Epäpuhtaudet selässä ja rinnassa

Vierailija

Hei,
olen menossa naimisiin n. vuoden kuluttua ja ongelmani on epäpuhtaudet selässä, rinnassa ja olkapäissä. Haluaisin saada finnit ja pienet näppylät aisoihin ja kauniin tasaisen ihon hääpukua varten. Kasvojeni lievän aknen olen saanut kutakuinkin aisoihin oikeilla tuotteilla, mutta mitä ihmettä teen noille ongelma-alueille?

Miten muuten suureen päivään tulisi valmistautua ihonhoidon kannalta ja millä aikatauluilla?

Kommentit (1)

Vierailija

Kauniin ihon saavuttamiseksi tarvitaan kärsivällisyyttä, joten hyvä, että olet ajoissa liikkeellä. Ihon taipumus epäpuhtauksiin on ominaisuus, jossa hormonitoiminnalla ja perimällä on suuri merkitys. Mikäli hormonitoimintasi on normaalia, eikä ole mahdollista, että esimerkiksi e-pillerit aiheuttaisivat finnejä ja epäpuhtauksia, voisi kokeilla, olisiko ruokavaliolla ihoosi mitään merkitystä.

Vaikka useimmat valtakunnan viisaat terveysasiantuntijat ovat sitä mieltä, ettei ruokavaliolla ole vaikutusta ihon epäpuhtauksiin, niin moni vannoo omakohtaisesti suklaan, sipsien, pullan ja rasvaisten juustojen aiheuttavan näppylöitä! Oli totuuden laita miten oli, pienestä sokeri-rasva-hiilihydraattitarkkailusta on tuskin haittaa, kunhan kuitenkin syö terveellisesti ja monipuolisesti, eikä ajaudu pitämään itseään nälässä: ei iho siitäkään tykkää. Kokeile vaikka kuukauden kuuria, ja jos tehoa ei ole, niin pullat, sipsit ja suklaat voi ottaa iloisesti takaisin ruokavalioon, jos niin tahtoo!

Jos kasvojen lievä akne on laantunut hyvillä tuotteilla, niin suosittelen käyttämään samoja tuotteita myös selkään, rintaan ja olkapäihin. Mikäli tuotteet eivät tunnu tepsivän samalla tavalla, voisi harkita käyvänsä kosmetologin hoidoissa ainakin siihen asti, kunnes tärkeä päiväsi on käsillä. Kosmetologi puhdistaa ihon ja antaa kunnolliset kotihoito-ohjeet, joita tulee kärsivällisesti noudattaa, jotta saisi tuloksia.

Lopuksi vielä pikku muistutus siitä, että stressi saa ihon kukkimaan, enkä usko, että häästressi on tästä poikkeus. Naistenlehtien virheettömät ihot ovat luonnossa jotain aivan muuta, eikä täydellistä ihoa ole. On aivan yleistä, että kasvojen lisäksi meikkiä laitetaan myös dekolteelle, olkapäille ja selkäänkin, hääpuvun mallista riippuen. Ammattilaisen tekemä meikki on luonnollisen näköinen ja kestävä –ja peittää takuulla epäpuhtaudet riittävällä tarkkuudella.

Vastaajana farmaseutti, estenomi Päivi Kousa

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat