Suuttumus on tärkeä tunne, mutta ylireagointi voi kertoa traumaattisesta muistosta - hallitsetko tunnemuistosi?

Minulle hyvin tuttu juttu, tapahtuu kovaa huutamista jne., väkivaltainen en kuitenkaan ole. Ottaa vaan aivoon vaimon diagnoosit siitä, että olen masentunut ja kaikki tämä johtuu siitä. Olen syönyt masennuslääkkeitä yli 20 vuotta ja nyt koen, että jonkun järkevän lääkärin olisi pitänyt viheltää ns. peli poikki. Lopetin omatoimisesti yhden masennuslääkkeen käyttämisen vajaa 3 viikkoa sitten ja näinhän ei saisi monien lähteiden mukaan toimia. Pitäisi tehdä "hallittu" alasajo. Olen hiukka eri mieltä. Tutkimusten mukaan suurin osa tähän osallisena olleista potilaista kokee kuitenkin, että tämä alasajo on tehty liian nopeasti, jos se vaikka on tehty kuudessa kuukaudessa. Koska kaikenlaisia pahojakin vieroitusoireita on silti esiintynyt. Yhdessä lähteessä sanotaan näin "Paroksetiini lisää keskushermoston välittäjäaineen, serotoniinin, määrää ja vaikutuksia siten, että vaikeasti masentuneen mieliala kohoaa, paniikkihäiriö lievittyy ja pakko-oireet vähenevät." Toisessa lähteessä sanotaan näin "Ei täysin tiedetä, miten Optipar ja muut SSRI-lääkkeet toimivat, mutta ne auttavat nostamaan aivojen serotoniinitasoa.". Onhan se jännää, että lääkettä, jonka toimintamekanismia ei tunneta voidaan määrät noin vain. Saan kai ihmetellä? Onko kellään edes mitään faktaa siitä, mitä tämän lääkken 20 vuoden käyttö saattaa aiheuttaa, tuskinpa? Vaimoni on serotoniini uskovainen ja luulee sen ratkaisevan kaikki ongelmat ja väheksyy sen luonnollista saantia ravintoaineista. Lisäksi lääkkeen tuoteselosteessa lukee "Varoitukset ja varotoimet Keskustele lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa ennen kuin käytät Optipar-valmistetta" ja perässä pitkä litania asioita mm. "jos olet herkkä saamaan verenvuotoja tai jos käytät verenvuototaipumusta lisäävää lääkettä" tarkoittanee esim. käyttämääni verenohennuslääkettä? tai "jos olet diabeetikko". Satun myös olemaan diabeetikko. Vaimoni ymmärtää asian niin, että minun olisi pitänyt olla lääkäreiden kanssa yhteydessä näistä asioista. Minun mielestäni lääkärit, joiden pitäisi kai olla asiantuntijoita, olisi tämä aihe pitänyt ottaa käsiteltäväksi. Silloin, kun tätä lääkettä minulle ensimmäisen kerran määrättiin tilanne oli toinen. Miten on siis mahdollista, että lääkärit, joita en edes koskaan ole tavannut, jatkavat reseptin uusimista noin vain. Olenkin vaimolle sanonut, että tunnen terveyskeskus lääkäreiden olevan "kumileimasimia". Minun vaimoni ei juurikaan halua mistään asioista keskustella, lähinnä jaksaa jankuttaa ei aivan näitä sanoja käyttäen, että syö mies lääkkeesi kiltisti. Olenkin keksinyt tälle käyttäytymismallille nimityksen "simpukkaefekti". Tuli aika pitkä vuodatus, pitäisikö jopa kirjoittaa tästä aiheesta kirja?