Onko kenellekään muulle käynyt näin?

Vierailija

Luonani kotona kävi hotihoidon lääkäri kertomassa, että jos ihminen nykypäivänä halua kuolla, hän saa kuolla. Tuo lääkäri ei kuitenkaan vastannut mitään siihen, kun kysyin, että mistä voi tilata noita eutanasia matkoja Sveitsiin ja mitä ne maksavat.

Tuon lääkärin mukana tuolla  kotikäynnillä oli terveydenhoitaja.

Kun minä en ollenkaan itse ymmärrä tälläistä lääkärin kotikäyntiä niin olisi mukava saada tietää, tekevätkö kotihoidon lääkärit tälläisiä kotikäyntejä kuinka useasti.

Tuo lääkäri oli ennen kotiini tuloaan tietoinen siitä, että minulla on niin kovat nivelrikkokivut, etten pysty nukkumaan, että olen ihan uuvuksissa kivuista ja unen puutteesta.

Minkäänlaista elettäkään lääkäri ei tehnyt lievittääkseen kipujani, eikä hän myöskään ehdotellut minulle minkäänlaista kivunlievitystä.

Kun olisi luullut, että silloin kun lääkäri kotiin tulee sellasen potilaan luokse, jonka tietää kärsivän kivuista, että lääkäri ottaa taskuunsa jonkin ruiskun, jolla hän voisi pistaa kipeisiin niveliin kortisonia, tai jotain muuta ainetta, jolla voisi olla mahdollista saada lievitetyksi kipuja. Mutta että kun lääkäri tuleekotiin kertomaan asian, jonka tämä voisi kertoa puhelimessakin, minä en voi tuollaista lääkärikäyntiä ymmärtää. Jos joku osaa selittää asian niin, se saattaisi auttaa minua ymmärtämään asian+

Kommentit (1)

Vierailija

Tietääkö joku kertoa, olisiko asiantuntija lääkärin vastaanotolla käynnistä mitään apua polvien nivelrikkokipujen lievittämiseksi?

Kun minulle ei voida laittaa tekoniveliä niin, onko olemassa jokin muu keino kun kipulääkkeet, millä nivelrikkoisten polvien kipuja pystytään lievittämään?

Kun minun kohdallani sattuu olemaan niin, että lääkeaineet aiheuttavat niin pahoja haittavaikutuksia, etten pysty niitä käyttämään siinämäärin, että saisisn nukuttua tarvittavaa määrää.

Olisin eritäin kiitollinen, jos joku nivelrikkokipujen asiantuntija vastaisi kyselyyni?

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat