Kaisa

Erilaisten omaa liikkumista mittaavien laitteiden tullessa osaksi omaa pukeutumista, ovat ihmiset tulleet entistä valveutuneemmiksi omasta aktiivisuudestaan. Huolta ovat aiheuttaneet myös lisääntyvä etätyöskentelyyn siirtyminen, jonka vuoksi esimerkiksi päivittäinen työstä aiheutuva liikkuminen on jäänyt lähes kokonaan pois. Etätöiden lisääntyminen on saattanut esiintyä myös taloushuolina, jolloin suurempaan merkitykseen nousevat muut toimenpiteet. Esimerkiksi lainan kilpailuttaminen ja rahan säästäminen kuuluvat näihin seikkoihin. Eniten lisääntyneet etätyöt ovat heijastuneet liikunnan määrään. Työmatkaliikunnalla itsellään on huomattavia hyötyjä ihmisten terveydelle, joiden lisäksi se auttaa ylläpitämään omaa aktiivisuutta suositusten mukaisella tasolla.

Mikä on suositeltava määrä liikuntaa aikuiselle viikossa?

Väestön viikoittainen liikuntasuositus löytyy UKK-instituutin verkkosivuilta. Virallisten suositusten mukaan aikuisen, eli 18-64-vuotiaan, tulisi viikoittain liikkua seuraavanlaisin tavoin: Hyvänä pohjana on tuoda paikallaan oloon taukoja aina kun mahdollista. Lisäksi kevyttä liikuntaa pitäisi saada mahdollisimman usein. Yhdessä tämän pohjan kanssa viikkoon tulisi sisällyttää 2,5 tuntia rasittavaa liikuntaa. Lisäksi olisi suotavaa edistää omaa lihaskuntoa ja liikehallintaa kaksi kertaa viikossa. Suositusten mukaan on myös tärkeää saada palauttavaa unta riittävästi.

Kerrytä liikuntamäärää arkiliikunnalla

Omaa päivittäistä liikuntaa voi lisätä liikunnan määrää kehittävillä valinnoilla, kuten esimerkiksi valitsemalla portaat hissin sijaan tai hoitamalla kauppareissut autoilun sijaan jalan tai pyörällä. Omaa arkiliikuntaa voi lisäksi kasvattaa osallistumalla leikkeihin lasten kanssa tai vaikkapa korvaamalla fyysisen kirjan äänikirjalla, jolloin lukemisen voi vaihtaa lenkkeilyyn kuulokkeilla. Omaa työskentelyään voi muuttaa myös liikunnallisempaan suuntaan suorittamalla työtunnit seisten. Lisäksi nykytekniikka mahdollistaa palaverien pitämisen esimerkiksi kävellen. Muutenkin on suositeltavaa tehdä ympärivuotisesti paljon ulkoaskareita - olipa se sitten lumen luontia, haravointia, marja- tai sienimetsällä oloa tai puutarhahommia.

Työmatkat kannattaa liikkua kävellen tai pyörällä

Erilaisten tutkimusten mukaan sellaiset ihmiset, jotka liikkuvat kävellen tai pyöräillen työmatkansa, välttävät todennäköisemmin sairastumisen syöpään tai sydän- ja verisuonitauteihin. Edellä mainittu tutkimus osoitti myös sen, että pyöräillen liikkuminen oli vielä kävelyäkin hyödyllisempi liikkumismuoto. Suomalaiset ovat tunnetusti hyvin kävelevä kansa. Monilla työläisillä tai opiskelijalla on mahdollisuus kartuttaa kahden ja puolen tunnin viikoittaista rasittavan liikunnan rupeamaa korvaamalla ainakin osa ajoneuvoilla kuljettavista työ- ja koulumatkoista jalan tai pyörän kanssa. Olon kohenemisen myötä valinta on toki myös ekologinen. Lisäksi on todettu myös se, että alle viiden kilometrin matkoilla erityisesti kaupunkikeskuksissa pyörä on ehdottomasti nopein vaihtoehto.

Liikuntaa ei valitettavasti voi laittaa pankkiin

Liikunnassa ja aktiivisessa elämäntyylissä tärkeintä on säännöllisyys. Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että on muistettava liikkua päivittäin ja ylläpitää tätä aktiivisuuden tasoa päivittäin. Ihminen ei valitettavasti voi liikkua varastoon, joten muutama hyvin fyysisesti aktiivinen päivä ei korvaa säännöllistä liikkumista. Jatkuvaa kuormitusta on siis tärkeää olla, jotta liikunnan terveyshyödyt saadaan kehon käyttöön.

  • ylös 10
  • alas 0

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat