Terveys on kaikki kaikessa ihmisille. Sitä ei voi korvata millään tavalla, puhutaan sitten rahasta, materiasta tai vaikkapa perheen avusta. Jos ei ole terveyttä, ei yksinkertaisesti ole mitään.

Samalla terveyttä vahingoittavien tuotteiden mainoksia tunkeutuu silmiemme eteen ihan koko ajan – kauppakeskuksissa, bussipysäkeillä, metrossa, radiota kuunnellessa ja tietysti nettiä selatessa. Valitettavasti monet meille mainostettavat asiat, etenkin elintarvikkeet, ovat usein terveydelle jopa haitallisia.

Liikkuminen auttaa jaksamaan arjessa

Liikkuminen ei ainoastaan ole hyväksi terveydelle, vaan se auttaa meitä kokonaisvaltaisesti. Liikkuminen tuo hyvän olon tunteen, luo pohjan aktiiviselle elämälle ja parantaa mielenterveyttäkin. Liikkumisesta tulee myös helposti tapa – ja hyvä sellainen.

Liikunnan ei kuitenkaan tarvitse olla pelkkää puurtamista salilla tai lenkkipolulla, vaan ihan perus arkiliikuntaa. Pyöräily töihin tai portaiden kävely kotiin tultaessa auttavat jo luomaan pohjaa aktiivisemmalle elämälle.

Kun arkiliikuntaan yhdistetään vielä satunnaiset kävelyt tai jokin muu viihdyttävä harrastus, alkavat peruspilarit liikunnan osalta olla jo enemmän kuin kunnossa.

Terveellinen - ja ennen kaikkea monipuolinen ruokavalio - on ratkaisevassa roolissa

Pelkkä liikunta ei toki auta, jos syö ihan miten sattuu. Terveydestä on tietenkin pidettävä huolta myös ruokavalion osalta. On selvää, että terveellinen syöminen on parempi kuin epäterveellinen syöminen, mutta ennen kaikkea pitäisi painottaa monipuolisuutta.

Monipuolinen ruokavalio, ja säännöllinen ruokarytmi, auttavat jaksamaan arjessa. Terveellisen ruoan ei tarvitse olla pelkkää salaattia, vaan ihan tavallinen monipuolinen kotiruoka on jo hyvä askel. Jokaisella ruoalla ei kannata syödä lihaa, vaan kokeilla rohkeasti myös kasvisvaihtoehtoja.

Terveys on vain yksi syy monipuoliseen ruokavalioon. Samalla voit kokea uusia makuelämyksiä, etkä kyllästy aina samaan ruokaan. Kokeile siis keittiössä rohkeasti uutta, ja terveytesikin voi kiittää samalla.

Pidetään huolta toisistamme

Henkisen hyvinvoinnin merkitystä ei myöskään ole syytä väheksyä. Pidetään toisistamme huolta – ollaan yhteyksissä kavereihin, perheeseen ja pidetään lähimmäiset lähellämme. Puhutaan rohkeasti huonoistakin tunteista ja haetaan turvaa toisista.

Ja jos henkinen hyvinvointi järkkyy, ei ole mikään häpeä hakea apua. Fyysinen hyvinvointi on vain toinen osa pakettia – jos henkinen hyvinvointi ei ole kunnossa, ei fyysisestäkään terveydestä ole hyötyä.

  • ylös 0
  • alas 0

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat