Tuntuuko, että parisuhteenne on viime aikoina vain junnannut paikoillaan? Keskustelut toistavat tuttua vanhaa kaavaa ja sanaharkkaa tulee aina samoista asioista. Juupas-eipäs-väittelyt kiristävät jo molempien hermoja, mutta ette ole keksineet, miten korjaisitte tilanteen.

1. Pysähdy kuuntelemaan
Älä yritä ratkaista ongelmianne yksin, ainakaan heti aluksi. Sen sijaan kuuntele tarkkaan mitä kumppanisi sanoo. Älä syyttele, puolustaudu tai tarjoa ratkaisua, kuuntele vain.
 

Viestitä kumppanillesi, että haluat ymmärtää, mitä hän sanoo. Aloita omat lauseesi esimerkiksi näin:

”Ymmärrän, mitä sanot.”

”Tarkoitatko sanoa, että…?”

”Jos ymmärsin oikein, sinusta tuntuu, että…”

”Ymmärrän, miksi sinusta tuntuu tuolta."
 

Näin ette puhu jatkuvasti toistenne ohi vaan toisillenne. Kumppanillasi voi olla sinulle tärkeää sanottavaa, jota et kuule arjen metelin keskellä.

2. Tunnista rakkauden kielenne
Suhteeseen voi tulla lisäkupruja siitä, että toinen puolisoista puhuu suomea ja toinen kiinaa. Suhde voi myös kärsiä rakkauden kielieroista.
 

Erään teorian mukaan rakkautta voi ilmaista viidellä eri kielellä: ruumiillinen vetovoima, lahjat, palvelukset, välittämisestä kertovat sanat sekä ajan ja huomion antaminen.

Kumppanin kanssa olisi hienoa puhua jokaista rakkauden kielistä jatkuvasti, mutta varsinkin lapsiperheessä se onnistuu harvoin. Mieti siis, mikä kielistä on sinulle tärkein – mitä ilman et voi elää? Mikä kieli on tärkein kumppanillesi?
 

Puolisoiden ei tarvitse puhua jatkuvasti samaa rakkauden kieltä, mutta toisen kieltä pitäisi ymmärtää ja käyttää sitä itsekin säännöllisesti.

3. Viettäkää aikaa yhdessä
Tekosyyt nurkkaan, kyllä vanhemmat voivat silloin tällöin viettää hetken kahdestaan! Lähes aina kahdenkeskisen ajan saaminen on järjestelykysymys, ei mahdottomuus.
 

Yhdessäolo palkitsee: on mahtava huomata, että äiti- ja isäkuoren alta löytyy kuin löytyykin se sama tuttu ihminen, johon alun perin rakastui.
4. Muista sääntö 5:1
Jos ja kun annat puolisollesi kriittistä palautetta, kerro yhden kriittisen kommentin lisäksi hänestä ja hänen toiminnastaan viisi myönteistä asiaa.

Tämä siksi, että arki on kiireistä ja kumppanin kanssa keskustelu menee helposti pelkäksi ohjeiden, neuvojen ja kritiikin antamiseksi. Lopulta on enää vaikea nähdä asioita, jotka toimivat. Sen sijaan on helpompi nähdä asiat, jotka kaipaavat korjausta.
 

Opettele arvostamaan puolisoasi ja hänen ominaispiirteitään. Kahden toisiaan arvostavan kumppanin suhteessa molemmilla on hyvä elää ja suhteella kaikki edellytykset kukoistaa. Jos asiat eivät kuitenkaan etene toivottuun suuntaan, voi ratkaisuna olla deittisovellukset ja uuden kumppanin etsiminen.

5. Toivo parasta, älä pelkää pahinta
Kielteinen ajattelu tuntuu usein helpommalta kuin myönteinen. Moni meistä miettii: ”Ei kannata toivoa liikoja, ettei pety.”
 

Mitä, jos päättäisitkin suhtautua puolisoosi ja hänen käytökseensä myönteisemmin?

Esimerkiksi: ”Vaikkei miehellä ole hajuakaan, mitä lasten päälle pitäisi pukea, hän ainakin huolehtii lapset ajoissa päiväkotiin.” Tai: ”Vaimolla taitaa olla monta asiaa mielessä, kun se vaikuttaa noin kärttyiseltä. Eiköhän asiat ajan myötä helpotu, kun lapset kasvavat.” Pienistä ongelmista ei tarvitse tehdä tarpeettoman suuria.

  • ylös 0
  • alas 0

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat