Joulupukin apulainen

Mistä johtuu, että joulu on säilyttänyt paikkansa sekä sydämessämme että kalentereissamme? Kyse ei voi olla ainoastaan siitä, että markkinavoimat ovat valjastautuneet joulun ympärille nykyään jo heinä-elokuusta alkaen, vaan kyseessä on monille paljon muutakin kuin vain lahjojen ostamista.
Hyvä esimerkki joulusta, sen viettämisestä ja sen vaikutuksista koko elämään on suomalainen jouluntaikaa.com sivusto, jolla jouluihmiset keskustelevat joulusta jo vuodesta 2007 lähtien ja näiden 14 vuoden aikana sivustolle on avattu lähes 1600 viestiketjua ja viestejä on kirjoitettu yli 110 000 kappaletta. Mutta niin kuin monet muutkin asiat, myös joulutaikaa.com on tullut omassa kehitysvaiheessaan kohtaan, missä sivusto on lähdetty kehittämään eteenpäin. Tähän asti sivusto on ollut vain keskustelukanava jouluaiheille, mutta nyt elokuusta 2021 lähtien sivustolle on tuotu uusi keskustelufoorumi, sekä joulu-uutisia ja muuta jouluun liittyvää.
- Kaikki eivät ole ottaneet uutta sivusto vastaan yhtä positiivisesti. Monet vanhalla sivustolla keskusteluita lukeneet ja niissä omia viestejään kirjoitelleet haluaisivat vanhan säilyvän edelleen, mutta valitettavasti se ei ole enää mahdollista, kertoo sivuston uusi ylläpito.
- Uuden jouluntaikaa.com sivuston ajatuksena on tarjota entistä laajemmalle jouluporukalle kiinnostavia aiheita luettavaksi, ja muutakin tekemistä kuin vain keskustelu. Vanhan sivuston kävijämäärät olivat jo laskussa kiitos sosiaalisen median kuten Facebookin tulemisen, mutta keskustelufoorumille on vieläkin kysyntään. Kaiken ei tarvitse aina mennä sosiaaliseen mediaan.
Joulu on taikamaista aikaa
Uuden jouluntaikaa sivuston tarkoituksena on siis ylläpitää jouluntaikamaista tunnelmaa myös tulevaisuudessa.
- Toivomme, että suomalaiset jouluun painottuvat tuottajat ja toimittajat löytävät myös sivun, niin voimme kertoa heistä tuolla keskustelun ulkopuolella, esimerkiksi artikkelimuodossa, tai tuomalla tuotteet linkkeinä esille esimerkiksi lahjaideoina.
Mitä joulu merkitsee sinulle?
Joulu merkitsee meistä monelle muistoja, yhteistä aikaa ystävien, rakkaiden ja sukulaisten kanssa. Monelle se merkitsee myös sitä harvinaista aikaa, joka vietetään rauhassa ilman kiirettä. Joillekin se vastaavasti on vuoden kiireisin aika, ainakin jos toimii aputonttuna tai joulupukin apulaisena kodista kotiin.
Mutta nimenomaan se, että joululla on niin monipuolinen ja monitahoinen merkitys meille lähes kaikille, tekee siitä muista vuoden juhlista eroavan. Sen ei tarvitse olla lahjojen täyttämä eurojuhla, se voi olla hyvän ruoan, rauhoittumisen ja ystävyyden juhla.
Joululla on myös monelle meistä uskonnollinen merkitys, joka taas vaihtelee uskontokunnasta toiseen. Aina löytyy myös ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta pidä joulusta – ehkä sen perinteinen sanoma ei osu omalle kohdalle, mutta silloinkin voi juhlia muiden kanssa samaan aikaan, ottamalla joulunajasta ne itselle sopivat osat – kenelle nyt ei rauha ja hetkellinen hiljentyminen sopisi nykyaikaisessa hektisessä maailmassa. Jouluna on ihan sallittua oikeasti pysähtyä, sulkea tietokone ja laittaa se älypuhelin sivuun, tai ainakin äänettömälle – totta kai pitää kuitenkin muistaa ottaa kuvat joulupöydästä, lahjoista, ystävistä, koristeista – jakaa jouluista iloa myös muille, jopa kansainvälisesti. Kuitenkin yhä vielä se joulupukki asuu meillä Suomessa, eikä siellä Pohjoisnavalla.
Millainen sinun joulusi on? Jos nimittäin kaipaat virikkeitä tuleviin jouluihin, mikä olisi parempi paikka löytää niitä kuin keskustelut muiden jouluihmisten kanssa? Mutta varo vain, ettei sinustakin tule joulutonttuilijaa.

  • ylös 0
  • alas 0

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat