Narsisti ei näe virheitään

Kommentit (10)

Vierailija

Naisten, kuten miestenkin kannattaa olla tarkkana jo ensitreffeillä, niin välttyvät näiltä suhteilta. Ihminen, joka täynnä halveksuntaa tai vihaa haukkuu aiemman/aiemmat kumppaninsa, on todennäköisesti tyyppi joka ei suostu kohtaamaan omia vikojaan, vaan löytää aina kaiken vian vain muista. Pahimmassa tapauksessa nuo ihmiset laittavat välit tietoisesti poikki myös omiin lapsiinsa ja syyttävät siitäkin päätöksestä vain kaikkia muita.

Vierailija

Tuossa ensimmäisessä tarinassa herää kysymys onko se narsismia vai epäonnistunut parisuhde. Auttaisiko yhteinen terapia jossa asia ja epäilys nostetaan pöydälle. Tuohon minä ainakin kannustaisin, saati tuomitsen toista kepeästi narsistiksi. Huonoa kohtelua ei toki puolla mikään.
Kaksi seuraavaa ovatkin aidomman narsismin kuuloisia...

Vierailija

Äitini on narsisti. Ja marttyyri. Helvetinmoinen yhdistelmä kun niikseen tulee. Vasta viime vuosina olen uskaltanut edes myöntää asian itselleni, koska meidät viisikymppiset on opetettu siihen, että vanhemmat ovat aina oikeassa eikä heille saa sanoa vastaan. Olen kiltisti kuunnellut kaiken, niellyt haukut ja arvostelun, palvonut, lahjonut, hemmotellut - vain saadakseni säännöllisin väliajoin raivon ja parkumisen takaisin. Olen ollut aina väärissä työpaikoissa, olen aina kannattanut väärää puoluetta jne. Tuo puolueasiakin hämmentää, koska en ymmärrä politiikasta (eikä kyllä äitinikään, vaikka kovasti niin väittää ja väriä tunnustaa) enkä edes käy äänestämässä. Mutta puolueeni on kuulemma selvä, koska sen voi päätellä palkkani suuruudesta. Ja äitini otaksuman "puolueeni" väki on kuulemma v*maista.

Minkäänlaista huolta emme ole vanhemmillemme aiheuttaneet - kaikki olemme hyvissä töissä ja perheemme elättäneet. Olemme viettäneet ns. oikeanlaista elämää, joten siitä ei syytä löydy äitimme käyttäytymiseen.

Sisarusparvemme on jo pikkulapsesta saakka manipuloitu vihaamaan isäni sukua - heissä ei kertakaikkiaan ole voinut olla mitään hyvää. Vasta aikuisuuden kynnyksellä heräsin tajuamaan, että eihän ne kaikki syytökset ja sepustukset välttämättä totta olleetkaan. Olen myös ulkoisesti vääränlainen - olen perinyt ulkonäköni isän puolelta. Vanha äitini kehuu jatkuvasti itsensä ulkonäköä - me tyttäret olemme liian lihavia emmekä ollenkaan niin kauniita kuin äitini nuorena - tai nykyisinkään. Siis ädin itsensä mielestä ainakaan. Kahdeksankymppisen ihmisen ulkonäköä pitäisi jatkuvasti jaksaa kehua kauniiksi ja hoikaksi.

Manipuloinnin ja henkisen väkivallan kaikkia sävyjä on mahdotonta kertoa ulkopuoliselle - jos yrittää kertoa esimerkkejä, saa vain kommentteja, että no älä välitä, ei noin pienistä kannata välittää. Mutta ehkä vain toinen narsistin vaikutuspiirissä oleva tietää, mitä tarkoitan. Jatkuva varpaillaan olo ja pakonedessä toisen miellyttäminen (koska joskus se on ainoa keino selvitä ja päästä eteenpäin jostakin tilanteesta) on hirvittävän raskasta. Ja jos puolella sanalla sanoo vastaan, alkaa hirvittävä raivo ja parkuminen, kuinka silloinhan "kaikki ovat minua vastaan ja kukaan ei ymmärrä, miten hirveä elämä minulla on ollut" - siis perheen takia! Olemmehan väkisin tähän maailmaan ängenneet hänen elämänsä pilaamaan.

Ihan pienenä esimerkkinä voisin kertoa (eikä edes kovin pahana esimerkkinä), että voisin melko tarkasti merkata kalenteriin etukäteen vaikkapa seuraavan puolen vuoden ajalta ne päivät, milloin äitini tulee olemaan "hirvittävän sairas, luulen nyt kyllä kuolevani" ja "yhtään minuuttia en ole nukkunut": juhlapyhät (koska niitä on ihan pakko järjestää ja muita "passata", vaikka kukaan ei edes haluaisi mennä sitä valitusta ja marttyyriutta kuuntelemaan); jos jollakulla on lomapäivä ("milloinkahan minä saisin vapaapäivän" - sanoo ihminen, joka on ollut 20 vuotta eläkkeellä); jos joku lähtee käymään jossakin ilman, että ottaa mukaan ja elää täysin äitini määräämän aikataulun mukaisesti; jos isäni vaikkapa suunnittelee metsästyspäivää ("ei minullakaan ole harrastuksia"). Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Hän on jäänyt kerran jos toisenkin kiinni - no, ihan jatkuvasti - valehtelusta, mutta kirkkain silmin väittää, ettei hän - uskovainen ihminen - "valehtele ikinä, perkele"! Ja jos asiaa yrittää oikaista, saa palkakseen suunnattoman raivon ja parkumisen. Kun kukaan ei ymmärrä... Paitsi kuulemma yksi hänen sukunsa puolelta oleva perhe, jota hän palvoo täysin sydämin ja täysin varauksetta. Oli syytä tai ei.

 

 

 

 

 

 

 

Vierailija
Vierailija

Tuossa ensimmäisessä tarinassa herää kysymys onko se narsismia vai epäonnistunut parisuhde. Auttaisiko yhteinen terapia jossa asia ja epäilys nostetaan pöydälle. Tuohon minä ainakin kannustaisin, saati tuomitsen toista kepeästi narsistiksi. Huonoa kohtelua ei toki puolla mikään. Kaksi seuraavaa ovatkin aidomman narsismin kuuloisia...

Tuossa tunnistin ex-mieheni täysin. Jos olisin ehdottanut terapiaa tms. siitä olisi seurannut fyysinen väkivalta. Siihen hän tukeutui kun ei sanallisesti pystynyt minua murtamaan.

Vierailija

Tuo äitisi on kuin vaimoni.

Vielä kun lisään, että mistään hänen piirteestään ei voi puhua, sillä se tulkitaan aina häneen kohdistuvaksi arvosteluksi. Sitten alkaa se itsensä vähäteleminen ja marttyyrin leikkiminen.

Toinen on arvostuksen puute, mitä hän potee. Se pitäisi osoittaa kalliina lahjoina ja ostaa hänelle jatkuvalla syötöllä uusia ja entistä kalliimpia koruja. Millään muulla hänelle ei pysty kertomaan kuinka paljon häntä arvostan. Siis en arvosta, mutta sitä huutoa ja valittamista ei kestä Erkkikään kuunnella.

Lapset kärsivät, kun mikään ei ole pysyvää. Omaa paikkaansa "perheen päänä" hän vahvistaa muuttamalla koko ajan sääntöjä, aiheuttamalla "katastrofeja", joista hän voi perheen pelastaa jne jne. Lasten huoneitakin pitää vaihtaa tämän tästä, eikä koskaan kotiin tullessa voi tietää missä se sohva tänään on.

Vierailija

Olen pahoillani perheesi puolesta. Lapsille tilanne on kamala - tiedän omasta lapsuudestani. Äiti "kasvatti" meitä myös pelottelemalla, että jos emme ole, käyttäydy ja tee, kuten hän haluaa, "lääkäri on sanonut, että en enää elä monta vuotta". No, 45 vuotta on ikää lisää hänelle tuosta pelottelusta kertynyt - huono oli diagnosointikyky silloisella lääkärillä!

Lapsena piti yrittää miellyttää, jotta raivokohtaukset ja valitukset pysyisivät aisoissa. Ei auttanut kylläkään. Lapsena piti osata olla kuin aikuinen (paitsi että naiseksi ei olisi saanut kasvaa), aikuisena pitäisi taas alistua olemaan täysin hänen vallassaan oleva lapsi.

Jos ei asia olisi niin surullinen, melkein huvittaisi tuo kalliiden lahjojen kommenttisi. Niinpä niin: viimeistään joulupäivänä alkaa valitus, kuinka hänen (ensimmäisessä viestissäni mainitsema) rakkaan sukulaisperheensä lapsukaiset osaavat ostaa kalliita ja ihania lahjoja vanhemmilleen. Ikinä ei ole lahja osunut täysin kohdalleen, vaikka etukäteen "no ei mitään kallista, jotakin pientä".

Joulua odotellessa siis.....

 

 

Vierailija

Sosiaalitoimi hyväksyy lapseen kohdistuvan väkivallan Joensuussa Narsistilta
 
"Pelkään, että tyttärestäni tulee seuraava Eerika", sanoo joensuulainen äiti loppuvuonna 2014. Hän tuli lastensuojelun asiakkaaksi seitsemän vuotta sitten, joulukuussa 2007 hänen miehensä pahoinpideltyä hänet. Pariskunnan tytär oli tuohon aikaan kolmikuinen vauva. http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/sosiaalitoimi-hyvaksyy-lapseen-kohdistuvan-vakivallan-joensuussa1

ierikki

Minä erosin  vajaa 20 vuotta sitten naisesta joka piti omasta mielestään iteä täydellisenä, hänessä ei ollut omasta mielestään mitään vikaa mutta hän myös toi sitä esiin että minkä hän mahtaa että on sadisti ja nauttii siitä kun saa toista rääkätä ja se ei kohdistunut ainoastaan minuun vaan amyös lapsiin. Ero johti siihen että se oli hänelle paha takaisku, irtipäästäminen oli hänelle vaikea ja kun tein selväksi eron jälkeen että lasten takia meidän pitää pystyä keskustelemaan ja sopimaan asoista koskien lapsia kuin minuakin niin se sai aikaan lopullisen välirikon naisen toimesta ja sitten kun hänen luona asuvilla lapsilla oli mm. koulu ym. ongelmia ne salasi ja jopa kielsi opettajan kertomasta lasten ongelmista minulle yhteishuoltajuudesta huolimatta. Sekä sitten kun ahdiko kun  toi hänen elämään ongelmia monella tapaa niin ne ongelmat oli minulla ei hänellä ja jopa teki valheillaan itsestä yksinhuoltajan ja minusta kyvyttömän huoltajan vaikka minulla oli yksi lapsi kasvatettavan ja meillä oli yhteshuoltajuus koko lasten alaikäisyyden ajan ja jopa sosiaaliviranomaset suojelivat moista naista ja  sen myötä aiheuttivat lapsille siitä ongelmia syrjätymis, koulunkäynti ym. ongelmia.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat