke aiheutti erittäin voimakkaita sivuoireita niin, että mahdolliset hyödyt peittyivät niiden alle. Vuosien varrella käytiin läpi kutakuinkin kaikki lääkevaihtoehdot, kunnes lopulta ehdotin lääkärilleni, että eiköhän kokeilla ihan ilman pillereitä.
Nousin vähitellen suosta säännöllisten elintapojen sekä riittävän nukkumisen sekä kohtuullisen liikunnan avulla. Poistin elämästäni stressiä aiheuttavia asioita yksi kerrallaan ja yleisesti ottaen vointini koheni pikkuhiljaa. Nyt on viisi lääkkeetöntä vuotta takana ja vaikka masennusjaksoja tulee edelleen, on oloni kokonaisuutena ihan siedettävä.
Terapiassa kävin vuoden verran ja sieltä sain eväitä itseni kokoamiseen. Silloinen psykiatrini oli todella hyvä ja ymmärsi tilanteeni. Terapiasta saamani hyöty ei ollut välitön, vaan se alkoi näkyä vasta istuntojen jo päätyttyä.
Sanotaan, ettei masentunutta saa komentaa ottamaan itseään niskasta kiinni. Tämä on totta useimmiten. Silloin kun masentunut sen oma-aloitteisesti sanoo itselleen, ollaan hyvän tien alkupäässä. Sillä tiellä olen nyt eikä minulla ole valittamista. Sairauteni on läsnä jokaisessa päivässäni mutta niin niissä on monta hyvääkin asiaa.
Lääkärin todella tuputtavat mielialalääkkeitä, vielä kehtaavatkin tuputtaa jos on tulehduksellinen autoimmuunisairaus joka aiheuttaa väsymystä. Lääkkeet ei yhtään auta siihen. Välillä tulee mieleen että lääkärit on aivopesty tuputtamaan noita lääkkeitä.
Kyllä se niin on että ihmisen pitää kohdata itse asiat jotka ahdistavat tai pelottavat ei suljettava niitä mielestä. Lähdettävä liikkeelle, pelkkä käveleminen ja ulkoileminen etenkin metsissä tekee hyvää. Enkä kiellä pahanolon purkauksiakaan, kunhan ei jää päälle.
Jos haluaa päästä lääkkeistä eroon, on todella pitkällä aikavälillä pikku hiljaa pienennettävä lääkkeiden määrää. Suuremmalla aikavälillä mitä lääkärit suosittavat.
Itsestäni mielialalääkkeiden ja kaikista pahin Efexor jälkeen on tullut mielialalääkkeiden vastustaja. Miten lääkärit saattavatkin pilata ihmisen elämää, houkuttelemalla niitä käyttämään, kuinkahan paljon rahallista menetystä lääkkeiden käyttäjille on tullut turhasta syömisestä jotka vain muuttavat persoonallisuutta, mutta eivät auta.
Kaiken lisäksi lääkkeiden aiheuttamista elämää vaikeuttavista sivuvaikutuksista, lääkärit sulkevat vain korvansa.
Kommenttipalstoilla tohtori Google taas parantaa ihmisiä, joita ei ole koskaan nähnyt.
Olikohan lääketehtaiden rahotus, kun niin kovin positiivisesti kerrankin kerrottiin mielislalääkkeistä?
Artikkelissa sanotaan, että jos oireet eivät lievity neljän viikon kuluessa ei lääke ole tehokas. Aika ironista, että olen syönyt kahta eri mielialalääkettä rinnakkain jo pian kuusi vuotta ilman mitään positiivista vaikutusta mielialaan, mutta lääkärin ja psykiatrin mielestä lääkitystä ei ole syytä muuttaa.
Koen erittäin tärkeäksi keskustella masennuslääkkeiden aiheuttamasta haluttomuudesta ja orgasmikyvyttömyydestä. Olin vasta 18-vuotias, kun hain apua ahdistuneisuuteen lääkäriltä. Mitään keskusteluapua ei tarjottu, tungettiin vain heti ensimmäisellä käynnillä lääkkeet kouraan (ilman diagnoosia masennuksesta tai mistään muustakaan). Naiivina tietenkin uskoin lääkäriä, joka ei antanut mitään muuta vaihtoehtoa, ja aloitin lääkkeet. Orgasmit katosivat viikossa, ja niiden uudelleen "opettelu" vaati kuukausia. Olin vakituisessa parisuhteessa ja kyennyt aikaisemmin saamaan helposti ihan mieltä järisyttäviä orgasmeja. Lopetin lääkkeet ennen 20v ikää, ja olen nykyisin 25-vuotias. Orgasmit eivät koskaan palanneet samanlaisina takaisin. Pitäisi ilmeisesti olla onnellinen, että tulivat edes jonkinlaisina, mutta olen äärimmäisen katkera, ettei osittain pysyviksi jäävistä sivuvaikutuksista varoitettu etukäteen. Seksi ei ole enää jaksanut kiinnostaa, kun tiedän, että suurin osa nautinnosta jää aina kokematta. Joku yhteys aivoissa vaikuttaa pysyvästi katkenneen... Mainittakoon vielä, että en saanut masennuslääkkeistä minkäänlaista apua ongelmiini. Koen, että minulta varastettiin yksi elämän tärkeistä osa-alueista aivan turhaan.
Minulla seksuaalisen toimintakyvyn häiriö jäi pysyväksi. Tila tunnetaan nimellä PSSD (Post-SSRI Sexual Dysfunction). En kykene saamaan orgasmia laisinkaan, kun hieron klitoristani todella pitkän aikaa, syntyy alapäässäni jokin kivulias nykäys, joka ei edes etäisesti muistuta orgasmia. Se euforinen tunne ei tule, joka normaalisti orgasmin saadessa syntyy ja menee aaltomaisesti kehon läpi.
Mieleni ei virkisty, rentoudu enkä ole onnellisempi sen jälkeen kuten olin aiemmin, kun kykenin vielä niitä orgasmeja saamaan. Koko juttu jättää ihan suoraan sanottuna paskan maun suuhun, ja pahan mielen. Mielen tasolla en ajattele seksiä ollenkaan, mm. elokuvien hyväily, suutelu -ja seksikohtaukset eivät aiheuta minussa minkäänlaisia tuntemuksia kehon eikä mielen tasolla. Minulla ei yksinkertaisesti ole enää seksuaalisuutta, ja tämä ei selity millään masennuksella.
On kuin genitaaleihini olisi puudutettu anesteettista ainetta, ne ovat ihan tunnottomat. Kun kosketan alapäätäni, on se kuin koskettaisin vaikkapa käsivarttani. Kyseinen kosketus ei ole nautinnollinen eikä erogeeninen millään tasolla. Tämä anesteettinen turtuneisuus on koko vartalossani, minkään kehon osan koskettelu ei tuota nautintoa.
En myöskään kykene ihastumaan enkä rakastumaan ollenkaan. Olen kuin robotti. Nämä lääkkeet vaikuttavat kykyyn nauttia myös muista asioista kuin vain seksistä, en esimerkiksi nauti enää musiikista, elokuvista enkä kirjoista. Mikään ei kiinnosta tai innosta minua, kaikki asiat ovat täysin merkityksettömiä minulle. Tämä tila on jatkunut jo lähemmäs neljä vuotta, todella pahana se on ollut jo lähes 3 vuotta. En usko että palaudun koskaan entiselleni. Olen nyt masentuneempi kuin koskaan aiemmin, eikö tämä ole todella Ironista? Lääkkeet, joiden olisi pitänyt "parantaa" minut masennuksesta, itseasiassa aiheutti sen ja monta muutakin haittaa.
Miksi totuudenmukaiset viestit ovat saaneet noin hurjan paljon alanuolia? :O Mitä täällä on oikein tekeillä? Onko tänne iskenyt joku trollien armeija?
Surullisinta on, että mm. SATAKUNNNAN kipupolilla määrätään ensisijaisesti mielialalääkkeitä kroonisiin kiputiloihin! Selkäydinvamani, sekä siihen liittyvät 24/ kivut eivät poistu mielialaharjoitteilla- tyyliin: kuvittele kipu palloksi ja hetiä pallo pois. EI kolmen leikauksen ja vammautimisen jälkeen! Eikä myöskään keinotekoinen vaha mielialan pakkomuutos poista kipua. ERittäin monen pettyneen asiakkaan suusta kuultua. Vain yhden lääkärin aikaansaannoksia, jota viljelee koko Stakunnassa.
No en lukenut kaiikii, mut olen muutaman lääkityn kans tuttu. Ja kyl ne saa..... muuttaa luonnetta