Kommentit (3)

Vierailija

Tälle 20-vuotiaalle naiselle haluaisin kertoa, että minullakin oli nuorena  sisäänpäin kääntyneet nännit. Kun sain ensimmäisen lapseni, niin imetyksen seurauksena nännit tulivat esiin. Imetysajan jälkeen nännit eivät ole enää  kääntyneet sisäänpäin vaan jäivät ulospäin, vaikkeivat nyt vieläkään mitenkään törrötä, eivätkä kunnolla kovetu. Nyt olen 50-vuotias. Eli nännien asento voi iän mukana muuttua.

Vierailija

Sisäänpäinkääntyneitä nännejä hoidetaan kyllä kirurgisesti myös kosmeettisista syistä. Leikkaus kestää alle puoli tuntia, mutta on melko hintava. Kosmeettiseen haittaan löytyy kuitenkin myös toinen hoito. Avent Niplette on yksi tuotemerkki, jolta löytyy erityinen nännin ulosvetämiseen tarkoitettu imukuppi, tuotemerkkejä voi olla muitakin. Paketissa luvattiin, että useimmissa tapauksissa nänni kääntyy pysyvästi ulospäin noin kolmen kuukauden päivittäisellä käytöllä, pehmytkudoksen venyessä. Laitetta käytetään kahdeksan tuntia kerrallaan. Olen käyttänyt omaani nyt puolitoista viikkoa ja minua aina kiusannut asia on jo nyt korjaantunut. Nänni on ulospäin kääntynyt myös sen osan vuorokaudesta, jolloin en laitetta käytä. Se ei näy vaatteiden alta ja on helppokäyttöinen. Laitteen voi ostaa joko yhdellä tai kahdella imukupilla. Luullakseni en joudu käyttämään laitetta kuukautta pidempään. Teho voi olla huonompi, mikäli on kyse ontelonisistä, koska niissä nännissä ei ole riittävästi pehmytkudosta. Olen 35-vuotias nainen ja kärsinyt tästä vaivasta teini-iästä lähtien. Rintani eivät ole muutenkaan kovin upeat, ne ovat pienet ja hieman erikokoiset, joten tämä on tuntunut valtavan suurelta asialta. Olen harmistunut siitä, etten ole törmännyt näin pieneen asiaan aiemmin, mutta onnellinen löytäessäni ratkaisun edes tässä vaiheessa elämääni. Gynekologi ja mammografian suorittanut lääkäri ovat kyllä kommentoineet nänniä, mutta eivät ole ikinä kertoneet, että kosmeettisen vaivan voisi hoitaa itse.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat