Kommentit (6)

Vierailija

Varsin yksioikoinen artikkeli, joka tuntuu vastaavan kaikkiin ongelmatapauksiin samalla tavalla: "Ei kannata".

Itselläni polvi oireili kolmetoista vuotta siten, että parin kuukauden väliajoin sinne kertyi vettä. Silloin jouduin kulkemaan kyynärkepeillä. Ja vesi katosi yhtä salaperäisesti.  Vihdoin Diacorin expertti sanoi, että 90 % varmuudella siellä on nivelkierukan repeämä. Hän passitti minut Kirurgian laitokselle tähystysleikkaukseen. Siellä tähystyksessä (jota itse seurasin monitorista) kirurgi leikkasi ja poisti palkeenkielen, joka oli syntynyt nivelkierukkaan. MUTTA samalla hän näytti minulle, että reisiluun päässä ei ollut enää nivelpintaa vaan vappuviuhkaa muistuttava luun pää. Sillä hetkellä tajusin, että maratonjuoksut on juostu ja kirurgi vahvisti asian. Enää ei saa juosta metriäkään.

Alkuperäinen ongelma syntyi 18-vuotiaana, jolloin kaaduin polkupyörällä ja loukkasin polveni. Olin vapaan urheilusta 6 kuukautta, koska polveen tuli vettä. Kunnanlääkäri poisti sitä pruutalla, se oli ainoa hoito siihen aikaan (1960) ainakin maaseudulla. minulla on Ylioppilasterveydenhuollon röntgen polvesta yli 50 vuotta sitten, koska polvi vaivasi minua silloin.

Polvi vaivasi minua läpi elämän siten, että en pystynyt pitämään sitä koukussa 40 minuuttia kauempaa. Vaati luovaa taiteilua selviytyä yliopiston luennoilta, teatterista, elokuvateatterista sekä lennoilta kun vaatimus oli käytäväpaikka vasemmalta puolelta, jotta oikean jalan sai suoraksi. Mutta täällä sitä vaan porskutellaan, täytin tänään 71 vuotta. Juossut en ole 12 vuoteen ja siitä olen katkera. Tekopolviniveltä en saa, koska pystyn kävelemään kilometrin. Se on polvinivelleikkauksen raja.

Eivät kaikki ihmiset ole samanlaisia, eivätkä polvet. Se näyttää tässä uutisoinnissa unohtuneen.

Vierailija

Olen aina kävellyt ja normaali painoinen ollut 52-54 kg.Nyt en pääse liike 60kg/164cm .Ikäni estekkö?, Käyn 63v.Vuosi sitten kevät kesääkö ?Satutin polveni, hakeuduin lopulta  terveysasemalle loppu vuottaa itä-helsinki. Ikäni katsomatta diaknoosi nivelrikko ja kipukeeliä, ovesta ulos. Ok !Olkoon vain ja onkin jo nivelrikkoa. Totuus jalka ja polvi oli satutettu. Pitää vaan kivusta kärsiä ja syödä luontaistuotteitako?Lääkärin suosittelemana ;Clucadol ! Paranee polvi. Jos olen pystynnyt viimeiset 20 vuotta kävelemään lenkkeilemään päivässä 20km. En ole soffaperuna ja lääkärin mielestä riitää 3 kertaa viikossa pieni kävely. Kipu estää liikeen, ja keskivatsaa pyöristyy väistämättä.Lisäksi työnnetään kolestroolilääkeet, joka lääkeselosteen mukaan käyvät jalkoihin.Ihmiselle jolla jalka kipu niin että vie yö-unet, vie 100 %latvankin säryt ja kodin vankina olo yksin asuvana !;kun on tottunut ulkoilu liike ; mutta jalka stoppaa noin 1,5 km matkalla, nouse metroon ja palaa kotiin ! Näiden yleisten säästöjen ja tutkimuksien mukaan, polven tähystysleikkaus ei autakko?.Onko terveyskeskus lääkäreillä röngen silmät ? Määrätty määrä potilaita jotka saavat lähetteen orttopedillle sairaaloiden plk ? Nimikkeellä ikä rasismi ,kun eläkeellä ei hoito? Resepti käteen ja ulos!Jokainen  yleislääkäri tietää röngen kuvissa ei näy kuin luut! Jos ihminen kaatu ,kompastuu ja sattumalta satutaa polven ; ON NIVELRIKKO ! Varsinkin jos alla on 20vuoden takainen, urheiluvamma ja tähystysleikkaus !Katsomatta pystytään diaknoosi tehdä !Ei väliä jalalla ontuu kävely, säryt nousee lonkaan asti.Väärä asento kävelyn kun kipeämpi toinen jalka.EI nähdä sitä kokonais kuvaa kun ikärasismia; Jos vanhenevaa väestöä  ei hoideta heti, tarvitsevat aina vain nuorempina kotisairaan hoidon palvelut kotiinsa. Kun heti ongelma lähdetään terveyskeskuksen kautta hoitamaan , pitkällä tähtäimellä on säästöjä .Jokaisen lääkärin joka ei pysty terveysasema hoitaa potilas, on ehdotonta lähetää yleislääkärinä orttopedi, gynegoloogi .fysikaaliset hoidot,ymm.mitä ei tehdä. Näin sitten vanheneva kansa tarvitsee yhä useammin ja nopeammin kotisairaanhoito ymm, Jossa  ei tämä päiväkään kyetä antamaan vanhuksille riitävää hoitoa huolenpitoa.Käydään hetki, Resussi pulan takia ja SYY EDUSKUNNAN PÄÄTÄJIEN SÄÄSTÖT! esim.sisareni mies  76 vuotias, yksin asuva.Tukisukat laitetaan puolilta päivin jalkaan ja samalla aamuläkeet annetaan. Ilta lääkeet sitten  alku ilta ja tukisukat pois Paavolla! Lääkeitä lakasin ennen juhanusta  lattialta, kysyin eikö täällä annetaa henkilökohtaisesti lääkeet,että vanhus syö ne ? Olenkin ilkeä tia, kysyn, kyseen alaistan huomautan lähiomaisille Paavon yksin olosta ja siitä, en ole kuin vaimon sisko, vaimo saa leskeneläkeen aikanaan en minä!  en saa myöskään mitään rahallinen korvaus Paavon luona käyntini, mutta palkitsevan VANHUKSEN SANAT KIITOS !Olen Palkaton ihminen joka ei sitoutunnut mihinkään vanhuksen huusholli!Tähän samaan siis olen  itsekkin tulevaisuus menossa, kun hoitoa ei ajalla saa. Sama koskee  kaikkia yksinäisiä vanhenevaa väestöä !

huoh

Juu meikällekkin noita lihasten vahvistamisia paasattiin vaikka prässissä tein 250kg:lla 10:n toistoja ja treenasin joka mahollista kohtaa jalassa paitsi jalkapohjia, no lopulta sitten yksi orteopedi huomasi että hei se polvi on paska eikä vika ollutkaan lihasten heikkoudesta ja tähystystä ootellaan ja olen reilu 20vuotta vanha..

Toivoton tapaus

Minulla polvi teki tepposet 4-v sitten. Vuotta aikaisemmin puutarhatöissä tiputin savisen kukkaruukun isovarpaani päälle ja se irtosi. Varvas kiinnitettiin ja sain siihen ison polveen asti ulottuvan kipsin. Viikon jälkeen kipsin sisällä tapahtui jotain ja jänne katkesi. Uusi operaatio ja tällä kertaa polvesta otettiin jänne varpaaseen. 9kk kävelin keppien varassa. Varvas ei toimi edelleenkään.
3kkmeni ok, kunnes nousin autosta ja polvesta kuului omituinen ääni ja sen jälkeen klinkkasin kipeällä jalalla kaksi viikkoa. Menin lääkäriin ja epäilin että kierukka oli repeytynyt. Lääkärin mielestä siinä oli vain jännepussin tulehdus ja laittoi kortisonia joka teki enemmän kipeää. Uudelleen lääkäriin ja magneettikuvaan, jossa sitten tuo repeämä todettiin. 4kk ja pääsin tähystykseen. Toivoin, että nyt helpottaa, mutta mitä vielä. Ortopedi sanoi, että kaikki tehtiin mitä voitiin. Kystat poistettiin, mutta ikävä kyllä kivut jäävät. Polvessa ei kulutuspintaa paljoa jäljellä. Puhuttiin tekonivelestä, mutta heti perään, että olen 10-v liian nuori. Jep.
Tämän vuoden kevääseen meni ok, kunnes kamalat kivut palasivat. Keppi taas käyttöön ja lääkäriin. Röntgenkuvat otettiin ja niinhän siinä sitten oli käynyt että pari milliä puuttuu, jotta luut hankaavat toisiaan. Jostain kohdasta ilmeisesti hankaakin, koska kipulääkkeistä ei ole apua. Nyt sitten puhuttiin 60-v iästä, josta puuttuu 4-v minulla.
Liikkuminen on hankalaa. Pyörällä en ole ajanut nyt 5-vuoteen. Koirien kanssa en pysty pitkiä, ripeitä lenkkejä tekemään, pitkään istuminen tai seisominen ei onnistu. Töissä istun paljon, sain sähköpöydän ja satulatuolin, mutta usein kotiin tultuani jalka on puuduksissa ja kipeä.
Ihmettelen vain tätä turhautumisen määrää, jonka tämä aiheuttaa kun olisi vielä halua liikkua, vaikka marjastaa tai vaikkapa tanssia, mutta ei pysty. Puutarhahommissa olen keksinyt, että istun ja siirryn eteenpäin. Keinot on keksittävä.
Ihmettelen vain tätä politiikkaa, miksei työssä käyviä hoideta ja anneta lisää työvuosia vaikka leikkauksen tai tekonivelen avulla. Itselläni on paljon sairaslomapäiviä kipeän polveni takia. Pidän työstäni paljon ja haluaisin kivuttomana sitä jatkaa eläke-ikään asti.

Ihmettelen

Vai ei saa tekoniveltä jos pystyy kävelemään kilometrin.Minun tuttavani oli ja on kokopäiväinen liikkujaeläkeläinen. Hän käveli varmaan kymmenen kilometriä joka päivä ja pyöräili useita kymmeniä kilometrejä päivittäin kesäisin.Ikää oli silloin ainakin 74.Hän kuvitteli ja kuvittelee edelleen,että hänen pitää voida liikkua sanoin kuin nuorena.Kyllä hän sai tekonivelen.Hän ei ollut koskaa turvautunut minkäänlaiseen kyynärsauvaan tai vastaavaan.Hänen kävelystään kyllä huomasi ,että vetää hieman toista jalkaa

vieraileva

Kyllä tämä juttu terveyskeskuksen säästöistä  on niin yksioikoinen artikkeli, en ymmärrä miksi ihmisiäei voi hoitaa yksilöinö niin kuin ennen? Täytyy olla joku muotijuttu jota jokainen terveyskeskus lääkäri pitää totena!

Ei tarvii sen enempää vaivata päätään !Fysikaalinen on jotain ihmeellistä hoitaa vaivan kuin vaivan, vaikka luut vain koliisee toisiaan vastaan. Pillereitä vain niin että on ihan sekaisin pää sekä vatsa. Itselläni todettiin polven kuluma kipu oli jossain kohtaa valtava, päiväkodissa töissä piti kumartua, nostella ja kiivetä toiseenkerrokseen,

Fysikaallista, pillereitä ja sairaslomaa tyrkytti työterveyslääkäri. Päätin kun olin klenkannut aikani että menen yksityiselle jos sieltä puolelta sais apua. Näin myös kävi polvi kuvattiin ja todettiin kierukassa kulumaa ja repeytymä! Olisin saanut saman tien leikkaus ajan, mutta harkitsin viikon verran asiaa, täytyihän hoitaa raha asiat koska eihän se hoito ole ilmaista (lainarahalla)  ja vielä keskustelin leikkaavan lääkärin kanssa kunnes menin tähystysleikkaukseen ja kolmen kuukauden sairasloman!

Olen niin tyytyväinen kun menin siitä on neljä vuotta polvi on kunnossa voin tehdä kaikkea!  Onnellinen:)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat