Kiusaamista vai luulottelua?
klo 8:42 | 6.3.2015
Jos on muuttanut kolme kertaa vuoden sisään sen vuoksi, että naapurit kiusaavat, kannattaa katsoa peiliin, kehottaa psykologi Sanna Aulankoski.
Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa kuitenkin olla erittäin varovainen,kenet kotiinsa kutsuu.Naapuri on vain naapuri,jos kengät menevät myöhemmin ristiin niin juoruilu alkaa ympärillä.Naapurin kanssa kannattaa käyttäytyä fiksusti,mutta on sanonta että naapurin kanssakäymisessä ei tule koskaan ottaa kellaria välistä pois.
Toisin kuin kysyjä nimimerkillä "Mari", en ole joutunut muuttamaan 3 kertaa vuoden sisällä enkä asunut vain viikkoa jossakin huoneistossa. En ole myöskään kokenut, että minulle olisi huudeltu ilmastointihormin kautta tai muutoinkaan henkilökohtaisesti vainottu, missään asuinpaikassani.
Jotain tiedän naapureiden aiheuttamasta häiritsevästä asumisesta minäkin.
Edellisessä kodissani (kerrostaloasunto) asuin noin 12 vuotta. Talossa oli jonkin verran järjestyshäiriöitä, vaikka se sijaitsikin aivan keskisuuren kaupungin keskustan tuntumassa. Kyseisen kerrostalon asunnot olivat kooltaan yksiöitä, kaksioita tai kolmioita, joista monet olivat ns. "sijoitusasuntoja", usein vaihtuvine vuokralaisineen.
Aluksi seinänaapurinamme asui rauhallinen keski-ikäinen nainen, joka myöhemmin vaihtui rauhalliseen vanhaan rouvaan. Vanhan rouvan siirryttyä palvelutaloon muistiongelmien takia, omistaja vuokrasi ko. kolmion kolmelle opiskelijatytölle, jotka juhlivat viikonloppuisin niin railakkaasti, heidän alakerrassaan asuva, kolmivuorotyössä käyvä pariskunta kävi huomauttamassa tytöille ovien paiskomisesta ja äänekkäästä musiikin soitosta klo 02.00 aamuyöstä. (Me, opiskelijatyttöjen seinänaapurit, olimme kiitollisia, että kerrosta alempaa reagoitiin tyttöjen häiriökäyttäytymiseen eikä meidän näin ollen tarvinnut puuttua asiaan.)
Suoraan alapuolellamme asui aluksi jonkin verran alkoholisoitunut eläkeläispariskunta. Nämä, selkeästi yli 60-vuotiaat ihmiset saattoivat kulkea arkena hyvinkin huoliteltuina (hiukset kammattuina ja päällysvaatteet silitettyinä) kauppaan, kirjastoon tai muille asioilleen. Viikonloppuisin "vanhukset" kuitenkin riitelivät railakkaasti alkoholin voimalla; nainen sohi miestään ja kattoa harjanvarrella, syyttäen samalla siippaansa huorissa käymisestä, kun mies tuli humalassa kotiin. Vanha mies kiroili äänekkäästi ja aneli vaimoaan olemaan lyömättä. Tilanne rauhoittui, kun pariskunta erosi, ja vaimo muutti muualle.
Suoraan yläpuolellamme elelivät sitten ne kaikkein häiritsevimmin asuvat naapurimme, jotka olivat myös ainoat, joille huomautimme häiritsevästä asumisesta. Yksinhuoltaja-isällä oli ulos kadulle asti näkyvä höyläpenkki keittiössään eikä hän karttanut sahausta ja porausta, edes klo 22.00 jälkeen arki-iltaisin. Puolenyön jälkeen kapakasta saapuessaan mies paiskasi asuntonsa oven kiinni kuin saluunaan tullessaan, niin että koko rappukäytävä raikui! Kesäiltoina parvekkeen ovea oli mahdotonta pitää auki, koska yläkerran yh-isä istui omallaan taukoamatta sauhuttelemassa ja äänekkäästi kännykkään kailottamassa. Näin minulle myös selvisi, että miehen pojalla oli diagnostisoitu ADHD. Tämä yläasteikäinen poika leikitti keskikokoista, paljon liikuntaa kaipaavaa koiraa pallolla sisällä, myös kesäkuukausina. Poika sai usein raivokohtauksia koulusta kotiin tultuaan. Ilmeisesti koulussa oli päivän aikana tapahtunut usein jotakin hyvin turhauttavaa, koska poika saattoi hyppiä lattiaa vasten, kiroilla äänekkäästi ja hakata nyrkeillä seiniä, joskus jopa 15 minuutin ajan.
Minua tämä poika alkoi huoritella sen jälkeen, kun huomautimme isälle heidän meluavasta elämäntyylistään, jopa klo 22.00 jälkeen illalla!
Neuvoni rauhallista asumista kaipaaville onkin, etteivät ostaisi tai vuokraisi asuntoa kerrostalosta, jossa on paljon pieniä sijoitusasuntoja, vaihtuvine vuokralaisineen.