Kuoleman läheisyydessä meidän elävien on parasta olla yhdessä

Kun on kamalaa, ajattelen pingviinejä, syksyllä leskeksi jäänyt Anna-Stina Nykänen kirjoittaa.Lue koko juttu

Kuoleman läheisyydessä meidän elävien on parasta olla yhdessä

Sivut

Kommentit (39)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

JooJoo
Miten ilkeä kommentti. Mistä näitä ilkeitä ihmisiä riittää joka tilanteeseen. Äiti opetti että mölyt kannattaa pitää mahassaan. Opettele Sinäkin

Voimia Anna-Stiinalle

  • ylös 75
  • alas 10
Vierailija

Jooo, Jooo
Miten ilkeä kommentti. Mistä näitä ilkeitä ihmisiä riittää joka tilanteeseen. Äiti opetti että mölyt kannattaa pitää mahassaan. Opettele Sinäkin

Voimia Anna-Stiinalle

  • ylös 33
  • alas 8
Vierailija

Jooo, Jooo
Miten ilkeä kommentti. Mistä näitä ilkeitä ihmisiä riittää. Äitini opetti että mölyt kannattaa pitää mahassaan. Ehkä Sinunkin kannattaisi opetella.

  • ylös 16
  • alas 22
Vierailija

Kauniisti kirjoitettu surusta, sen kokeminen on niin henkilökohtaista. Ihmisten tarjoama myötätunto viestii ettei inhimillisyys ole kadonnut tästä maailmasta. Je suis pingouin.

  • ylös 42
  • alas 21
leskenä kolmatta vuotta

Kiitos! Kovasti tuttua. Suruhunnun olisin itse halunnut, tai mahdollisuuden olla välillä näkymätön, kun hyvää tarkoittavien ihmisten selitykset ja vaatimukset uuvuttivat ja loukkasivat. Läheisiä ja minua itseänikin on hämmentänyt, miten kauan suru kestää. 

  • ylös 41
  • alas 22
kuvisope

Niin miun pingviinit opettajakollegat ja ihanat murkkulapsukaiset jopa pojat halaavat ja kysyvä tmiten sie jaksa ...miun ihana lahjakas poikani 30v. kuoli sydänkohtaukseen marraskuussa ja oli unohtanut nauttia elämästä...teki vain töitä ja sijoitti rahojaan, jotka jäivät meille. Mikä kamala ahdistus  murhe  valtasi mielen, tuntui että joka paikkaan koski ja oli koko ajan paha oloja,. Miekin maadotan tuijottamalla kaukaisuuteen, en ole eläissäni huutanut ja kiroillut kuin nyt ja katsellut ihmisiä ilkeästi "tuokin olisi joutanut paremmin pois!"....tuntuu että välillä suru imaisee ja tuntuu että mukaan vaan mullan alle!

  • ylös 48
  • alas 21
Pingu

Ihanan lohdullinen teksti surun murskaavuudesta, raadollisuudesta ja siitä syvästä usein sanattomastakin pingviinikontaktista, jota surun murtaman ympärillä onnellisessa tapauksessa pyörii ja parveilee. Kiitos! Tunnistan! Ja toivon samalla, että mahdollisimman monelle löytyy pingviinilaumansa.

  • ylös 54
  • alas 3
Lapseton

Minusta menetettyäni lapsen kaikkein kamalinta olivat ihmiset, jotka eivät reagoineet millään tavalla, ikäänkuin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jopa kliseinen ”otan osaa” on miljoona kertaa parempi kuin,ettei reagoi lainkaan. Surun kohdanneen kannalta tyhjät sanat tai vähättely on todella ikävää. Itse muistan ystäväni sanat lopun elämääni. Hän itse kahden lapsen äiti, ainoan lapseni kuoltua, ” olihan se sentään poika”. Sitä en unohda koskaan ja kysyjille sanon aina, että minulla on ollut yksi lapsi sanomatta sukupuolta.

  • ylös 29
  • alas 23
Surun kokenut

Suru ja sen läpikäyminen on jokaisella henkilökohtainen tragedia ja siihen ei ole yhtä pätevää

selviytymiskeinoa. Jokaisen kokemus surusta on hyvin henkilökohtainen ja jokaisella on siitä   ihan oma kertomuksensa. Selviytyminen voi on joillekin vuosien taakka toiset selviytyy nopeammin. Ainut totuus on että se muuttaa ihmistä ja hänen loppuelämäänsä tavalla jonka näkee vasta jälkeenpäin.

  • ylös 53
  • alas 1
Ymmärrystä molemmin puolin

LiisaK:n teksti oli aito...hieno kommentti
Surussa pitää muistaa ne ilon hetket jotka on koettu pois nukkuneen kanssa.

  • ylös 34
  • alas 7
florence

Kiitos Sinulle Annastiina kun mainitsit "ruma" -sanan. Silmiini on sattunut yksipuolisesti kauniita kuolemia - hyvä niin mutta tyyni ja rauhallinen kuolema läheisen parhaimmillaan läsnäollessa ei ole koko totuus.

  • ylös 22
  • alas 9
Vierailija

Mutta kaikki ihmiset eivät osaa kohdata surevaa. Kun kerroin minulle tärkeän ihmisen poismenosta, oli monta ihmistä (eivät ventovieraita minulle), jotka eivät kommentoineet asiaa mitenkään, ei mitään osanottoa. Tuli todella hämmentynyt ja entistä surullisempi olo.

  • ylös 6
  • alas 74
Maijahelena

Surussa loukkaannumme herkästi. Sen tähden lähipiiri ja ystävät evät oikein tiedä miten esittää suruvalittelut. Surun murtamana saatamne siis ymmärtää asioita väärin. Otamme asiallisen viestittelyn ja osanoton jopa syyttelynä. Syyllistämme itsemme läheisen poismenoon. Surutyössä alussa on muutenkin syyllisen tai syyn etsintä vaihe eli kysymme miksi. Suru ja kaipaus kestävät omaan kuolemaamme saakka mutta muuttavat ajan kanssa muotoaan jotta jaksaisimme ilman läheisemme tai ystävämme konkreettista läheisyyttä eteenpäin.

  • ylös 49
  • alas 7
Vierailija

Mutta eikö hyviin tapoihin kuuluisi kommentoida jotain: "Otan osaa." "Ikävä juttu" yms. eikä katsoa mullistella surun kohdannutta ihmistä kuin jotain ruttoon sairastunutta, jota pitää vältellä.

Toki, suru pelottaa ja kaikkia ei toisten suru hetkauta millään tavalla. Me ihmiset olemme erilaisia, ja meidän pitäisi yrittää ymmärtää ja kunnioittaa toisiamme.

  • ylös 6
  • alas 77
Siis

Onko se huonoa käytöstä, jos ei ota osaa toisen suruun tai kommentoi mitään? Jokaisella on omat surunsa tässä elämässä. Loukkaavampaa kai se on, jos sureva keskittyy vain omaan suruunsa eikä huomioi muita ihmisiä, kuuntele esim. ystävien huolia ja pysty tukemaan vain sen takia, että on sureva!

  • ylös 68
  • alas 12

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat