Vierailija

En tiedä yhtään mistä alkaisin näitä oireita selvittelemään, joten ajattelin kirjottaa tänne, jos joku samastuu ja tietää mistä vois olla kyse.

Mulla on nyt parin kuukauden aikana ollut päivittäistä heikotusta. Tuntuu et verensokerit on alhaalla ihan koko ajan vaikka söiskin. Syöminen tosin on vaikeutunut, kun tuntuu, ettei ruoka maistu missään vaiheessa tuon huonovointisuuden takia. Nälkä tulee kunnolla vasta illalla, ja silloin pystyn syömään paremmin.

Oireet alkaa aamulla vasta sitten, kun nousen sängystä ylös. Pää tuntuu raskaalta, siihen särkee ja olo on heikko aamupalan jälkeen. Tuntuu, ettei olisi syönyt yhtään mitään. Olen yrittänyt lähteä ulos lenkille joko aamupalan ja lounaan välissä, tai lounaan jälkeen, mutta se ei virkistä ollenkaan, eikä edes lisää nälän tunnetta, vaikka sitä lenkkeilyllä yritänkin hakea. Nälkä ei tunnu olevan siis missään vaiheessa päivää, ennenkuin vasta iltapalalle mennessä. Pyrin pitämään normi ateriarytmiä yllä, jotta olo pysyisi energisenä, mutta kun syöminen ei siis tähän oloon todellakaan auta.

Kävin alkuvuodesta verikokeilla pitkittyneen lämpöilyn takia, ja silloin kaikki oli kunnossa. En tosin tiedä varmaksi, että mitä kokeita siellä otettiin (omakannasta ehkä selviää) mutta ainakin rauta-arvot ja verenkuva tarkistettiin.

Keskustelin asiasta muutamille henkilöille, ja toinen heistä sanoi, että oireiluni kuulostaa pitkittyneeltä stressiltä ja ahdistukselta. En tiedä, uskallanko kallistua psyykkisiin ongelmiin, sillä oireet ovat todellakin niin fyysiset. Iltaisin tosin kärsin epätodellisesta olosta, joka on yleinen ahdistuneisuuden oire. Toisaalta, olen hyvin ahdistunut pelkästään tästä oireilustani. Kun herään aamulla, ajattelen ensimmäisenä, että pakko mennä syömään, ettei verensokerit laske. Ja ajattelen päivittäin syömistäni muutenkin todella paljon, sillä nälkä ei ole, mutta en halua pahentaa oloani olemalla syömättäkään.

Tunnistaako joku näitä oireita? Varmaan verikokeille pitäisi ensin lähteä, mutta en tiedä yhtään, mitä pitäisi tutkituttaa.

  • ylös 1
  • alas 0

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat